Kosmetiikka

Hiuspainoitteinen LivBox!

Heinäkuun LivBoxista löytyi paljon kivoja hiusjuttuja, joita olemme päässeet jo kokeilemaan kutreihimme.

Tämän Herbinan tuuheuttavan kuivashampoon olen todennut ihan hyväksi. Olinkin iloinen löytäessäni tämän boxista, sillä olen halunnut kokeilla kuivashampoota, joka on aika uusi juttu minulle. Otinkin ennen/jälkeen-kuvat kokeillessani tätä, mutta pakko myöntää että pienellä vaivalla tuloksesta olisi saanut paremmankin.

Tältä hiukset näyttivät siis likaisina, lenkkeilyn ja saleilun jälkeen…
…ja tältä kuivashampoo-annoksen kera! Ihan hyvin sain mielestäni paranneltua tuotakin kuontaloa, sillä hiukset kaipasivat totisesti pientä pesua.
Tällaisen nutturan mini m taiteili boxin mukana tulleista timanttipinneistä ja donitsista. Koska hiukseni olivat liian pitkät, laitoimme ylijäävät hiukset nutturaa kiertävälle letille, kuten boxin mukana tulleessa Glitterin ohjelehtisessä neuvottiin. Omissa rippijuhlissa minulla oli päässä samanlaisia timanttipinnejä, joten nyt niitä riitti kiertämään koko nutturan.
Tästä tuotteesta emme hirveästi tykänneet. Mini m testasi tätä ja ohimennessäni pystyin toteamaan, ettei haju ollut miellyttävä… Tämä lämpösuihke auttoi kuulemma kuitenkin suojaamaan hiuksia esim. kihartamisessa, mutta jäi hiuksiin kököiksi niin, että se piti pestä pois kokonaan.

Carmexin huulirasva on ollut iha hyvä, Se on väritön ja kosteuttaa huulet, mutta alkaa samalla oudosti pistelemään, kun sitä on vähän aikaa huulissa pitänyt. Se varmaan hoitaa huulia silloin?
Tämä hiusnaamio tuoksui hyvälle ja se oli erittäin riittoisaa! Se siloitti hiukset ja teki ne kiiltävämmän näköisiksi. Tämä tuote oli mielestämme erittäin hyvä!

HUOM! Nyt on vielä mahdollisuus käydä osallistumassa arvontaamme TÄSTÄ

with love,
m

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *