Helmalakanat ommeltuani päätin hankkia/ommella myös uuden päiväpeiton. En oikeastaan ole mikään petaaja-tyyppi ja nolokseni myönnän, että päiväpeitto on lymyillyt jossain tuolilla tai lattialla eikä lainkaan sängyn päällä. Laiskuutta kaiketi, mutta nyt siihen tulisi muutos. Löysin Oma Koti Valkoinen-blogin vinkin perusteella minua miellyttävän päiväpeiton, jota innolla riensin katsomaan Hobbyhalliin. Tämä peitto vaikutti sopivalta ja ostin isoimman koon 240×240 tarjoushintaan 62 e. Kotona huomasin, että meidän muhkeaan sänkyyn tämä peitto olisi voinut olla vieläkin suurempi, mutta koska tämä on se suurin, niin ei voi mitään, tällä mennään ja ei se minua häiritse. Peitto on helppo pedata ja se on ilmavan kevyt, lisäksi valkoisuutensa vuoksi minun on pakko muistaa pedata aamuisin, jotta peite ei pyöri lattioilla ja likaannu. Ryppyjä en ole saanut siliämään ja silittämistä tämä ei tainnut kestää, mutta jotain täytyy tehdä, jotta rypyt saisi pois. Peiton voisi myös ottaa pelkäksi peitoksi/täkiksi ja sitähän se muistuttaakin.
Tyynyt vain heitin rekvisiitaksi, joten niitä on tehtävä muutama lisää koristeeksi. Ehkäpä hieman glitterillä maustettuna ja myös mustalla voisi tehostaa.
ARVONTAMUISTUTUS! Vielä huomiseen iltaan asti mahdollista osallistua Kosmetiikka-arvontaan! Täällä!
With love,
M
3 Comments
Teija Hakula
Ihana, muhkea päiväpeite! Juuri tuollainen, mutta vaaleanharmaana on
minullakin hakusessa. Kaunis on myös tuo sängynpääty, oletko tehnyt
sen itse?
Rentouttavaa viikonloppua!
Mysterious M
Jos kiinnostaa, niin tuota peitettä oli myös juuri vaaleanharmaana Hobbyhallissa. Harmittaa vain kun to ryppyisyys ei lähde pois. Joku kirjoitti, että höyrytys voisi auttaa ja nyt mietin, että pitäisköhän kaivaa höyrypesuri varaston perältä ja kokeilla. Sängynpääty on tehty miehen kanssa yhdessä ja siitähän tämä koko makkarin pienoinen muutosbuumi lähti. Seinän aion vielä maalata uudestaan ja nyt hieman kermaan menevällä valkoisella. Mutta se on vielä suunnitteilla. Olen ekan työviikon jälkeen aivan puhki! hanaa kun on viikonloppu ja sulle myös ihanaa viikonloppua!
Mysterious M
Huomaa,että olen väsynyt. Siis ihanaa kun on viikonloppu ja sulle myös ihanaa viikonloppua!