Matkustaminen,  Sisustaminen

Kisamatkaajan paluu

 
 
Reissusta on kotiuduttu ja onnellisin mielin. Väsynyt, äänensä menettänyt nuori kisaaja on nyt flunssan kourissa ja keräilee voimia. Kaikki oli mennyt hyvin, vaikka hotelli oli ollut vähän pettymys ja ranskalainen ruoka pahaa. Mutta muutoin neiti sai nähdä suurta maailmaa viikonlopun ajan. Pientä shoppailuakin hän oli harrastanut ja minua hän muisti ihanalla Zara Homen tuoksukynttilällä.
 

 
Mikkihiirikorvainen shampoopullokin meille kotiutui muistona siitä hotellista. Ihania muistoja varmasti jäi ja ensimmäinen ulkomaanmatka ilman perhettä oli hyvä ja opettavainen kokemus.
On haasteellista selvitä vieraalla kielellä pulmatilanteista ulkomailla ja vielä niin, ettei toisenkaan osapuolen kieli ole se äidinkieli. Mini m oli joutunut tekemään toisillekin tytöille ruokatilauksia ja selvittämään mm, saako tuon patsaan viedä koneen sisälle. Valkut kun olivat olleet silloin toisessa jonossa.  Olen niin  ylpeä tyttärestäni ja kiitollinen, että hän on taas turvallisesti kotona.
 
With love,
M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *