• Uncategorized

    Naistenpäivänä

    Hyvää naistenpäivää! Tänään oli ruusuntäytteinen päivä, sillä mies oli kipaissut aamulla hakemaan kukkapuskat meille perheen naisille, tosin yksi pikkunainen on viikonlopun leirillä, mutta saa kimpun sitten huomenna. Miten ihanalta ne näyttääkään! Sitten herkuttelimme köyhillä ritareilla, sillä viime viikolla, joku mainitsi blogissaan niistä ja minulle jäi niistä pakkomielle. Hyviä olivat, tosin pullasta olisi varmasti tullut vielä makeampia, meillä sattui vain olemaan paahtista.Naistenpäivä meni muuten ihan normiratoja, lauantaiset harkat tyttärellä ja itsellä hikizumba. Ennätettiin vielä miehen kanssa tunnin kävelylenkille ja aurinkokin paistoi ihanasti. Loppuiltapäivän olen tehnyt tyttären juhlamekkoa, jota jo viikko sitten piti aloittaa, mutta en vain saanut aikaiseksi. Nyt on jo hyvällä mallilla, tosin olen muutamia kertoja joutunut vähän teostani korjailemaan ja…

  • Sisustaminen

    Sängynpääty -suunnitelmia

                                             kuva IKEA                                                                                         kuva Ellos                                                                   kuva DesignpuotiVoi olla, että seuraava projekti lähtee oikeasti käyntiin vasta kesälomalla tai jo ehkä pääsiäisenä, mikäli saan houkuteltua rakkaan mieheni mukaan auttamaan. Nimittäin viime sunnuntain jälkeen, kun vierailin Tainan putiikissa, minulla on ollut aivan selvästi kiinnostusta taas sisustamisen ja tuunaamisen suhteen. Makuuhuoneessa ei ole mitään kummoisempaa vikaa, mutta haluaisin uudistaa sitä vähän, varsinkin kun sain niitä kankaita. Siitä se idea sitten lähti. Ensiksi ajattelin maalata päätyseinän, jossa tällä hetkellä on lattemaitokahvinsekoituksen sävyinen pohjaväri ja siinä hopealla tehostemaalilla tuputeltu tähtikukkia. Nyt haluan maalata sen kokonaan harmaaksi ja jääkööt muut seinät vielä latteksi. Sitten tarvitsee ommella valkoinen jämäkkä helmalakana, sillä entinen on kerman värinen, aikansa…

  • Käsityöt,  Neuleet

    Villatakki

    Tässä se nyt vihdoin on valmiina! Nimittäin villatakki, jonka vain ajattelin neuloa joululoman aikana ja ehkä vähän vielä tammikuulla. Totuus oli se, että neulemalli oli taas tempaistu idea ja sitä jyystäessäni meni tovi. Sitten töppäilin koon suhteen ja tein kahdesti sekä oikean, että vasemman etukappaleen. Jee, nautiskelin siis tekemisen ilosta. Sitten lopputyö sujui suht nomaalisti, paitsi pelkona oli langan riittävyys ja sitä piti sitten joskus tammikuun lopulla hakea lisää. Kyllä tämä työ reissasi joka paikassa mukana, mutta valmista siitä ei tahtonut tulla millään.  Mutta nyt se on valmis ja juuri mietin haluanko hetkeen sitä nähdäkään.Lankana ihana Langyarns Mille Colori socks & lace. Villa, polyester ja polyamidi tekevät tämän liukuvärjätyn kimaltavan…

  • Muoti,  Neuleet

    eight

    Tämän hauskan eight- neuleen löysin hiihtolomaviikolla Zaran lastenosastolta. Siellä kun on joissakin vaatteissa todella reilut koot ja kun olen vielä siinä hilkulla, että lastenkoot mahtuu, niin käyn usein siellä katsastamassa tilanteen. Nyt löysin tämän pehmoisen neuleen joka hyvin sopii farkkujen ja legginsien kanssa juuri kouluasuksi. Olinkin etsinyt jotain tämän tyyppistä neuletta, jossa olisi jokin kiva printti tai juttu, joka tekee neuleen mielenkiintoiseksi, kun löysin sen niin se piti ostaa. Välillä Zarassa kyllä tekee hyviä löytöjä ja välillä ei taas innostu mistään.                                                               With love,                                                                     m

  • Kosmetiikka

    Estee Lauder CC creme

    Sain Stockmannilta ystäväni kanssa kokeiltavaksi uuden Estee Lauderin CC voiteen. Tämä on siis BB voiteelle seuraaja eli color correcting CC, eli ihon väriä tasoittava, kevyesti peittävä, kympin suojakerroin ja tässä on anti-age ominaisuus, eli aikuisen naisen iholle suunnattu. Tämän pitäisi muuttua pigmenteiltään oman ihon mukaiseksi. Aluksi tuubista tuli harmahtavaa voidetta ja epäilevänä yritin sitä levitellä kasvoilleni. Juu, kasvot muuttuivat vähitellen oranssiksi ja näytin aika naurettavalta. Kaiken kukkuraksi tuote ei kyllä peittänyt yhtikäs mitään, couperosasuonet loistivat hienosti paraatipaikallaan. Minulla on  kiire zumbaan ja tavallaan unohdin tämän voiteen kasvoilleni ja vasta paikanpäällä tajuan sen ja toivon, että toivottavasti muut eivät sitä huomaa. Hikisen zumban jälkeen iho näytti tietenkin punaiselta, mutta kyllä se sitten rauhoittui ja tasottui ja oranssi värikään…

  • Käsityöt,  Sisustaminen

    Vierailulla Interior Partnersilla

    Sunnuntai-iltapäivän nuoremman tyttäreni treenikuskailujen välissä ennätin käydä piipahtamassa hyvän ystäväni Tainan sisustusliikkeessä. Tainan firma tuottaa ja ompelee ja asentaa laidasta laitaan sisustuskankaita lähinnä julkisiin tiloihin, mm. laivoihin, ravintoloihin ja hotelleihin. Minusta on aina kiva piipahtaa Interior Partnesin tiloissa Helsingin Merikadulla ja vain ihailla kaikkia niitä upeita kankaita. Saisipa vain poimia kankaita mielensä mukaan ja antaa sisustukselle uudet tuulet kotona. No, kyllähän sainkin poimia mieleni mukaan kangasmalleja, sillä Taina oli kerännyt röykkiön kankaita, joita ei ole enää myynnissä tai tehdas on lopetettu ja minä sain ne itselleni. Tainalla on myös mattomallistoja myynnissä ja tässä ihastuttavia malleja, joista varsinkin nämä saven-beigen sävyt ovat mieleen. Tämä yllä oleva verhokangas on pehmeänsävyisillä kukkakuosilla on kuin vesiväreillä…

  • Uncategorized

    LUMI- laukku

    Moni on varmasti saanut lukijalahjana näitä Lumi-laukkuja. Itse taisin tilata viimeksi Olivia-lehden ja en edes muistanut koko lahjaa, ennen kuin se tupsahti postilaatikkoon. Laukkuahan on kehuttu aina näissä tarjouksissa siitä, kuinka arvokas ja tyylikäs ja taidokkaasti tehty tämä design-laukku on. Minulla kyllä oli vähän epäilyksiä tästä laukusta, sillä se näytti pieneltä ja ei niin tasokkaalta kuin nimimerkki edellytti. Halusin tilata lehden ja jos tämä nyt tuli lahjaksi, niin voisihan sillä olla ehkä käyttöä. Laukku oli ihan kiva väreiltään ja nahka tuntui laadukkaalta. Mutta hiukan alkoi huvittamaan, että laukun vetoketju jäi ensimmäisestä kerrasta jumiin vuoren väliin ja sitä sai kitkutella todella, ennen kuin se joko aukeni tai meni kiinni. Huomasin sitten heti,…

  • Kosmetiikka,  Muoti

    GANT – ostosilta+Dermalogica

    Piipahdimme ystäväni kanssa menneellä viikolla Gantin ostosillassa, joka oli järjestetty Olivia-lehden kanssa yhteistyössä ja iloni oli suuri, kun lempimerkkini Dermalogica-tuotteita löytyi tuotekassin pohjalta. Tarjolla oli siis lasi viiniä patongin ja juuston kera ja alennusta ostoksista sai 15 %.  Gantin tuotteet ovat upeita, laadukkaita ja kestäviä. Jo vuosia olen ostellut niitä lahjaksi miehelleni ja neuleita meiltä löytyy melkein joka värissä, samoin paitoja. Itselleni en Gantin vaatteita ole pahemmin raaskinut ostella ja tämäkin ilta jäi vain ihastelun puolelle. Ihania pehmoisia, niin minun värisiä, korallin punaisia neuleita ja trikoomekkoja olisin kyllä kelpuuttanut kassiini, mutta hinnat eivät nyt osuneet alennuksienkaan jälkeen kohdilleen, joten sinne ne jäi. Mutta tämä lahjapakkaus yllätti iloisesti. Mukana oli siis myös Olivian uusin ilmestynyt…