• Muoti

    Alusasuja ja uikkareita by Change

    En voinut vastustaa kiusausta, kun sain sähköpostiini ilmoituksen Changelta, sillä nyt saisi kaksi settiä yhden hinnalla, alusvaatteita tai uimapukuja, tai molempia. Olen nimittäin huomannut, että jos haluaa tietynlaiset bikinit hankkia, on syytä olla paikalla heti, kun niitä putiikkeihin rantautuu, Olen kokoa 65 E tai pahimmassa tapauksessa 60 G ja juuri näitä 60 kokoja ei monikaan valmistaja tee. Lucky me. Välillä joudun tyytymään siihen toiseksi parhaimpaan ja sitten kun koko ei natsaa täysin, ei se istuvuuskaan ole huippua ja tulee hankaumia ja vaikea olla. Rintsikat kun pitäisi olla, niin kuin niitä ei olisikaan. Pidän tällaisista pienistä liikkeistä, jossa myyjä mittaa ja katsoo, että liivi istuu ja juoksee hakemaan seuraavaa mallia, mikäli…

  • Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Jane Iredale Powder-me SPF

    Yhteistyö Jane Iredale   Voi, olen ihan innoissani tästä ihanasta Jane Iredalin tuotteesta, jonka äskettäin sain. Nimittäin kyseessä on Powder-Me SPF, puuterinen aurinkosuoja kolmenkympin suojakertoimilla. Tuotteessa on hieman pigmenttiä, joten tämä ei ole ihan meikkituote, mutta kaunishipiäiset eivät varmaankaan muuta tarvitse. Minä ehkä joudun lisäämään peiteainetta tämän kanssa, jos kesällä hieman päivetyn. Tuotepakkaus on aivan kuin kaunis koru, joten kyllä tätä kelpaa esitellä. Tyylipisteet vaan kohisee. Peili on purkin kannessa, joten mikäli lisäät tuotetta, ei tarvitse erillistä peiliä raahata mukana. Järkevä idea. Rasia aukaistaan nostamalla peilikorkki pois, peilikorkin alta löytyykin sienimäinen suti, jolla tuotetta sitten laitetaan. Sudin voi varovasti irrottaa pesua varten. Muovisen välikannen voi heittää pois ja asettaa tuon sudin kiertämällä takaisin…

  • remontoiminen,  Sisustaminen

    Parvekehaaveita

         Kuvat Pinterest       Kuvat PinterestEnnen kuin mieheni alkaa siivoilla parvekettamme, olen minä tietenkin istunut koneella ja plärännyt sivustoa jos toista ja haaveillut muutosta kyseiseen tilaan. Meillä on lasitettu parveke, joka on mukavasti palvellut meitä lähinnä vilvoittelupaikkana saunan jälkeen, sillä sinne on kulku kylpyhuoneen kautta ja on siellä joskus jotain syötykin. Harvemmin sitä tulee käytettyä, koska meillä on terassikin. Tämä harmittaa minua suuresti, koska hyvä tila jää käyttämättä. Terassi on aika kuuma paikka lämpiminä päivinä ja sen takia on hankala saada kasveja siellä kukoistamaan. Viime kesän yrttitarhakin kuivahti nolosti, vaikka ruukku oli sijoitettu lattialle, jonne paahde ei täysin päässyt.Kalusteina meillä on tiikkihuonekaluja ja värinä tumma ruskea ja puiset laatat myös ruskeat. Vähän…

  • Uncategorized

    Kevään merkkejä puutarhassa?

    Laittelin reilu viikko sitten ulos purkkeineen päivineen narsisseja ja ajattelin, että siitä se kevät alkaa. Edellisestä syksyisestä istutuksesta jääneitä hopealangan jämiä ja henkitoreissaan olevaa murattia en edes muistanut heittää pois. Muratti vielä varmaankin virkoaa tuosta, joten ehkä lisään jotain mukaan tuohon ruukkuun kunhan kevät etenee ja toivon, ettei se sitten enää näytä noin säälittävältä. Tosin, kyllä ne nuo keltaiset kukat minua ovat piristäneet värillään ja antaneen hieman toivoa keväästä. Takorautakoukku, joskus Tallinnasta raahattu odottelee vielä rauhassa amppelia tai jotain. Pitäisi keksiä jokin kiva juttu, mutta kukkia siihen varmaankin tulee. Sitten ne meidän pihan murheenkryynit. Nimittäin nuo kamalampaakin kamalammat pensasaidat. Siitä asti kun muutimme syksyllä tulee jo 12 vuotta, olen vihannut…

  • Ihonhoito,  Kosmetiikka

    Dermalogica multivitamin power serum

    No niin, nyt minäkin kuulun joukkoon. Olen saanut hankituksi Dermalogican multivitamin power serumin, mitä on hehkutettu jo ainakin vuoden verran. Oli vielä sen verran entistä seerumia jäljellä, että olen nyt saanut kokeiltua tätä tuotetta vasta muutaman viikon. Aluksi käytin tätä vain päivisin ja yöksi laitoin vanhaa seerumia, mutta nyt käytän tätä myös öisin. Mitä tästä kertoisin. Aluksi luulin tämän olevan vain auringossa oleskelevien ihon parantajaseerumi ja vähän niin kuin skippasin sen. Tuli syksy ja hankin Ultracalming seerumin tämän sijasta pääsääntöisesti suojellakseni ihoani talven tuiskuja vastaan. Nyt kun pitäisi sen auringon paistaa ja kevät olla parhaimmillaan ja auringonsäteet vahingoittamassa ihoa, ajattelin tehdä kokeilun tämän voiteen kanssa.  Seerumivoide sisältää A, C, ja E…

  • Uncategorized

    Tyylikkäät musta-valkokynnet

    Tyylikkäät musta-valkokynnet hopealla nimettömällä. Tässä tarvikkeet ja tietenkin hammastikkuja kuvioinnin tekemiseen.                                                            Design By mini m

  • Käsityöt,  Muoti

    ON WEDNESDAYS WE WEAR PINK

    Tämä oli alkutilanne, kun aloimme ommella tyttärelle collegepuseroa, kankaat oli ostettu Eurokankaasta ja jenkeistä tilattu teksti odotteli vuoroaan. Etzy verkkokaupasta kympin hintaan tilasimme tarratekstin ja aikaa tilauksen kotiin saamiseksi meni reilu viikko. Puseron ompelin jouluna saadun puseron kaavoilla ja sitten alkoi tekstin silittäminen. Pusero oli siis pesty ja kuivatettu sekä silitetty valmiiksi ja teksti tuli asetella kankaalle oikein päin ja toinen puoli olikin hieman tahmea. Mukana oli paperi jonka laitoin tekstin päälle ja koska olen yhden jos toisenkin silitysraudan pilannut liimakankaaseen, päätin tällä kertaa olla varovainen ja laitoin vielä kaavapaperia päälle. Aluksi silitettiin hellästi miedommalla lämmöllä ja sitten lisättiin kuumuutta ja painamista silittäessä. Kalvopaperin sai irrottaa, kun työ oli silitetty ja varmistelin…

  • Sisustaminen

    Kevätkukkasia ja ompeluideoita

    Kyllä se nyt alkaa! Nimittäin kevät ja lämmin kausi. Olen sitkeästi odottanut, varmaan monen muun lailla, että saisi heittää talvisemmat vaatteet pois näkyvistä ja keikistellä neiti kevään lailla auringossa kevyillä kevätkengillä ja poplarilla. Ihan poplariin en ole vielä uskaltautunut, vaikka nuoriso meillä näköjään onkin.  Juuri tautia poteneena en vielä ihan höpsöksi heittäydy, vaikka mieli tekisi. Hankin viikolla kassillisen narsisseja ulkoistutuksiin ja kun äkkäsin vielä jouluisen Riviera Maisoin tarjottimen arkun päällä, niin asettelin narsisseja siihenkin. Käyhän se näinkin, kun kääntää tekstit we wish you a christmas,( merry kun meni palasiksi vuosia sitten) niin, ettei niihin silmä heti osu. Jaaha, a on kuitenkin unohtunut kääntää, no anyway, toimii siis hienosti. Ulkona olevaan…

  • Sisustaminen

    Karahvit Sagaform ja Evasolo

    Meillä ei kotona ole kovasti panostettu mihinkään tiettyjen design tuotteiden hankkimiseen, mutta jos joku miellyttää, niin se on hankittu ja mielellään niin, ettei se tyhjennä koko lompakkoa. Osa design tuotteista on saatu lahjoina, jouluisin tai merkkipäivinä. Tässä pari joululahjaa, jotka mieheni on saanut. Nimittäin Sagaformin Oval Oak suupuhallettua lasia tammikorkilla on ihan tyylikäs Skandinaavisen muotoilun mitat täyttävä karahvi. Kaunis, mutta kertaakaan sitä ei ole tullut muistaneeksi käyttää. Siellä se on nököttänyt vitriinin päällä ypöyksin. Tähän voisi tietenkin sen punaviinin kaataa ja siitä sitten vieraille tarjoilla, mutta onpa jäänyt tekemättä. Evasolon karahvi tippavapaalla nokalla on Tanskalaista muotoilua parhaimmillaan ja tähän saa puettua ylle erivärisiä takkeja. Meillä on musta, mutta missähän lie. Lisänä tähän…

  • Yhteistyö

    Jane Iredale Magic Mitt

         Yhteistyö Jane Iredale Sain Jane Iredalilta kokeiltavakseni tämmöistä söpöä vaaleanpunaista käsinettä, Ihmehanskaa. Olinkin jo kuullut tästä hanskasta ja luulin sitä samantapaiseksi kuin esimerkiksi Sensailla on. Sensain hanska on kuivuessaan todella kova ja kosteana jotenkin sienimäinen ja nihkeä. Monet vannovat tämän Sensain lappusen nimiin ja itse totesin sitä kokeiltuani, että kyllä se puhdistaa, mutta on jotenkin turhan nihkeä ja tuntuu siltä, kuin ihoa hankaisi. Luulin, että Jane Iredalin Ihmehanskassa on sama koostumus, mutta yllätykseni oli suuri. Hanska oli pehmeä niin kuivana kun märkänäkin.   Olin epäileväinen silti, että mitähän tasoa puhdistus on, mikäli se tapahtuu vain tämän hanskan ja veden avulla. Ripsiväri (Diego Dalla Palma) lähtee minulla lämpimällä vedellä muutoinkin,…

  • Sisustaminen

    Kiinalaiset pikkujakkarat

    Vuosia sitten, minulla oli intohimona todella tummasta puusta tehdyt huonekalut, mielellään vanhoja sellaisia, muttei mitään suuria ja raskaita. Etsisikelin pientä yöpöytää miehelleni lahjaksi ja kiertelin sisustuskauppoja ja huonekalukauppoja ja sitten päädyyn Boknäsiin. Sieltä olisi löytynyt jos vaikka ja mitä, mutta hinnat olivat huikeat. Satuin lopulta poikkeamaan vähän niin kuin takavasemmalle kassojen takana olevaan niin sanottuun varastomaiseen tilaan ja siellä oli ihania vanhoja kiinassa valmistettuja huonekaluja, lähinnä penkkejä ja vanhoja ovia. Löysin sitten tämmöisen hellyttävän pikkujakkaran ja kaupat tuli. Vierailin jonkin ajan kuluttua siellä uudestaan ja hain toisen vielä pienemmän jakkaran kotiin. Pohjassa näyttää olevan jokin sinetti kaiketi jokin aitoustodistus. Eipä tuolla väliä kun ovat niin söpöt. Jos meidän neidit olisivat vielä…