remontoiminen,  Sisustaminen

Mustaa ja valkoista parvekkeelle


Kuvat lainattu pinterest, Homenord ja Saltenex
 
Nyt taidan viimeinkin olla valmis parvekkeen uudistamiselle. Olen pohtinut kaikenlaisia ideoita lattialle  ruskeiden laattojen päälle komposiittilaudoituksesta lähtien, mutta kieltämättä kustannukset nousevat sitten sen verran korkeaksi, että tulin toisiin ajatuksiin ja päätin hillitä itseäni. Enhän toki halua koko kesää katsella pelkkää parveketta, joten ihastuin ajatukseen valkoisesta Coral-nurmimatosta, jota on jo muutamassa blogissa esitelty.  Matto kestää myös talven pakkaset, joten sitä ei tarvitse siirtää parvekkeelta ja pesu käy suihkuttamalla. Ongelmana oli vain se, että suurempi matto oli loppuunmyyty Hobbyhallissa, joten pienen googlettamisen jälkeen löysin paikan josta tätä mattoa pitäisi saada kahden metrin levyisenä rullasta. Katsotaan onnistuuko tuo tilaaminen. Lasitettu parvekkeemme on neljä metriä pitkä ja kaksi ja risat leveä, kun vähentää ne parinkymmenen sentin reunalistat pois. Mieheni kanssa päätimme, että kyllä se täytyy kokonaan peittää, kun sille tielle lähdemme. Tosi minua viehättää tuo ajatus kivien laittamisesta maton reunaan, mutta koska minulla on niitä ulkona kivialtaassa ja koska tiedän niiden valitettavasti olevan hankala puhdistaa, taidan vielä harkita. Jonkinlaiset valot minua siellä lattianreunassa kiehtoisi myös, mutta mieheni kyllä heti huomautti, etteihän siellä nyt niin paljoa olla, että valosysteemejä alettaisiin rakentamaan. Ilonpilaaja. Toki kynttilöitä ja lyhtyjä tulee ja ehkä niitä pallovaloja kenties.
 
Aluksi suunnittelin maalaavani ruskeat kalusteet valkoisiksi ja olisin joutunut hiomaan ja laittamaan tartuntamaalia ja sitten vasta maalaamaan sohvan ja tuolit, pöytään en olisi saanut koskea. Taitaa olla miehelleni jotenkin tärkeä muisto poikamiespäiviltä, kuten tuolitkin. Mutta sitten muutinkin suunnitelmiani ja nyt olen päätynyt öljyämään ne mustiksi. Toivottavasti se onnistuu ja väri ei jää likaisenruskeaksi. Täytyy käydä maaliosastolla kyselemässä neuvoja. Öljyäminen on huomattavasti helpompaa ja nyt kuulemma saan tehdä myös sen pöydänkin. Makuuhuoneeseen hankin Pentikiltä penkin pari vuotta sitten, mutta se oli liian iso sängynpäätyyn, johon sitä havittelin ja nyt se saa luvan maalattuna/öljyttynä siirtyä parvekkeelle.
 
Lisäksi haluaisin laittaa kivikkokasveja ja istuttaa parvekkeelle joitakin kukkasia/yrttejä (liekö elävät päivää paria kauempaa minun hoidossa) ihanissa ruukuissa.  Kuvassa oleva ruukku löytyi Homenordin sivuilta. Ehkä joku rahikin tai tyynykasa löhöämiseen voisi olla kiva, mutta pitää muistaa jättää tilaa myös liikkumiseen.
 
Nyt on suunnitelmia sen verran tehty, että odottelen vaan noiden ilmojen kuivahtamista, jotta pääsen hommiin. Toivottavasti  pian esittelen uudistunutta parveketta blogissani.
 
                            
                                                        With love,
                                                      M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *