Uncategorized

Kamerahaaveita

Meillä on jonkin aikaa ollut Nikon Coolpix-digikamera ja täytyy rehellisesti sanoa, että joko minä en vain saa siitä irti sitä, mitä pitäisi saada, tai se on vain riittämätön minun tarpeisiini. Olen siis katsellut ja haaveillut uudesta järjestelmäkamerasta ja pohtinut mikä merkki olisi hyvä ja minkätasoiseen kameraan olen valmis sijoittamaan rahani. Tarvitsisin kameran, joka on näppärä, tehokas ja sillä saa teräviä kuvia, myös lähikuvia ja olisihan niitä muitakin toivomuksia. Tämän blogin myötä on tullut myös esiin sellaiset haasteet, joihin en ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Tärkeintä olisi saada kuvat onnistumaan niin, että ne voi hyvillä mielin tänne laittaa. Liian vaativiin juttuihin ja pilkun viilaamiseen  en halua lähteä kuvauksen suhteen, ettei fiilis mene koko blogin tekemisestä.

kuva:google
kuva:google
Kävin kyselemässä Stockmannilla Samsungin NX210 järkkäri ja Galaxy Tabletti-pakettia, kun se oli hulluilla päivillä tarjouksessa. Myyjä kertoi Samsungin tekevän kameramarkkinoilla vasta tuloaan Euroopassa ja ei siksi ole ollut niin paljoa esillä. Mutta kamera on ihan yhtä hyvä valinta, kun muutkin vastaavat. En kuitenkaan heti lyönyt rahoja tiskiin, vaan halusin ottaa selvää asiasta ja googletella kamerasta tietoja. Sain tietooni toisenkin tarjouksen kitistä, jossa on kyseessä NX1000 ja sama tabletti. Lähdin tutkimusmatkalle Giganttiin ja siellä hieman innoton myyjä esitteli minulle kameraa tyyliin:- Joo,kato kun ei meillä ole noihin akkua laittaa, kato kun ne heti lähtis käveleen. Sähän voit ostaa sen kameran ja palauttaa, jos se ei sua miellytä.Tähän minä jo vähän napakasti vastasin, että en todellakaan osta sikaa säkistä näkemättä millaista laatua kamera kuvissaan antaa ja miten tarkasti saan zoomattua tai ylipäätään kokeiltua kameraa. Johan nuori herra tajusi, että ehkä pitää jaksaa etsiä pöydän alta se akku ja väsäsi sen kameraan. Uskomattoman palvelualtis tämä myyjä!!Tässä nyt sitten vielä mietin. Ei ollutkaan niin helppo juttu. Kamera on testivoittaja, sitä on näppärä käyttää ja kevyt käsitellä.  Kuvaa hämärimmissäkin olosuhteissa tarkkoja kuvia ja lisäksi sillä voi lähettää kuvat langattomasti omalle tabletille, facebookiin ja android-puhelimeen wi-fi-yhteyden ansiosta. Kameralla onnistuu Full HD videokuvaustakin. Niin, että kyllä mieli vähän tekis ostaa… Harkitsen vakavasti!
                                                                 with love,
                                                           M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *