Muoti

Puuteria ja pitsiä

Tässä kuvia asusta, jonka taannoin hankin. Toivoisin vain, että näissä vetimissä jo tarkenisi. No, ehkäpä parin viikon päästä. Farkut ovat ihana alelöytö Promodista ja toppi on Lindexin valikoimista. Olen tuohon puuterinväriin aivan hullaantunut ja huomaan etsiväni  sitä aina ostoksilla ollessani. Kiva juttu, että kaupoissa sitä sävyä nyt riittää. Kengät viime keväänä hankittu Tukholman Timberlandista. Mielettömän hyvät jalassa. Sain kengät puoleen hintaan, koska kokoni on 36 ja kengistä oli vain hajakokoja jäljellä. Lucky me.

                                                                with love,
                                                          M

                                                           
                                                                        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *