• Kosmetiikka

    Messuantia

    I love me-messuilta lähti mukaan kassi jos toinenkin ja mikä parasta, muutama niistä oli ilmaislahjoja. Moroccon-hiustuotteet näyttelivät suurta osaa messuilla ja jokainen sai sekä laukun, että pari öljytuotetta mukaansa. Tuo pieni pullo on ollut jo aikaisemmin käytössä ja ihmeen riittävä se onkin noin pieneksi. Toinen öljy oli hennoille ja vaaleille ja toinen kaikille hiustyypeille. Oriflame tarjoili huulikiiltoa Veryme Swirl ja tuoksu ja maku olivat ihan jees. Koruja ihailimme myös ja pari palaa nomination rannekoruihin löytyikin. Mini m oli kynsitaivaassa ja sai ylipuhuttua itselleen UV lampun geelikynsistudioonsa. Lisäksi muutamia muitakin kynsijuttuja lähti mukaan messuilta. Minä eksyin ostamaan irtoripset, mutta ne olivat ihan surkeat, joten hukkaan meni se muutama euro. Dermalogican tiskillä kävin…

  • Uncategorized

    Illanvietossa

     kuva:google Olin eilen viettämässä hauskaa iltaa rakkaan ystäväni Tuulan kanssa, joka lennähti tänne kaukaa pohjoisesta pidennetyn viikonlopun viettoon. Ihana, kun saimme järkättyä tapaamisen pitkästä aikaa ja hauskan sellaisen.Illan viettoon kuului tietenkin kuplivaa juhlajuomaa hyvän ruuan kera….  kuva:google ..ja sitten siinä iltaa istuessamme janotti kummasti ja tässäpä on lopputulos! No, ei vaiskaan! Tämähän oli Tuulan tuliainen, sillä tässä on keräystulos Pohjois-Karjalan pikkukylältä. Kiitos kovasti vielä kerran Pohjois-Karjala ja keräys jatkukoon, mikäli vielä jaksatte. Tässä näitä lajitellessa ja siistiessä tuli hauskoja ideoita mitä näistä voisi tuunata, kunhan vain ajan saa jostain nipistettyä. Onneksi ensi viikolla on pari päivää syyslomaa, ehkäpä silloin saisi jotain aikaiseksi.Kiitos vielä kerran Tuula hauskasta illasta ja hyvää kotimatkaa!                                             With…

  • Hiukset

    I love me-messut!

    Tässä vähän kuvasaldoa I<3me-messuilta, jonne lähdettiin koko perheen tyttöjen voimin! Heti saapuessamme messuille bongasimme upean valikoiman helmikoruja, jotka jatkuivat monen pöydän verran. Nominationin pöydästä löysimme ihanat uudet BonBon-korut.  Mini m piti melkein kantaa pois ihanalta kynsiosastolta, josta olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa! Tämä supersöpö huovutettu laukku oli pakko ikuistaa lähtiessämme! Loppuun vielä kuva kivasta ransalaisesta letistä, jonka mini m teki minulle aamulla. Oli oikein kivat messut ja monta tuntia siellä kierrellessä vierähtikin! Tulossa vielä postaus kaikesta, mitä messuilta tuli haalittua… with love, m

  • Ihonhoito,  Kosmetiikka

    Dermalogica Skin smoothing cream

    Sain tänään postissa odottamani paketin ja siellähän oli jo kauan kaivattu Dermalogican kosteusvoide. Tämä Skin Smoothing Cream on ollut minulla käytössä kohta puolitoista vuotta ja huomaan sen arvon aina, kun se on loppunut. Kokeilin tässä muutamaa kosteuttavaa tuotetta välissä pakettia odottaessani ja kylläpäs poskillani olevat punaiset läiskät tykkäsivät huonoa ja alkoivat tuoda itseään enemmän esille. Täytyy siis palata tämän voiteen käyttöön heti mahdollisimman pian, kunhan ensin teen kokeiluni parin tuotteen kanssa loppuun ja kerron sitten testaustulokset. Dermalogica Suomi verkkosivuilla tuotteesta kerrotaan näin: Ravintorikas keskitäyteläinen voide tasoittaa kuivuudesta johtuvia juonteita ja helpottaa kiristävää oloa. Sisältää hyaluronihappoa, antioksanttista viinirypäleen siementä, eteerisiä öljyjä ja silkkiproteiineja. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Aluksi hieman oudoksuin tuoksua,…

  • Käsityöt

    Pitsliinoista mekko tuunaten

    Tätä mekkoa tein hartaasti pitkin kesää, ensin suunnittelin ja toteutus nyt sitten viivästyi ja vasta nyt se on valmis. Halusin sen vielä täällä blogissa esitellä, vaikka kesään on vielä aikaa…. Sain näitä pitsiliinoja työkaverilta, joka oli saanut jostain ison määrän näitä pyörylöitä ja siinä kun hieman pyörittelin niitä alkoi mielessä itämään idea hameesta. Tekisinkö valkoisen pitsipyörylöistä, mutta kun ne on niin jo nähty. Jotain erilaista sen pitäisi olla. Kesän Moda-lehti esitteli vähän tämän tyylisen mekon sivuillaan ja siitä poimin vähän mallia, lähinnä pyörylöiden yhdistämiseen. Lankoja minulla oli taas jäänyt edellisistä kudelmista ja mikäs sen parempi, kun ne väriltäänkin tulivat juttuun keskenään. Tosin ne ovat silkkiä, villa-alpakkaa ja pyörylät sitten täyttä…

  • Uncategorized

    AQUA-kynnet

    Näistä ihanan turkoosin värisistä kynsistä ja kimaltelevista glittereistä tulee mieleen vesi. Turkoosin hohtoinen vesi jossain kaukana kaukomailla, missä valkoinen hiekkaranta houkuttelee loikoilemaan auringon paahteessa. Ei huolta huomisesta, vaan löhöilyä ja lomailua….Taitaa meikäläisellä olla matkalle kaipuu…ja lomalle…Kynsitaiteilijana mini m, kuinkas muuten.                                                                  With love,                                                          M

  • Uncategorized

    Asusteet

    Aurinko paistoi tänään niin ihanasti ja oli niin lämmin päivä, ettei tahdo oikein uskoa, että on lokakuu ja näitä asusteita kohta todella tarvitaan. Tai sitten meitä hellitään vielä pitkään tällä lämmöllä… Anyway, tämmöistä tuubia lähdettiin eilen ostamaan ja meillä kävi tuuri, kun sävykin löytyi juuri sellainen, kuin oli toivomuslistalla. Syksyn muotivärinä tuntuu tanssahtelevan kaikkialla viininpunainen ja se sopii todella hyvin tähän ajankohtaan. Lisämausteena tuubissa oli himmeästi hohtavia paljetteja, mitkä piristivät mukavasti ja  H&M:stä lähti tyytyväinen asiakas.   Lisäksi samaisesta liikkeestä löytyi myös mini m:lle söpöset lapaset karvapalleroineen. Tämä setin hankin jo muutama viikko sitten Pieces valikoimasta. Koin syyllisyyttä, kun hankin pipon ja lapaset itselleni ensiksi ja vasta sitten nuoriso alkoi…

  • Muoti

    Toppatakki Zarasta

    Tänään käväisimme Jumbon Zarassa etsimässä mimi m:lle jo aikaa sitten luvattua toppatakkia. Olin nähnyt kivan mallin lastenosastolla ja ajattelin sen sopivan mini m:lle. No, eihän siitä takista tietenkään enää ollut isoja kokoja ja niin siirryimme aikuisten puolelle takkeja katsastelemaan. Sieltä löytyi yksi kaunis malli, jota minäkin olin hiplaillut ja tainnut kokeillakin. Tästä mallista löytyi onneksi vielä XS-koko, joka sopi suhteellisen hyvin nuorelle neidille. Onneksi Zaran koot ova aika pieniä, joten untuvatoppis löytyi ja mini m kulki onnellisena kotiin. Huh, nämä ovat aina hankalia ostosreissuja, sillä olen oppinut, että jos sitä ykkösvalintaa ei löydy, niin kakkosvalintaa on turha ostaa, sillä se todennäköisesti jää pitämättä. Takissa on reilu huppu ja sitä kiertää suhteellisen aidon…

  • Sisustaminen

    Valoa vaatehuoneeseen

    Vihdoinkin sain hankittua valaistusta pukeutumishuoneen peilin päälle. Sain hyviä vinkkejä, mutta koska asialle tuli vähän kiire, niin tyydyin peruskiskovalaisimeen. Mukavinta tässä projektissa oli Bauhausin myyjän vinkki ostaa kaukosäädin tälle kiskovalaisimelle. Minullehan oli annettu ohje, että sellainen lamppu on hankittava, ettei tarvitse sähkömiestä paikalle kutsua. No, sehän ei ollut helppoa, mutta kun  myyjä sitten alkoi esitellä kaukosäätimiä, olin innoissani. Niin tietämätön olin, etten tämmöiseen ollut aiemmin törmännyt. Mutta tämähän selätti oitis ongelmani. On kurjaa etsiä niitä johtojen perässä heiluvia katkaisimia ja tässäpä kiskovalaisimessa ei ollut edes sitä, vaan pelkkä-töpseli-seinään-systeemi. Mutta nyt vain töpselit peräkkäin seinään ja kaukosäätimellä leikkimään. Onnistuu muuten talon alakerrasta asti. Toivottavasti ei vain joudu hukkaan.                                                                                                                                             Meikatessa valon ei saisi tulla suoraan päin eikä…

  • Uncategorized

    Rouhesämpylöitä

    Voin erittäin ylpeänä kertoa, että minä, joka en osaa edes muffineja valmistaa, olen onnistunut tekemään kaksi pellillistä syötäväksi kelpaavia sämpylöitä! Viimeksi köksää oli seitsemännellä luokalla, jolloin virallinen nimikkeeni oli ”apukokki” ja sain kattaa pöydän ja pilkkoa vihanneksia, kun taidot eivät muuhun riittäneet. Tänään tuli kuitenkin niin suuri halu syödä sämpylöitä, että päätin itse kokeilla, kun flunssasta kärsivä äiti ei niitä voinut pyöräyttää. Alla oleva ohje löytyi Myllärin jauhopussin kyljestä ja tämän mukaan tein ensimmäiset sämpyläni, jotka ovat meillä menneet yllättävän hyvin kaupaksi.   Ohje toimi muuten hyvin, mutta jauhoja tuli kyllä laitettua enemmän, kun 12 dl. Maistuisiko sullekin?   with love, m

  • Uncategorized

    Glitter-Seeprakynnet

    Tässä ovat viimeisimmät kynteni, jotka on luotu Konad stamping-leimojen avulla. Pohjalakkana on Kicksin Make up nailpolish white. Yllättävän peittävä lakka, sillä käytin tähän kahta lakkakerrosta. Lakan kesto   kynsissä ei kyllä ole parhaasta päästä, mutta menettelee muutamia päiviä ja viimeistään kolmantena päivänä lakkaus on tehtävä uusiksi. With love, mini e