Jo 9-vuotiaana ihastelin vanhemman serkkuni napakorua, jonka hän oli juuri saanut. Siitä se innostus lähti ja kahdeksannelta luokalta sitä korua on virallisesti haluttu. Lupaa ei kuitenkaan herunut ja synttärilahjaksi, sekä joululahjaksi korua on piiitkään toivottu. Olin jo siinä luulossa, että saisin sen vasta täysi-ikäisenä, mutta pieleen menneen nukutuksen (HUS sairaalassa erään operaation yhteydessä) johdosta lupa vanhemmilta tulikin palkinnoksi kärsimyksestä. Heti seuraavana päivänä varasin ajan treeni-hiihtolomalle ja tänään se sitten tapahtui!
Varasin ajan paikasta nimeltään Lävitysliike ja kaksi kaveriani tui mukaan henkiseksi tueksi. Muutamaa minuuttia vaille viisi seisoimme Sörnäisissä ja tuijotimme ihmeissämme ”Lävistysliikkeen” ikkunaa, josta näkyi sisällä olevat kaksi remppamiestä tyhjentämässä huonetta. Pienen googletuksen jälkeen selvisi, että liike oli muuttanut Mechelinin kadulle, joten sitten vaan lähdettiin seikkailemaan ratikalla! Reittioppaana toiminut ystäväni oli jo melkein paniikissa, sillä hän pelkäsi, että liike menisi kiinni ja en saisi korua hänen takiaan. Lohdutin häntä sanomalla, että coolit tyypit ilmestyvät paikalle ainakin kymmenen minuuttia myöhässä..
Puoli tuntia myöhemmin löysimme lopulta liikkeeseen, pienen harhailun ja väärään suuntaan kävelemisen jälkeen räntäsateessa.
Loppujen lopuksi lävistäminen ei edes sattunut, verta ei tullut ja henkiset zemppaajat ja asiantunteva, sekä ystävällinen lävistäjä tekivät ensimmäisestä ja viimeisestä lävistyksestäni onnistuneen! Suosittelen paikkaa kaikille ehdottomasti, erittäin luotettava ja mukava henkilökunta!
Nyt odotellaan napapaita-kelejä, rusketusta ja sitä että korun saa vaihtaa!
2 Comments
Jemina
"Vanha" täti tuli muistelemaan omia kokemuksiaan. ;)) Minulle on laitettu napalävistys 2 kertaa (eka taisi olla 18-vuotiaana), kun ensimmäisellä kerralla tulehtui niin pahasti, että oli pakko ottaa pois ja antaa parantua rauhassa. Ekaan lävistykseen tuli ilmeisesti liian paljon ihoa väliin ja solariumin jälkeen se tulehtui. Toivottavasti sinulla paranee hyvin. 🙂 Niin ja tämä toinen napalävistys on voimissaan edelleen enkä aio luopua.
t. Täti 30+
Mysterious M
Oi, toivottavasti ei ollut kauhean kipeä tulehtuessa! Mutta hyvä jos toisella kerralla onnistui, omissakin suunnitelmissa on pitää tätä niin kauan kun mahdollista! 🙂 Kiitos, hyvältä jo näyttää tässä vaiheessa. Iho ei ole yhtään punainen kun suihkuttelen sitä 3 kertaa päivässä ja vahdin kuin haukka ettei mikään osu:D