Vanhempi tytär yllätti minut iloisesti ilmoittamalla, että hän haluaisi ryhtyä keräämään astiastoa itselleen ja valitsi Riviera Maisonin teksteillä koristellut astiat. Nämä ihanat astiat ovat kiehtoneet minuakin, joten oli helppoa lähteä jouluostoksille ja valita näistä alkuun kahvikuppi lautasineen ja kulho, jossa voi säilyttää vaikka makeisia tai koruja odotellessa sitä aikaa, kun tulee aika muuttaa kotoa. Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan, toivon minä.
Nämä ovat minusta kyllä sellaisia, että itsekin voisin näitä alkaa kerätä. Mutta säilytystilat eivät taida antaa myöten. Täytyisi ensin löytää säilytystila mieheni intohimoiseen kokislasikeräykseen. Meillä löytyy joka väriä ja muotoa kokislaseja ja ne kun eivät mielestäni oikein sovi minun kattauksiini. Arkilaseinahan ne ihan käy. Noh, niistähän voin joskus tehdä oikein oman postauksen.
With love,
M