Matkustaminen,  Silja Line,  Sisustaminen

Silja Serenaden uudet tuulet

Saimme kutsun tulla tutustumaan Silja Serenaden uusittuun ilmeeseen ja tartuimme innolla, kuten moni muukin, siihen mukaan. Eteisaula oli nimittäin täpötäynnä ja tuskanhiki alkoi nousta pintaan siinä ihmismeressä. No, kunnialla selvisimme vanhemman tyttäreni kanssa tästä jonotuksesta ja sitten kävimme läpi laivan kierroksen, jonka välitän näin kuvien muodossa. Kuvaaminen oli haasteellista siinä tungoksessa ja valitan, mikäli joku joutui mukaan kuvaan, mutta tuskin on tunnistettavissa.

Vaatteita ja laukkuja oli myynnissä nyt entisessä kosmetiikkamyymälässä ja myymälä oli siirretty alas kuudenteen kerrokseen muiden tax-free tuotteiden yhteyteen.

Kylpyläosastolle oli entisen liukumäkihässäkän tilalle tehty pari kolme poreallasta.

Commadore-hyttejä oli uudistettu ja myös lounge oli pessyt kasvonsa.

Italialainen ravintola Tavolata, löytyi alakerrasta tax-freen vierestä.

 
Lopuksi meille tarjoiltiin Grande buffetissa kuohuviiniä, plääh olin autolla, kanavartaita, suklaakakkua, tiramisua, limua ja kahvia. Buffet näytti todella tyylikkältä ja kyllä alkoi risteily kutkutella mielessä. Pois lähtiessämme saimmekin risteilytarjouksen, jota ei voinut ohittaa ja niinpä varasin Tukholman risteilyn tälle uudistuneelle laivalle keväälle ja maltamme tuskin odottaa lähtöä!
 
With love,
M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *