Joulu

Tapaninpäivänä

 

 
 
 
 
Joulunaika on mennyt rauhallisissa ja rennoissa merkeissä. Jouluaatto anopin luona parin sukulaisen kera meni mukavasti ja joulupäivä pötkötellen ja telkkaria töllötellen, vaikkei sieltä nyt mitään kummoista tullutkaan. Tapaninpäivänä saimme perheen liikkeelle ja autoilimme merenrantaan kävelylle. Voi kuinka harmaata kaikkialla oli, varsinkin kun katselee näitä kuvia. Tuntui, ettei aurinko noussut ollenkaan. Mutta onneksi sade taukosi hieman ja patikoimme pari tuntia raikkaassa tuulisessa säässä. Harmaata löytyy myös tyttären asuvalinnoissa.
 

Joutsenet olivat myös liikkeellä ja tässä toinen niistä innokkaiden sorsien ympäröimänä. Mokomat söivät kaiken leivän, mitä pieni poika laiturilta niille heitteli ja joutsen ei saanut paljoa mitään.
Ilta menikin sitten Australia -leffaa seuraten. Taisikin olla ainoa järkevä leffa pariin päivään.
Toivottavasti muillakin on joulu mennyt leppoisasti ja kohta jaksaa taas juhlistaa Uutta Vuotta.

                                                With love,
                                               M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *