Hankin pari viikkoa sitten Kérastasen Resistance sarjasta shampoon ja hoitoaineen m:lle käytettäväksi. Hänellä tuntui lähtevän huomattavan paljon hiuksia ja muutenkin tuntui, että shampoo ja hoitoaine, mitä hän oli kesän käyttänyt ei ilmeisesti sopinut hänelle. Tästä Kérastasen-sarjasta hänellä on ollut aikaisemmin rasvoittuvalle päänahalle tarkoitettu shampoo ja hoitoaine, mutta nyt, kun tarpeet ovat toisenlaiset, päädyin näihin heikkokuntoisille ja hauraille hiuksille suunnitellulle setille. Shampoo vaahdottuu hyvin ja pesee tukan puhtaaksi ja tuoksuu ylelliseltä. Yhdessä hoitoaineen kanssa käytettynä, lopputulos on tuuheat ja pehmeät hiukset. Hiuksia lähtee edelleen jonkin verran ja nyt olemme hiukan järkeistäneet ruokavaliotakin.
Kérastaselta uutuutena, ainakin meille, tuli tämä lämpösuoja Nectar Thermique. Tämä laitetaan kosteisiin hiuksiin ja se aktivoituu lämmön vaikutksesta. m kehuskelikin hiuksien pehmeyttä ja kammattavuutta föönauksen jälkeen. Saimme tämän Stockmannilta kaupanpäällisenä kun ostimme shampoon ja hoitoaineen, sillä heillä oli hiuskampanja meneillään. Kokonaisella putelilla on hintaa 30 e, mutta tokihan tuote on riittoisa ja kestää iäisyyden.
With love,
M