• Käsityöt

    Valkoinen timanttineule

    Näin kauniin kevätpäivän kunniaksi on pakko esitellä yksi onnistunut neule. Nimittäin ostin viime syksynä valkoista ohutta 100% villalankaa paketin, taas sen kummempaa miettimättä, mitä siitä tekisin. Ajattelin, kuten aika usein lankoja ostaessani, että inspis iskee, sitten kun iskee. Halusin tehdä perusneuleen ja ajattelin sitten pipertää jotain pieniä leikkitimantteja, paljetteja tms. kauluksen reunaan. Vanhemmalle tyttärelleni annoin ohjeet ostaa pussillisen jotain lasihelmiä tai timanttijuttuja neuletta varten. Kun sain lasihelmet, oli suunnitelma siitä miten helmet sijoittelen, melko pian selvä. Helmet ostettiin Sinellistä ja kiinnitys ompelemalla. Näistä tulee myös mieleen vesipisarat, eikö tulekin?        Niin, joo iltapäivällä alkoi ripsiä vettä, joten siitäpä ne vesipisarat muistuvat mieleen.                                                                                                               with love,                                                                 M

  • Matkustaminen

    Paikallisten käsityöläisten tukeminen

    Aina kun olemme jossain päin maailmaa matkailemassa, tykkään etsiä pieniä sisustusjuttuja kotiin vietäväksi. Eniten sydäntäni lämmittää erilaiset käsityöt ja niiden yhdistäminen sisustukseen. Itse harrastan käsitöitä, joten annan suuren arvon käsillä tekemisen taidolle. Mielelläni ostan tuotteen tai pari, mikäli sillä voin tukea paikallisia yrittäjiä.Tässä esittelen pari ostosta. Kuvan ikkunanpokat olen löytänyt Espoosta olleesta outlet myynnistä ja jäin kaipaamaan niihin jotain lisättävää. Olimme sitten samaisena kesänä Bulgariassa ja sieltä löysin vanhan mummelin virkkaamia pitsikukkia. Ostin niitä muutaman ja saatoin olla mahdollisesti ainoa ostaja sinä päivänä, sillä niin hymyileväksi muuttuivat pienet ryppyiset kasvot.  En edes silloin heti tiennyt mihin tulisin pitsikukkia käyttämään. Olisinhan itsekin voinut noita virkata, mutta se mummelin koko olemus vaikutti minuun ja sai minut heltymään ja…

  • Lifestyle

    Hyvän mielen ilta

    Olin perjantaina pitkästä aikaa yhdessä ystäväni  kanssa viettämässä iltaa ja koska muu perhe halusi mennä lätkämatsiin, niin sehän sopi mainiosti. Olimme viimeksi tavanneet joskus kesällä ja meillä oli ollut monta yritystä ennen joulua tavata, mutta koska elämä on välillä töiden, harrastusten tms. takia turhankin kiireistä, päätimme siirtää tapaamisen suosiolla tänne lopputalvelle. Alotimme Stockmannin Shamppanjabaarista ja nautimme lasilliset punaista kuplivaa. Baari oli sisustettu erittäin viihtyisästi. Taisi olla suurin osa asiakaskunnasta muuten naisia pienissä porukoissa. Ystäväni porhalsi suoraan töistä tapaamiseen, joten koska hän kaipasi hieman ehostusta, päätimme suunnata alakerran kosmetiikkataivaaseen. Hetken Lancômen huulipunan värejä siinä testailimme ja saimme kohta avuksemme myyjättären, joka ystävällisesti etsi kanssamme sopivaa viininpunaiseen vivahtavaa sävyä. Sitten myyjätär ehdotti, että hän voisi laittaa ystävättärelleni hieman…

  • Kosmetiikka

    Kasvojen kemiallinen kuorinta

    Olin tänään kasvojen kemiallisessa kuorinnassa. Olin ostanut diilin tammikuulla, kun lueskelin couperosan hoito-ohjeita ja päätin kokeilla vielä tätäkin konstia. Kemiallisen kuorinnan on tarkoitus poistaa iholta pinnallista solukkoa ja näin ollen ihoon pääsee vaikuttamaan kaikki hoitoaineet paremmin, lisäksi tämän pitäisi paksuntaa ihoa ja poistaa pieniä ryppyjä. Näin luki diilissä. Hoitola sijaitsee Töölössä, Helsingissä. Sijainniltaan loistava ja paikkana sisältä ihan ok, ei huippuluokkaa, mutta siisti ja palvelu oli ystävällistä. Ainoa murhe tuli siitä, kun tajusin, etteivät kosmetologit, joita oli kaksi, kumpainenkaan puhuneet kuin auttavaa suomea. He keskustelivat vilkkaasti keskenään venäjää ja minulle vironsekaistasuomea. He ymmärsivät kyllä suhteellisen hyvin kysymykseni ja sen, että esim. raaka omena aiheuttaa allergiaa. Mutta vastauksia en kyllä täysin ymmärtänyt. Välillä puhuttiin hapesta…

  • Lifestyle

    21 tapaa pilata avioliitto

    Kävin siis eilen katsomassa tuon 21 tapaa pilata avioliitto, jossa näyttelee mm. Armi Toivanen, Riku Nieminen ja Aku Hirviniemi. Elokuva oli todella hyvä! Se kertoi Sanna Mantereesta (Armi Toivanen) joka tekee tohtorinväitöskirjaansa tutkimalla naimisiin menneiden parien ongelmia. Elokuva oli hauska, mutta joissain kohdin hieman surullinenkin. Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, sillä tämä oli paras suomalainen elokuva, jonka olen nähnyt pitkään aikaan…Elokuva pyöri Maxim-teatterissa, jossa kävin siis ensimmäistä kertaa. Jonkun aikaa siinä meni, ennen kun se löytyi, mutta paikka oli todella hyvä! Se oli pieni ja söpö, sekä parvella, jossa paikkani sijaitsi ei ollut melkein ketään, joten siellä sai istuskella rauhassa. Koko penkkirivillä ei ollut ketään muuta, kuin minä ja kaverini, joten saimme…

  • Sisustaminen

    Retki Country White-sisustuspuotiin

    Hiihtolomalla, auringon hieman pilkahdellessa, oli hyvä päivä tehdä pieni retki sisustuspuotiin, sillä minua oli jäänyt kaivelemaan se, etten löytänyt  Tukholmasta mitään pientä sisustusjuttua kotiin. Sisään astuessa huumaavat tuoksukynttilöiden tuoksut ottivat meidät vastaan ja herkulliset väriyhdistelmät hivelivät silmää. Kaikkeahan sieltä olisi löytynyt….mutta mukaan lähti tämmöinen pehmeä torkkupeitto. Tosin olin suunnitellut sitä toiselle sohvalle, mutta väreidensä puolesta pikku sohvalla taitaa olla sen paikka.                                                                with love,                                                                      M

  • Käsityöt

    Kristallikorkkarit

     Oli aika vuodesta lähteä laivalle ja huomasin, ettei minulla ollut taaskaan sisäkenkiä. Ehdotin äidilleni, että käyttäisin conversejani ja hän alkoi nauraa. Äiti kaivoi kaapista vanhat satiiniset hääkenkänsä ja sanoi minulle, että saisin ne. Ne olivat pienikorkoiset valkoiset korkkarit. Äidin jalka on ollut aina niin pieni, että ne menivät minulle kuin valetut. Kysyin, saisiko niitä koristella ja äiti sanoi että ihan miten haluan. Viikkoa ennen risteilyä käväisin Yrjönkadun Sinellissä. Sieltä löysin kauniita muovisia kristalleja, jotka maksoivat 2,5 euroa/paketti. Ne näyttivät vesipisaroilta. Ostin niitä kaksi pakettia. Aloitin tekemään kenkiä niin, että tein kierroksen puolen sentin välein kristalleilla. Liimasin kristallit Sinellin kangasliimalla. Jos ostat kristalleja, joissa on liimapinta, niin koita repiä se irti. Kun kierroksia oli syntynyt noin kaksi…

  • Kosmetiikka

    LANCÔME TEINT VISIONNAIRE

    Laivalta tarttui mukaan Lancômen uutuus meikkivoide Teint Visionnaire, joka lupaa tehdä ihostasi täydellisemmän jo 4 viikossa! Joo, ehkäpä en tuohon halpaan menisi, mutta päätin tätä uutta tulokasta kokeilla. Olin jo saanut esimakua näytteestä, joten uskalsin ostaa kyseisen tuotteen. Väri oli vaan vaalempi, 01 beige Albatre, kuin näytteessä taisi olla 03 beige Diaphane. Vaadin meikkivoiteelta paljon ja sen takia olen aina innokkaana kokeilemassa uutuuksia ja toivon löytäväni sen täydellisen, joka kestää, peittää, kosteuttaa ja siinä on aurinkosuoja. No tässä tuntui olevan kaikki kohdallaan ja minulle kerrottiin, että jopa seerumia mukana. Pullo on tosi tyylikäs ja kun päällyskannen napsauttaa auki, sieltä löytyy korjaava peitevoide, joka lupaa häivyttää maksaläiskiä, tummia silmänalusia ja muita ihon pieniä virheitä ja…

  • Matkustaminen

    en dag i Stockholm

    Seuraavana aamuna lähdimme varhain Tukholman keskustaan bussilla. Kävimme läpi Drottingsgatanin kaupat, NK- ja PUB-kauppakeskukset ja viimeiseksi päästiin tyttöjen kauan odottamaan Gallerian-kauppakeskukseen, jossa on Ruotsin ainoa Hollister! Aluksi ongelmia tuotti Hollisterin outo sijainti. Se oli aivan Gallerian toisessa päässä, ja sen ulkopuolella seistessämme luulimme sitä joksikin ravintolaksi. Ainoa paikka, missä kaupan nimi luki, oli portaan kylki. Lopulta löysimme sisään ja lähdimme juoksemaan ympäri kauppaa hurmioituneina. Musiikki soi kovalla ja kaupassa oli hämyisää, sekä jokapuolella oli hirveästi ihmisiä, mutta se ei menoa haitannut! Kiertelimme hetken, kunnes päätimme mennä sovittamaan vaatteita. Koppeja oli vain 3 ja jonot olivat superpitkät, mutta puolen tunnin päästä Sweat-pantseja päästiin vihdoin kokeilemaan! Sitten vain äkkiä kassalle… Nämä tuotteet päätyivät lopulta…

  • Matkustaminen

    Pieni irtiotto arjesta

    Tätä oli odotettu! Kauan kaivatun hiihtoloman kunniaksi päätimme tehdä risteilyn Tukholmaan Silja Symphonylla. Olemme reissanneet ennenkin hiihtolomilla Tukholmaan, joten tästä on tullut jo perinne meidän perheelle. Illan asuksi valitsin itselleni viime keväänä hankitun paljettimekon. Mekolla on ollut käyttöä, sillä se käy värikkyytensä vuoksi niin keväällä, kuin pikkujouluaikaankin. Mekko on takaa täysin matta ja musta.                               Laukuksi valitsin mustan paljettilaukun, joka sopi mekkooni kuin nakutettu. Nuoren neidin hiukset oli kiharrettu ja timantit aseteltu päätä kiertävään  lettiin, jonka hän oli itse taiteillut.                                                                                            Matkalaukut mukaan ja Stockholm, here we come!  Maistelimme alkajaisiksi drinkkejä, kuvassa lasten drinkki mansikan ja sitruunan makuisena valotikuilla (joku oli jo ehtinyt imaista maistiaiset, ennenkuin ennätin kuvaamaan) ja aikuisille kuivaa valkoviniä. Ihailimme…

  • Käsityöt

    Tuunatut Converset

    Sain pari vuotta sitten hempeät vaaleanpunaiset Converset, joita olen jo pitkän aikaa käyttänyt. Ne kuitenkin olivat jo niin kuluneet, että päätin tuunata ne. Aluksi pesin kengät pesukoneessa (neljässä kympissä) Sitten kävin ostamassa Sinellistä tarra-arkkeja, joissa oli pieniä pyöreitä timantteja, jotka liimasin kengän kumikärkeen. Yksi tarra-arkki maksoi 2.50e ja siinä oli n. 100 erikokoista timanttia. Minulta meni aika monta arkkia, koska käytin vain kaikkein isoimmat timantit. Kiinnittämisessä  kesti aika kauan, enkä ole vielä pitänyt kenkiä ulkona kertaakaan, mutta luulen että ne pysyvät ihan hyvin, jos on kuivaa. Yritin pestä kenkien alkuperäiset nauhat, mutta ne eivät puhdistuneet täysin, joten ostin Nappitalosta vaaleanpunaista organza-nauhaa kengännauhoiksi. Minulla ja pikkusiskolla Converse-kenkiä on kertynyt jo 5 paria ja lisää on tulossa. Värit vaihtelevat…

  • Muoti

    Shortsien liukuvärjäys

    Ostin monta vuotta sitten Ruotsista Cheap Mondayn suorat, siniset farkut 100 kruunulla. Käytin niitä muutaman kerran, jonka jälkeen ne jäivät pikkusiskolle. Nyt, 3 vuotta vanhempana tykästyin niihin uudelleen, ja ne mahtuivat kuin mahtuivatkin päälleni. Erityisesti ihastuin uudelleen farkkujen yläosaan, joten päätin katkaista lahkeet ja tehdä niistä shortsit. Minulla oli päässäni tarkka kuva siitä, millaiset haluaisin shortsieni olevan, joten päätin liukuvärjätä lahkeet kloriitilla. Ensiksi kaadoin ämpärin pohjalle vettä, mutta huomasin ettei se tehonnut, joten kaadoin ämpäriin pelkästään puoli pulloa kloriittia ja laitoin shortsit reunalle roikkumaan niin, että lahkeet kastuivat siihen asti kun halusinkin.                         Sitä hirveää kloorin hajua kestettiin sitten koko päivä, ja jos innostutte tästä kokeilemaan liukuvärjäystä, niin suosittelen hanskojen…

  • Käsityöt

    Pirteä neulemekko jämälangoista

    Siivoilin viime talvena lankavarastojani ja koska olen himokutoja, löytyi nurkista ja nurkan takaa pieniä ja suurempiakin neuleista ylijääneitä lankakeriä. Lisäksi olin saanut mieheni tädiltä kassillisen lankoja, joita hän ei enää tarvinnut. Jonkin aikaa siinä pähkäilin ja aloin miettiä mitä näistä keristä saisi aikaan ja lopputuloksena oli neulemekko. Mekko oli helppo toteuttaa, sillä se on ainaoikeaa neuletta. Tein sen kahdesta eri kappaleesta ja hihat erikseen. Langan värisävyjen vaihtokohdissa tuli olla tarkkana, jotta lopputuloksesta tuli siisti. Muutoin vain lisäilin eri värejä neulokseen mukaan. Slimmasin vyötärön kohdalla ja lisäilin taas rinnan alla. Helppo toteuttaa. Nyt kaikkien muidenkin jämälangat käyttöön ja nauttimaan kutomisen terapeuttisesta voimasta!        with love,      M

  • Sisustaminen

    Tähtisumua seinälle

    Olin pidempään jo havitellut olohuoneen seinän maalaamista Tikkurilan Tunto Hieno-maaleilla ja sävykin oli selvillä. Sen tuli olla lämpimän hiekan ja saven sävyinen. Tarvitsin vain ainoastaan kipinän aloittamiseen ja kuten kaikki varmaan tietää, kipinä ei tule aina silloin, kun on sopiva hetki.  Joten aikaa meni. No, lapset taisivat olla harkkaleirillä, kun vihdoin tartuin toimeen ja hankin maalit ja pensselit. Mieheni avuliaasti teippasi vatupassin kanssa seinään rajaukset  maalarinteipillä ja eihän siinä mennyt kuin tunti, niin maali oli seinälle sudittu. Maali on tosi paksua laastimaista ja levitin sen ensin telalla ja sitten harjasin päälle. Sitten vain ihailemaan lopputulosta. Seuraava päivä koitti ja minä siinä pilkuntarkasti tutkin seinää luonnon valossa. Mitä? Oliko tuossa joku kohta, johon pitää paikata maalilla? Minäpäs…