Tänä aurinkoisena päivänä päätimme tyttöjen kanssa lähteä vähän pyörähtämään Helsingin keskustassa ja minulla oli tehtävänä hankkia pari pientä juttua ja silmäillä hieman sisustuskauppojen antia kesälle. Granit sattuikin sopivasti kulkureitillemme ja kipaisimme sisälle tutkailemaan kaikkia niitä ihania juttuja, joita ei sitten ehkä tällä reissulla vielä jaksa kotiin raahata.
Nämä betoniruukut ovat aivan ehdoton must, mutta vielä en ollut valmis niitä mukaani ottamaan. Tosin, kohta alkaa se kuuma sesonki, jolloin ruukut varmaan viedään käsistä ja istutuksia alkaa pulpahdella joka terassille ja parvekkeelle, mutta elän toivossa, että näitä vielä sittenkin on.
Me kaikki kolme ihastuimme tähän riippukeinuistuimeen ja ei sille paljoa hintaakaan ollut, mutta miten sen saa kiinnitettyä todella korkeaan parvekkeen kattoon?
Sitten vaihdoimme liikettä ja astuimme White on White liikkeen kauniiseen tunnelmaan Jos äskeisessä liikkeessä oli ollut hieman tehdasmainen ja rouhea tunnelma, niin täällä löytyi se beach house ja kaunis pilperhööri-tyyli.
Täältä kaupasta olisi löytynyt vaikka ja mitä ja muutama juttu mukaan lähtikin.
Sitten iski armoton nälkä ja tie vei Vapianoon, missä m tykkää kavereiden kanssa käydä syömässä. Hän sai valita paikan synttärisankarina. Ruoka oli herkullista ja tunnelma välitön ja rento. Toki jonottamisessa tämä täti meinasi alkaa kitistä, mutta jaksoin silti kiltisti olla hiljaa. Huomasin miten suosittu tämä paikka on nuorten keskuudessa ja hinta-laatu paikallaan. Luulenpa, että tämä edelleen säilyy nuorisopaikkana ja meikäläinen istahtaa mieluummin pöytään, missä tarjoilija tarjoilee pöytään asti. Hyvä kokemus silti.
Tällä kertaa nämä sisustusliikkeet kaikkien vaateliikkeiden kiertämisen ohessa olivat riittävä katsastus. Nämä ovat kyllä ehdottomasti käynnin arvoiset ja kiva kun ne sijaitsevat aivan lähekkäin.
With love,
M