Kirkkaan kuulas syksyntuoksuinen lauantai houkutteli minut puutarhakauppaan katselemaan syksyisiä kukkaistutuksia. Pari isompaa krysanteemia olen jo ostanut etupihalle oven pieleen, mutta nyt voisin kukittaa jollain tavalla myös parveketta. Aikani pyörittyäni kukkien seassa, päädyin hopealankaan, murattiin ja koristekaaliin. Oli minulla pallotuijiakin korissa, mutta kun kassalta kyselin, niin eihän ne suomen talvessa ruukussa säily, mikäli ei ole kellaria, minne laittaisi ne suojaan, joten jätin ne pois. Harmi, olivat niin söpöjä.Tämä istutus on aika takuuvarma ja kestää myös pakkasia, joten ei huolen häivää, kun muistaa kastella pakkasten tuloon. Sitten kun ei enää tarkene parvekkeella, ajattelin siirtää istutuksen oven vierelle katoksen alle, kunnes lumet tulee. Tänään on harvinaisen hiljainen lauantai, sillä mies on työmatkalla ja tulee…
-
-
Kettureppu ja juomapullo
Kettureppu oli mini m:n lahjatoiveena, kun sopivaa koululaukkua ei tuntunut löytyvän. Minusta oli hyvä idea tuo reppu, sillä paino jakautuu nuoren selkään ja hartioihin tasaisemmin, kuin taas vertaa suurehkoon käsilaukkuun, jota nuoriso on näyttänyt suosivan koululaukkuna. Mies etsi partioaitasta repun ja tänään se taisi olla ensimmäistä kertaa käytössä ja oli ollut huomattavasti kevyempi kuin laukku. Miehellä on itsellään nuoruudesta säilynyt vastaava reppu beigenä, joten se oli miehellekin mieluinen lahjaostos, koska tytär käy samoja jalanjälkiä ja samanlainen reppu kelpaa. Läppärillekin on tilaa ja kyllähän tuonne mahtuu ja tuntuu kestävän käytössä ikuisuuden. Toinen toivomus oli reilu juomapullo isolla suuaukolla. Tänne on kiva laittaa veden sekaan vaikka sitruunan viipaleita ja jäitä. Minua miellyttää tuo, että sen…
-
Onnea, Birthdaygirl!
Niin se aika vierähtää ja meillä on nyt 14 vuotias kuopus. Muistan sen aamun, jolloin mini m näki päivänvalon ensimmäisen kerran. Aamu oli samanlainen sään puolesta kuin tämä aamu, mutta ei toki ollut tuota sadetta, kosteaa kylläkin. Mini m saapui todella odotettuna, sillä nyt oli odottamassa myös 3 v isosisko, meidän vanhempien lisäksi. Niin ja neiti tuli 10 päivää myöhässä. Mutta terhakkana ja rauhallisena vauvana hän sai hoitoa yllin kyllin myös siskoltaan ja siskon perässä on nämä vuodet juostu, mistä sisko ei aina ole ollut niin innostunut. Meillä on tapana viedä synttärisankarille aamiainen sänkyyn ja laulaa onnittelulaulu kynttilän kera, mutta aamiaisesta sängyssä on vähitellen luovuttu, varsinkin kouluaamuina ja se on sitten herkuteltu…
-
Jane Iredale; JELLY JAR gel eyeliner
Yhteistyössä Jane Iredale Sain uutuuden Jane Iredalilta nimeltään Jelly Jar, geelimäinen eyeliner ja mikä ihanan mustikan/tumman luumun sävy siinä olikaan. Tämä rajausväri on syksyn uutuuskokoelmasta City Nights ja se lanseerattiin viime maanantaina. Vasta alkutalvesta olen totutellut/opetellut käyttämään geelimäisiä rajaustuotteita silmänrajauksessa ja kyllä se nyt alkaa sujumaan, tosin kaiken a ja o on kyllä kunnon sivellin, joka on muotoiltu tähän tarkoitukseen. Minullahan sitä ei ole ja sen virkaa saa toimittaa jäykkä viistopäinen sivellin ja kyllä silläkin ihan siistit viivat silmiin vetelee. Tämä geelimäinen tuote sisältää runsaasti pigmenttiä, joten rajauksesta saa hyvinkin intensiivisen ja jos vaikka käyttää vähän sormia mukana levityksessä saa sumusilmämeikin. Tätä en ole vielä kokeillut, mutta ehkäpä pikkujouluaikaan saatan yrittää. Geelimäinen rajaus…
-
Mehitähden kukka ja sävyyn sopivat kynnet
Tein viikonloppuna parvekkeen päivitystä ja hehkutin kaktuksen kukkavanasta, mutta äskettäin muistin, että tämähän olikin mehitähti. No, kivikkokasvi kuitenkin ja huomaatteko, että pikkuisen on viikonlopusta kukkaset avautuneet. Aika jännää pääseekö se kunnolla kukkaan tässä viileydessä. Tietääkö kukaan, että kannattaisiko sitä tuoda öisin sisälle? Joka tapauksessa mini m pyysi minua kokeilemaan Ostolakon Virveltä saamaansa lilanruskeaa kynsilakkaa ja siinä vaiheessa olin aloittanut jo valkean lakan laittamisen. Ei muuta, kuin valkean päälle tämä lakka, Seche Vite merkiltä Contemporary nimeltään ja lopuksi mini m halusi viimeistellä tarrakuvioinnilla kynsien kärjet. Nopeaa ja helppoa, tai no, kyllä niiden kanssa hieman piti kikkailla, mutta onneksi mini m hoiti sen puolen ja minä vain rentouduin. Sävyt mätsäävät niin tuon…
-
Kosmetiikkakokeiluja; filorga ja dermalogica
Lupasin joskus aikoja sitten kertoa kokemuksista, kun kokeilen kosmetiikkatuotteita. Yleensä intohimonani taitaa olla ihonhoitotuotteet, meikit tulevat vasta sen jälkeen. Muistan ajan joskus alle kolmekymppisenä, jolloin ihonhoito ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka meikkailtua tuli päivittäin. Ihan teininä riitti puhdistus ja kosteutus ja ripsiväri oli se meikki, jota tuherrettiin kakkuväristä. No, sitten kun meikkiin tuli mukaan meikkivoide, niin puhdistus ei varmasti ollut kovin tehokasta, koska iho reagoi näpyillä. Tosin en ikinä ole kärsinyt aknesta ja oikeasti niitä näppyjäkin tuli vain silloin tällöin. Paljon myöhemmin tuli mukaan silmänympärysvoiteet ja tuhdit kuorinnat, mistä varmaankin aikaansain couperosaa kasvoilleni. Aurinkorasvat olivat käytössä, mutta eihän niissä niitä kertoimia riittävästi ollut. Vasta kun iho alkoi enemmän oirehtia tuossa neljänkympin…
-
Giveaway; tarpeellista keittiöön
Kesäisellä asuntomessukeikalla sattui mukaani tarttumaan tyylikäs mustavalkoinen Klippan patalappu, jonka oli suunnitellut Lotta Glaven. Patalappujahan aina tarvitsee ja harmitti kun näitä ei ollut useampaa jäljellä. Niinpä virkkasin puuvillasta tiskirätin, koska olen näiden tekemiseen innostunut ja ajattelin, että koska ainakin meikäläisellä keittiötekstiilit kuluvat todella nopeasti, niin näille voisi olla tarvetta. Näistähän voisi järjestää teille pienoisen arvonnan. Normaali sieniliina tiskirätti kun menee huonoksi aika nopeasti, mutta näitä itse tehtyjä virkattuja tai neulottuja rättejä voi huoleti heittää pesukoneeseen ja käyttää ties kuinka kauan. Olen tyytyväisenä huomannut, että näillä voi hangata reippaastikin, eikä rätti hajoa. Virkkasin tiskirätin ilmavaksi, jotta se kuivuisi nopeasti ja olisi hygieninen. Tämä rätti ei käy haisemaan ja pysyy kuosissaan napakkana. Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommentin kommenttiboxiin ja arpoja…
-
Parvekkeen päivitystä
Ulkona sataa kaatamalla ja on niin syksyinen fiilis, mutta vielä on elokuu ja en halua vielä aloittaa syksyä. Noin niin kuin virallisesti. Pienet lyhdyt, jotka löysin asuntomessureissulla muutaman euron hintaan, saivat paikan hyllyltä parvekkeella ja yrtin-raadot heitin roskiin. Niin oli hieno yrttiruukku ja kaikki ja en minä vain saanut niitä hengissä pidettyä. Ensin oli liian kuuma ja sitten jo liian kylmä. Eli ei koskaan hyvä. Mutta yrttiaika on nyt kyllä meikäläisellä ohi. Lyhtyjen seuraan kaipailin ensin väriä, vaikka mahtavina hehkuvia pihlanjanmarjanoksia, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että mitä suotta. Ovat minimalistisen tyylikkäät ihan itsenänsä tuolla hyllyllä. Illalla laitan lyhtyihin tulet, kun saunan jälkeen istuskelen parvekkeella. Eipä siellä valitettavasti ole tänäkään…
-
Asustekoruja
Koruja ei naisella koskaan voi olla liikaa ja jos on, niin voihan niitä laittaa kiertoon ja lahjoittaa pois. Itselläni on tullut vasta viime aikoina innostusta korujen keräilyyn ja jos kivan korun hinta on sopiva, niin miksipä ei. Puhun nyt lähinnä asustekoruista ja näihin törmäsimme Barcelonassa, missä jälleen saimme mukavat alennuksetkin vielä. Koru, jonka ostin itselleni on hopeaa ja siihen on upotettu mitä lie zirkoneja, jotta glitteriä ja kimallusta ei puuttuisi. Riipus on silti yksinkertainen, olematta liian säihkyvä ja siksi ajattelin käyttää sitä yksinkertaisten neuleiden kanssa arkikoruna. Mini m löysi samasta kaupasta itselleen hieman Thomas Sabon korua muistuttavan riipuksen ”timantilla”. Tuon samantapaisenhan minä sain tytöiltä syntymäpäivälahjaksi. Koru on myös hopeaa. Tämän kauniin säihkyvän asukorun nappasin kesän…
-
DIY Hopeiset tabletit
Pitkin kesää olen pikkuhiljaa virkannut ruokapöydällemme tabletteja ja nyt ainakin neljänsuora on valmis. Virkkasin Twilley`s washable goldfingering hopeahohtoisesta metallilangasta,( metallised polyester 20% , viscose 80%) 1,50 virkkuukoukulla pyörylöitä pylväillä. Läpimitta perustui siihen, että lautanen ja viinilasi mahtuvat samalle alustalle. Lankaa tämä työ tuntui vievän loputtomiin ja kerässä on vain 25g. Yhteen valmiiseen pyörylään meni yli kolme kerää. Metallinhohtoisuus langassa tekee siitä ylellisen ja yksinkertainen malli sopii juuri tälle langalle ja vaikka pöytäsetti hankittiin minun jo tätä virkatessa, en olisi arvannut, että sekin meni näin nappiin.Nyt on vain hankittava lankaa lisää, sillä kyllä tuo kuusi kappaletta taitaa olla kattauksen kannalta järkevää tai ehkä jopa kahdeksan, jos oikein innostun. With love, M
-
Ruskea pikkulaukku
Sori, sori, mutta minun täytyy vielä esitellä yksi hyvä aleostos Barcelonan shoppailukadulta. Silmät kiiluen olen muutaman vuoden etsinyt sellaista kivaa ruskeaa käsilaukkua, joka olisi mielellään nahkaa, mutta sopivan hintainen. No, tämän löysin yhdestä Barcelonan tavaratalosta ja koska se oli kuulemma viimeinen kappale, niin sain sen 60% alennuksella, johon myyjä lisäsi vielä jonkin alennuksen. Sopi minulle. Laukku on pieni, vain 27 cm x 20 cm, mutta riittävän suuri tiettyjen tavaroiden mukana kuljettamiseen, kuten lompakko, känny, pieni meikkipussi, avaimet ja bussikortti. Isommankin olisin ottanut, muttei sellaista löytynyt. Nyt kun olen viimeisen vuoden haalinut kaikenlaisia ruskeita kenkiä, tai siltä se miehestä tuntuu, niin tämä mätsää aika hyvin monien kanssa. Jotenkin miellän tämän syksyn laukuksi, mutta…
-
Hopeakukat kynsissä
Mini m on taas koristellut kynsiä ja tuloksena kauniit hopeahohtoiset kukkaset. With love, M and designer mini m
-
Jane Iredale; Zap&Hide
Yhteistyö Jane Iredale Jokainen varmasti on kokenut tilanteita, jossa pitäisi esiintyä edukseen ja sitten yllättäen näppylä puhkeaa juuri keskelle kasvoja. Siinä on vitsit varmasti vähissä ja olen yrittänyt keksiä hoito-ja peittämiskeinoja silloin, kun tyttärillä tai vaikka itsellä tilanne on ”päällä”. Mieheni neuvoihin en anna tyttärieni uskoa, sillä hänestä paras apu oli aikoinaan hammastahna. Joo ei!Sain tytöille Jane Iredalilta kaksipäisen näppylänhoitopuikon kokeiltavaksi. Tämä tyylikäs viralliselta nimeltään Zap&Hide, on todella näppärä puikko, joka sisältää hoitopään toisessa ja peitevoiteen toisessa päässä. Kuinka kätevää ja helppoa ja puikko on tarpeeksi pieni kuljettaa meikkipussissa tai vaikka taskussa. Käy muuten pojillekin.Aineosina mm. teepuun uute, teepuuöljystä mini m on paljon hehkuttanut näppyjen hoidossa, merileväuute vähentää talineritystä, candelillavaha, meksikolaisesta aavikkokasvista saatava vaha, avokadoöljy…
-
Torkkupeitto DIY
Perjantaina sain taas pienen ylläri-inspiraation, kun poikkesimme kangaskauppaan ihan vain katsomaan tyynyihin ideoita ja kuinkas ollakaan, satuin löytämään sopivan karvakankaisen kappaleen jo vuosia odottaneen torkkupeiton toiseksi kankaaksi. Tyynyt unohtuvat, sillä ehtiihän ne. Nyt kun makuuhuoneessa muutenkin on tullut muutosta tekstiilien suhteen, oli aika otollinen ja kun löytyi vielä mätsäävät tupsutkin torkkupeittoon, joten why not? Lauantaina leikkasin ja ompelin päälliskankaan toiselle puolelle karvamaisen kankaan sekä reunat ja tupsut, jotka kiinnitin alkuvaiheessa kulmia tehdessäni. Karvakangas on ihanan pehmeä. Päälliskankaanpala saneli ehdot ja leveys ja pituus tulivat sen mukaan. Karvakangas oli kilohintaan, joten hintaa ei tullut kuin 24 e. Torkkupeitto tuntuu ylelliseltä, kun siinä yhdistyy päälliskankaan hohto ja karvakankaan suloinen pehmoisuus. Se aivan kutsuu nokosille, vai mitä? …
-
Arvonnan voittaja
Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille ja uusille lukijoille tervetulotoivotus! Tämän kerran kosmetiikka-arvonnan paketti menee Teijalle! Onneksi olkoon! Otan sinuun yhteyttä s-postitse. With love, M