Uncategorized

Water Marble-nails!

Tällä kertaa mini m ylitti itsensä, sillä tämä kynsilakkaus on ainakin sivustakatsojan mielestä vaikeimpia, mitä hän on vähään aikaan tehnyt! Kyse on siis vesimarmorointikynsistä, jotka tehdään niin, että veteen tiputellaan kynsilakasta erivärisiä tippoja päällekäin, jolloin veden pintaan muodostuu kalvo. Sitten siihen piirretään haluamiaan kuvioita hammastikulla ja kynsi dipataan keskelle sitä. Tämä on vaikea saada onnistumaan siksi, koska kaikki kynsilakat eivät levity haluamallaan tavalla ja kuvio voi hajota.
(allaoleva kuva havainnollistaa operaatiota)


                                                             kuva: christytylerphotography-blog

Minun kynsiini käytettiin tällaista lakkavalikoimaa, sillä mini m oli kokeillut näitä lakkoja ja todennut ne riittävän ohuiksi, jotta ne muodostavat kalvon.

Jos joku kokeilee aikoo kokeilla tätä, suosittelen suojaamaan ihon kynnen ympäriltä, sillä dippauksen jälkeen olin saanut peukalooni kivan tatuoinnin, jota irrottaessa meni kauan…

Kynsistä tuli kuitenkin mielestäni todella hienot! Pidin siitä, että jokainen kynsi oli erilainen, mutta niissä oli kuitenkin jotain samaa…
with love,
m

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *