Sisustaminen

Kiinalaiset pikkujakkarat

Vuosia sitten, minulla oli intohimona todella tummasta puusta tehdyt huonekalut, mielellään vanhoja sellaisia, muttei mitään suuria ja raskaita. Etsisikelin pientä yöpöytää miehelleni lahjaksi ja kiertelin sisustuskauppoja ja huonekalukauppoja ja sitten päädyyn Boknäsiin. Sieltä olisi löytynyt jos vaikka ja mitä, mutta hinnat olivat huikeat. Satuin lopulta poikkeamaan vähän niin kuin takavasemmalle kassojen takana olevaan niin sanottuun varastomaiseen tilaan ja siellä oli ihania vanhoja kiinassa valmistettuja huonekaluja, lähinnä penkkejä ja vanhoja ovia. Löysin sitten tämmöisen hellyttävän pikkujakkaran ja kaupat tuli. Vierailin jonkin ajan kuluttua siellä uudestaan ja hain toisen vielä pienemmän jakkaran kotiin.

Pohjassa näyttää olevan jokin sinetti kaiketi jokin aitoustodistus. Eipä tuolla väliä kun ovat niin söpöt.

Jos meidän neidit olisivat vielä pieniä, niin voin aivan nähdä, kuinka he tälläisivät pikkupeput näille jakkaroille ja takan ääreen vaahtokarkkia paistamaan. Pikkusiskolle oma jakkara ja isolle siskolle oma.
Mieli teki vielä sängynpäätyyn sellaista kapeaa penkkiä, johon voi heittää päiväpeiton ja tyynyt, mutta hinnat isommille penkeille alkoivat mennä yli minun kipurajani, joten oli pakko jättää penkki ostamatta. Tällä hetkellä nuo pikkujakkarat toimittavat seuraavia tehtäviä; yöpöydän virkaa miehelleni makuuhuoneessa ja alakerrassa olohuoneessa takan lähistöllä majailee toinen pienempi jakkara, lähinnä kännyköiden latausalustana.

                                              With love,
                                                     M

 
 

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *