Sisustaminen

Valkoiset kukkaset ja uusi maljakko

Miten ihanan lämmin päivä tästä huhtikuisesta perjantaista lopulta kuoriutui. Tekisi mieli todella alkaa puurtamaan parvekkeen ja terassin kimpussa, mutta koska päätin maalata meidän ruskeat kovapuiset kalusteet valkoiseksi, on syytä odottaa vielä hieman, ettei öisin olisi pakkasia ja työ mene pilalle. Vielä minulle ei ole täysin selvinnyt, että voiko niitä kalusteita ollenkaan maalata. Olen siis tyytynyt katselemaan blogeja ja lehtien sivuja lähinnä ideoiden saamiseen.
Vanhemman tyttären syntymäpäivät lähestyvät ja tänään hän lähti kavereidensa kanssa syömään, leffaan ja sitten he kaikki neljä tulevat yökylään meille. Annamme nuorten neitosten vallata alakerran ja siirrymme suosiolla pakoon yläkertaan. Tosin tytöt tulevat myöhäisemmästä leffasta, joten ehkäpä me olemme jo nukkumassa.

Tänään oli siis ilo tulla kotiin, imurin pöristessä, vaikka en minä sitä ääntä muuten rakasta, mutta ihana kun joku muu kuljetteli sitä imuria ympäri huushollia. Tytär oli tarttunut toimeen, joten jiihaa! Tulkoon vaan kavereita useamminkin yökylään, niin paikat tulee hyvin siivotuksi. Minä kipaisin iltasella lähikukkakauppaan ja nämä viehättävät kukkaset olivat ainoat, jotka löysin valkoisina ja näin uusi Zara Home maljakko on vihitty käyttöön.

En vielä raaskinut laittaa timanttimunia pois, joten ikuistetaan ne vielä kerran.
Viikonloppu on alkanut ja ainoa asia, mikä hieman harmittaa, oli vanerilevy, jota ei meidän autonperään saatu mahdutettua. Nimittäin olen vihdoinkin sitä sängynpäätyä tekemässä ja nyt siinä vaiheessa, että kangas on ommeltu, vaahtomuovipatja ostettu ja eilen lähdimme hakemaan vaneria ja tyhjin käsin jouduimme  palaamaan kotiin. Täytyy vuokrata paku ja kuskata se sillä. Sitä reissua sitten odotellessa.,,
Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

                                                 With love,
                                                         M

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *