Minä neuloin viime keväänä ptsisen ponchon Vogue Knitting lehdestä ja malli oli haastava, mutta kaunis. Niinhän siinä kävi, että tulin huomanneeksi, etten ole mikään poncho-ihminen ja en tainnut käyttää neuletta kuin kerran. Harmitti se kaikki tuskailu ja vaivannäkö ponchoa tehdessä ja lopulta vetelin neuloksen langoiksi.
Uusi alku. Malliksi enemmän käyttökelpoinen neule. Toppi. Sitten ideoimaan: lettejä ja joukossa pujotettuja pieniä lasihelmiä tai mistä ne nyt sitten on tehtykin. Sinellistä löysin helmet ja aloin pujotella ohuen neulan läpi miljoonaa helmeä lankaan. Kaikki helmet eivät olleet oikeastaan mihinkään pieneen neulaan sopivia, vaan jäivät kiinni silmään. Turhaa aikaa meni kun yrittämällä ja erehdyksellä pujotteli helmiä, kaikki piti kokeilla ja puolet helmimäärästä olivat kelvottomia tähän. En kyllä ymmärrä mihin ne sitten voidaan pujottaa, jollei ohueen silmäneulaan. Mutta minä sain helmet pujotettua ja sekoittelin niitä tasaisin väliajoin lettien joukkoon. Opettihan tuo helmien pujottelu taas vähän kärsivällisyyttä.
Malli muotoutui pikkuhiljaa tehdessä ja kaikkein tärkeintä siinä on neuloksen pehmeys. Lankana ihana Drops Lace Baby Albacka and Mulberry Silk.
Halusin myös koristella kaula-aukkoa virkkaamalla helmillä siihen ikään kuin kaulanauhan. Helmien tarkoitus on tulla esille kun valo osuu niihin.
Näin muuttui poncho topiksi ja toivon tällä neuleella olevan enemmän käyttöä tulevana kesänä.
Toppi on ohuenohutta neulosta, joten alle täytyy laittaa alustoppi. Nyt sitten pähkäilemään sopivaa alaosaa tämän topin pariksi.
With love,
M