Käsityöt

DIY- pitsikuvioiden painantaa

Olin haaveillut pitsin painamisesta kankaalle jo jonkin aikaa, mutta tekniikka ja välineet eivät tahtoneet löytyä. Minulla oli kivoja pieniä pitsiliinoja ja yritin epätoivoisesti painaa niillä kankaalle, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin toivottu. En halunnut aloittaa kankaanpainannan harrastamista mitenkään isosti ja vaikeasti, joten kun satuin Sinellissä vieraillessani kyselemään tästä oikealaisesta pitsikuvioiden painamisesta, niin  myyjätär näytti minulle mahtavat silikonileimasimet ja leimasinvärin. No nyt selkis. Näinkö se tehdäänkin. Ilmankos minun yritykseni oli täysin epäonnistunut ja kuvion väri levisi tai ei tarttunut ollenkaan. Kuvassa ihastuttava leimasinsetti, jossa on ainakin 8 erilaista pitsimallia. Lisäksi täytyi ostaa sellainen muovinen palikka, johon muotti asetetaan. Tätä voi käyttää useampaan muottiin, sillä silikonisen pinnan ansiosta, sen voi irrottaa ja asettaa aina uudelleen palikkaan.

Kiinnitä haluamasi muotti palikkaan niin, että kuvion koholla oleva puoli on ylöspäin ja sileä puoli palikkaa vasten. Kangas täytyy olla pestynä ja silitettynä ja sitten vain leimasimeen painallus ja sitten kankaaseen.

Toisen puolen kohdennus ei ollutkaan niin helppoa ja harjoitteluksihan tämä meni. Milloin painoin liikaa ja milloin kohdensin aivan pieleen, mutta kun tarpeeksi harjoittelee niin…

…saattaa onnistua saamaan täydellisen yksilön ja sitten useamman jopa riviin.

Tämä oli hauskaa, kun pääsi jyvälle. Ainoa huono puoli on tietenkin siinä, että tekee pitkän rivin ja sitten se yksi siellä keskellä epäonnistuu. Mutta silloinhan siinä on juuri se käsityön leima ja kaiken ei aina tarvitse olla niin täydellistä. Lopuksi muista silittää kangas kiinni kankaan sallimalla lämmöllä. Itse käytin lakanakangasta painetun kuvion päällä, vaikka silityshän pitäisi yleensä tehdä nurjalta puolelta, sillä kankaana minulla oli pellava ja lämpötila kova. Nyt pitäisi sitten suunnitella mihin tämän teoksen laitan ja taidanpa tietääkin, sillä näin joskus yhdessä blogissa jotain tällaista ja siitä se innostus lähti. Näillä leimasimilla voi leimata myös kortteja ja jopa puuta.

                                                           With love,
                                                                 M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *