Matkustaminen

Tallinnan herkkuja

Piipahdimme pienellä synttärimatkalla Tallinnassa. Sää ei suosinut, vaan ripsutti vettä koko perjantai-illan, joten jouduimme liikkumaan taksilla ja jälkeenpäin huomasimme, että tulimme myös huijatuksi taksimaksuissa. Harmittaa, miten röyhkeitä jotkut ihmiset osaavat olla ja kuinka tarkkana täytyy itse olla näissä jutuissa. No, kyse ei ollut kuin 15 eurosta, mutta kun samaa yritettin toistamiseen, niin olimme valppaina ja jäimme taksista heti pois ja vaihdoimme toiseen. Tulipahan seikkailtua. Perjantaina siis pyörimme Rocca al Maressa ja tytöt saivat tehtyä onnistuneita ostoksia. Välillä haukkasimme pientä purtavaa ja sitten jo kiirehdimme hotellille.

Hotellilla nautimme varsinaisen syntymäpäiväillallisen ja tytöt halusivat juhlistaa iltaa omassa huoneessaan vadelmakakkua nautiskellen. Loppuillasta flunssa vei voiton ja me äidit vetäydyimme nukkumaan ja jätimme tytöt höpöttelemään keskenään. Tosin, koulupäivän jälkeen heitäkin väsytti ja puolenyön aikaan oli uni jo tullut.  Aamulla jäin vuoteeseen parantelemaan kurkkukipua ja nuhaa, kun toiset suuntasivat spaan puolelle uiskentelemaan. Aamiaisen jälkeen lähdimme taas taksiasemalle ja seikkailimme Karnalux lankataivaaseen. Voi mikä tarjonta. Siellä meinasi mopo karata käsistä ja monella näytti niin tekevänkin. Minä ostin vain pariin paitaan langat ja nauhoja. Tuolla kaupassa täytyy kyllä tietää etukäteen mitä on hakemassa, muuten tulee osteltua liikaa. Tai voiko lankoja koskaan ostaa liikaa, pohtii himoneuloja?

Wayne’s coffee tarjoaa kyllä aika makeat muffinsit ja niitä piti tietysti maistaa. Joku meistä taisi tilata brownien, joka ei niin hehkeältä tuossa kuvassa näytä, mutta hyvää kuulemma oli…

Tallinnassa kyllä käy kokoajan muutoksen tuulet ja yllättävän nopeasti keskustan arkkitehtuuri muuttuu, viime käyntiin kun vertaa. Näkymät ovat kuin jostakin keski-eurooppalaisesta kaupungista ja hyvinkin tyylikkäästä sellaisesta. Harmi vaan, että terassia tuossa Guess liikkeen edessä vasta rakennettiin kesää varten ja me emme vielä siihen päässeet istuskelemaan. Niin no, aika kylmä olis tainnut olla. Mutta ensi kerralla sitten

                                                   with love,
                                                         M
                                                                                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *