Sisustaminen

Parvekkeen päivitystä

Ulkona sataa kaatamalla ja on niin syksyinen fiilis, mutta vielä on elokuu ja en halua vielä aloittaa syksyä. Noin niin kuin virallisesti. Pienet lyhdyt, jotka löysin asuntomessureissulla muutaman euron hintaan, saivat paikan hyllyltä parvekkeella ja yrtin-raadot heitin roskiin. Niin oli hieno yrttiruukku ja kaikki ja en minä vain saanut niitä hengissä pidettyä. Ensin oli liian kuuma ja sitten jo liian kylmä. Eli ei koskaan hyvä. Mutta yrttiaika on nyt kyllä meikäläisellä ohi.
Lyhtyjen seuraan kaipailin ensin väriä, vaikka mahtavina hehkuvia pihlanjanmarjanoksia, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että mitä suotta. Ovat minimalistisen tyylikkäät ihan itsenänsä tuolla hyllyllä.  Illalla laitan lyhtyihin tulet, kun saunan jälkeen istuskelen parvekkeella. Eipä siellä valitettavasti ole tänäkään kesänä paljoa oleskeltu. Ne säät, ne säät, ne niin rajoitti.

Jotain olen saanut onnistumaan, sillä kaktus on kasvattanut tuollaisen hörhelöjatkeen, liekö kukan, tuohon kylkeen. Hassun näköinen.

Hortensiat ovat kumma kyllä viihtyneet partsilla ja nyt väriskaalassa palataan takaisin vihreään, vaaleanpunaisen jälkeen. Hengissä. Ehkä ensi kuussa alan miettiä sitä syksyn tuloa ja alan somistella syksyisiä kukkia ja lyhtyjä ja muita koristeita. Eihän siihen syyskuuhun ole enää kuin ensi viikko.
 
With love,
M 
 

6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *