Lupasin joskus aikoja sitten kertoa kokemuksista, kun kokeilen kosmetiikkatuotteita. Yleensä intohimonani taitaa olla ihonhoitotuotteet, meikit tulevat vasta sen jälkeen. Muistan ajan joskus alle kolmekymppisenä, jolloin ihonhoito ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka meikkailtua tuli päivittäin. Ihan teininä riitti puhdistus ja kosteutus ja ripsiväri oli se meikki, jota tuherrettiin kakkuväristä. No, sitten kun meikkiin tuli mukaan meikkivoide, niin puhdistus ei varmasti ollut kovin tehokasta, koska iho reagoi näpyillä. Tosin en ikinä ole kärsinyt aknesta ja oikeasti niitä näppyjäkin tuli vain silloin tällöin. Paljon myöhemmin tuli mukaan silmänympärysvoiteet ja tuhdit kuorinnat, mistä varmaankin aikaansain couperosaa kasvoilleni. Aurinkorasvat olivat käytössä, mutta eihän niissä niitä kertoimia riittävästi ollut. Vasta kun iho alkoi enemmän oirehtia tuossa neljänkympin tienoilla, alkoi hälytyskellot soida ja aloin satsaamaan ihonhoitoon tehokkaammin. Olinhan minä kyllä Lancomea ja Dioria kokeillut, mutteivat ne tuottaneet kovin kummoisia tuloksia.
Keväällä luin tehokkaasta Filorgan time-filleristä, jolla on todella kiinteyttävä vaikutus ja sitä kilpaa kehuttiin. Koska se oli silloin Kicksin tarjoustuotteena, niin päätin minäkin tehokuurin hankkia. Tällä piti lähteä pikkurypyt iholta ja varsinkin huulten ympäriltä. Oikeasti en usko noihin lupauksiin, mutta halusin kokeilla tuotetta, koska se oli myös kosteusvoide. Reilu kuukausi tuli täyteen Filorgan kanssa ja kuten putelista huomaa, niin se on käytetty jokaista pisaraa myöten, jopa leikattu kahtia, että kaikki voide tulee käyttöön. Voiteessa on mieto miellyttävä tuoksu ja hiukan geelimäinen koostumus. Levittyy hyvin ja kosteuttaa hienosti, aiheuttamatta kuitenkaan kiiltoa. Tämän kanssa käytin vain dermalogican puhdistuksia ja Ultracalming suihketta. Ihoni näyttää hyvältä, ei kertaakaan tullut näppylöitä ja meikkikin pysyi hyvin. Tätä sai käyttää siis aamuin ja illoin, joten sinänsä helppo niille, jotka eivät halua pyörittää putelijonoa aamuin ja illoin. Tähän olisi voinut käyttää saman sarjan seerumia, niin varmaankin olisi tehokkaampi lopputulos, mutta koska halusin kokeilla vain tätä yksin ja selvittää voiteen tehokkuuden. No, lähtikö rypyt? Kattia kanssa, ei ne tietenkään kuukaudessa lähde, mutta ei tämä pahaakaan tehnyt. Olisiko kuitenkin hieman jotkin rypyt madaltuneet ja kun hämärässä valaistuksessa katsoo, niin joo-o.
Harmittaa, koska olin kuvannut myös putkilon kotelon, jossa olisi ollut tärkeää inci listaa, mutta minäpä tehokkaana olin poistanut kuvat. Sori. Lopputuloksena, kyllä voisin ostaa uudelleenkin.
Kesällä sain kasan matkakokoisia tuotteita Dermalogica tilauksessa ja nämä olivat kyllä tarpeen matkalla koon puolesta. Tutustuin minulle uuteen tuotteeseen Skin resufacing cleanser, joka on kuoriva maitomainen puhdistus. Tätä ei kannata käyttää pelkästään, vaan illalla toista puhdistusta, minulla se on special gleansing gel ja aamulla tätä, jottei tule liikaa kuorivaa vaikutusta. Siloitti minulla alkavan rosoisuuden otsan seudulla. Syynä varmaankin hikoilu ja meikit ja aurinkorasva ja kaikki. Kyllä vain lähti näppyset poikineen ja ihmeellistä, kuinka pitkään tämä yksi purkki aamukäytössä kesti. Aloitin Barcelonan matkalla heinäkuun alkupuolella ja nyt viikonloppuna kaavin loput pullon pohjalta. Tuoksu on lääkemäinen ja tuote maitomainen, silmiin mennessä kirvelee, joten älä käytä silmien ympärillä. Tuote siis kuorii hellästi ihoasi ja vasta nyt olen alkanut uskoa kuorinnan voimaan. Aikaisemmin minulta jopa kosmetologin toimesta kiellettiin kuorinta puoleksi vuodeksi ja ihmekös oli, että en tahtonut saada ihoani kuntoon sitten millään. Mutta, kuorinnan tulee olla rakeetonta ja hellävaraista, ettei ihoa vahingoita. Uskon kuitenkin, että kohtapuoliin vähennän tämän tuotteen käyttöä, sain näitä pulloja useamman, koska syksyn sää vaatii toisenlaista hoitoa ja tämä sopii paremmin kesäaikaan minulla.
Silmänympärysvoide minimini putkilossa, total eye care spf 15 oli myös uutta minulle. Voiteessa on helmiäinen sävy, joka peittää hieman tummuutta silmien ympärillä ja tavallaan sävy häivyttää silmänympärysryppyjä valon osuessa niihin. Uskomattoman riittävä tuote, jota käytetään vain päivisin ja tämän käytön aloitin hieman ennen matkaamme ja vielä sieltä tuubista tulee iloisesti voidetta.
Aurinkosuojakerroin on plussaa, toki voisihan sitä olla enemmänkin ja innoissani ilmoittelen, että myös herkät silmät tykkäävät tästä eivätkä vuoda.
With love,
M