Minulla oli ilo osallistua eilen Hyötykasviyhdistyksen tiloissa, Annalassa, järjestettyyn Dr Hauschkan uudistuneeseen Ruusuvoiteen lanseeraukseen. Itse Annalan kartano oli homevaurion vuoksi remontissa, joten tilaisuus pidettiin viereisessä viehättävässä torppamaisessa rakennuksessa. Todella upea ja osuva miljöö tämän ruusuntäytteisen voiteen tutustuttamiseen. Tyylikkäät ja herkulliset tarjoilut kahvikupposen kera veivät kielen mennessään ja oli mielenkiintoista kuunnella tarinaa ruusun historiasta ja merkityksestä ja siitä mihin kaikkeen ruusun terälehtiä käytetään. Ruusulla on hyvinkin tervehdyttävä vaikutus niin mielialaan kun itse rohtona ja itse tuoksu tietenkin huumaa ja tuo hyvän mielen. Poimin tiedotteesta olennaiset asiat:Dr. Hauschkan 1960 luvulla kehitettyä ja suosittua ruusuvoidetta haluttiin uudistaa ja tehdä voiteesta ruusuisempi, parempi. Tuottesta pyrittiin valmistamaan yhä parempi tuote, joka vastaa asiakkaiden tarpeisiin, on alkuperäisen tuotteen mukainen ja…
-
-
Luhta Home Pilvi-peite
Helmalakanat ommeltuani päätin hankkia/ommella myös uuden päiväpeiton. En oikeastaan ole mikään petaaja-tyyppi ja nolokseni myönnän, että päiväpeitto on lymyillyt jossain tuolilla tai lattialla eikä lainkaan sängyn päällä. Laiskuutta kaiketi, mutta nyt siihen tulisi muutos. Löysin Oma Koti Valkoinen-blogin vinkin perusteella minua miellyttävän päiväpeiton, jota innolla riensin katsomaan Hobbyhalliin. Tämä peitto vaikutti sopivalta ja ostin isoimman koon 240×240 tarjoushintaan 62 e. Kotona huomasin, että meidän muhkeaan sänkyyn tämä peitto olisi voinut olla vieläkin suurempi, mutta koska tämä on se suurin, niin ei voi mitään, tällä mennään ja ei se minua häiritse. Peitto on helppo pedata ja se on ilmavan kevyt, lisäksi valkoisuutensa vuoksi minun on pakko muistaa pedata aamuisin, jotta peite…
-
Keittiön pienkoneita
Keittiön uusi pöytä ja tuolit innoittivat meitä myös hankkimaan uuden smoothie-koneen ja paahtimen. Olimme tehneet smoothieta vanhalla häälahjaksi saadulla monitoimikoneella, jossa oli myös pirtelön tekoon oma osansa. Kone on iso ja painava ja ei mitenkään mahdu keittiön tasolle, joten joka kerta se nostettiin pöydälle ja sitten taas kaappiin. Mini m narisi siitä jatkuvasti ja ehdotteli parin kympin koneita tilalle ostettavaksi ja minä olin vain yrittänyt perustella, että sillä vanhallakin saa ihan hyviä pirtelö-sekoitus-smoothiet. Paahtimessa oli toisella puolella raudat jotenkin vääntyneet ja aina leipä luiskahti sinne väliin. Minä ongin niitä sieltä väleistä ja en yleensä jaksanut ottaa edes pistoketta pois seinästä. Tämähän on todella vaarallista ja älkää te vaan tehkö…
-
Asuntomessujen antia ; makkarit ja Draama Queen
Asuntomessujen makuuhuoneita kuvatessani huomasin värimaailmojen toistuvan samana monessakin talossa. Itse asiassa kuvista sen parhaiten näkee, sillä kun urakoi läpi monta kymmentä taloa alkaa uupumus ja sisustusähky iskeä ja enää ei löydy mitään ihmeteltävää. Tai siltä se minusta alkoi tuntua ja tässä nyt muutama makkari pienillä sävyeroilla maustettuna. Glitter on vielä in ja harmaan sävyt löytyivät aika monesta kohteesta. Tämä viimeinen asunto siellä korkeassa tornitalossa kyllä iski Diivamaisuudellaan, kuten nimikin kertoi, Draama Gueen. Ihana ja niin rohkea glamour sisustus. Jälleen huomaa harmahtava sävy ja loistokasta glitter-maustetta läpi asunnon. Tämä seinä oli kyllä taidonnäyte, ei vain jäänyt mieleen tekijää, saati miten se oli toteutettu. Olisiko ollut kipsi? Jos joku tietää, niin kertokaa. Tämä valaisintaulu oli…
-
Mustat avokkaat käärmekuvioilla
Joskus sitä tekee hullunhauskoja löytöjä hulluun hintaan, mikäli vain osuu paikalle oikeaan aikaan. Nimittäin löysin nämä tyylikkäät Marypaz avokkaat Barcelonan yhdestä kauppakeskuksesta alehintaan 18.00 e. Olin aluksi hieman epäileväinen hinnan suhteen, mutta kyllä se oikein oli. Mokkanahkaiset ja käärmekuvioinnilla koristellut avokkaat pistivät heti silmään ja vaikka kaupassa oli todella huono palvelu, päätin sinnikkäästi taistella itselleni nuo kengät. Sain ne ja nyt ne vain odottavat oikeaa tilaisuutta päästä ulkoilemaan, vielä en ole näillä onnistunut keikkumaan minnekään. Avokkaat ovat aika avaraa mallia, joten en osaa sanoa, ovatko ne hankalat käytössä. Olen yrittänyt löytää kenkiä, jossa ergonominen muotoilu olisi kohdallaan ja kuten huomaatte, metsään meni jälleen. Mutku ne oli niin nätit. Turhamaisuus voitti. …
-
Back to school DIY
Koulun alkaminen häämöttää jo nurkan takana ja meillä siitä on jo jonkin aikaa touhotettu. Mini m tuumasi viikko pari sitten, että koulu voi jo ihan hyvin alkaa, mutta siitä viikon päästä voisi alkaa jo uusi kesäloma. Niinpä. Mutta totuushan on toinen ja tiistaina meillä oikeasti alkaa sitten tuo pakertaminen yläasteen kasilla. Jotta koulun alkaminen olisi mielekästä, niin on kiva hankkia jotain pientä kivaa sinne laukkuun. Bath and body works:lta tilattiin minikokoisia käsidesipurkkeja. Koulussa on kuulemma niin törkyistä välillä. No jaa, voihan sitä jossain muuallakin käyttää tarpeen mukaan, koska tuoksu näissä on hyvä ei ollenkaan sellainen kuin desinfiointiaineissa on tapana olla. Kalenterit ja muistivihko sai ylleen uuden koristelun ja…
-
ARVONTA! KOSMETIIKKAA!
Kuten jo eilen kerroin laitan arvonnan jälleen pystyyn tuotteista, jotka toivon tuovan iloa myös teille lukijat.Arvontaan voit osallistua kommentoimalla kommenttiboxiin kahdella arvalla lukijana tai jos nyt liityt lukijaksi. Kolmella arvalla voit osallistua, jos olet lukija tai liityt lukijaksi ja jaat tämän blogissasi tai Facebookissa tms. käytä vaikka tätä kuvaa. Yhdellä arvalla osallistuvat laitatteko sähköpostiosoitteen ja mielellään nimimerkin. Arvonta alkaa nyt ja päättyy pe 15.8 klo 21.00. Arvonta on päättynyt! With love, M
-
LivBoxi elokuussa
LivBox saapui ja tuotteet pääsivät patsastelemaan tekemäni puutarhakeijun viereen. THE BODY SHOP tarjoaa Honeymania Body Butteria, eli vartalolle pehmittävää täyteläistä kosteutusta. Tuoksussa hunajankukkia joten kannattaa hieman varoa, ettei joudu mehiläisten piiriin. Ehkäpä tämä lennähtää kohta uuteen kotiin, sillä kosteusvoiteita on kropalle kertynyt jonkin verran. BATISTE XXL Volume Dry Shampoo, eli kuivashampoon ystäville loistotuote, joka antaa myös tuuheutta hiuksillesi. Suihkutetaan suoraan kuiviin hiuksiin 30 cm:n etäisyydeltä. Nämä ovat todella suosittuja nämä kuivashampoot ja meillekin on rantautunut useampi pullo. Tämä tuote taitaa saada piakkoin uuden osoitteen. CLINIQUEN All About Eyes on tuttu minulle jo muutaman vuoden takaa ja tätä on tullut testattua ja hyväksi todettua, sillä herkät silmäni eivät ole tästä pahastuneet. Poistaa turvotusta ja…
-
Keittiön uusi ruokailuryhmä
Meillä oli käytössä 12 vuotta entinen ruokapöytä ja tuolit. Ne hankittiin Ikeasta hieman vauhdilla kun muutettiin tähän taloon ja silloin oli niin paljon kaikkea mietittävää ja hankittavaa, että kauppa tehtiin hieman hätäisesti. Pöytä, tummanruskeaa viilutettua puuta tai jotain sinnepäin oli muuten ihan kiva, mutta jatkettuna pöydänjalat olivat ikävästi tiellä ja siinä kohdalla joutui istumaan hieman hassusti jalat haarallaan. Eihän näitä tilanteita ollut kuin juhlissa, jolloin joskus yhdeksänkin ängettiin syömään pöydän äärelle, mutta silloin tytöt olivat vielä pieniä. Siis pöydänjalkojen sijainti oli yksi iso miinus ja tämä piti muistaa seuraavaa pöytää hankkiessa. Tuolit olivat perustuoleja, joiden istuinosaan verhoilin vuosien varrella laidasta laitaan kankaita. Lopulta verhoilut ottivat niin koville, etteivät ruuvit enää pitäneet ja…
-
Aika Ihanassa, radiofrekvenssihoito
Olen tässä kertonutkin muutamasta seikkailusta kauneushoitoloissa ja tein jälleen yhden sellaisen vierailun. Napasin edullisen diilin Kauneushoitola AIKA IHANAAN ja kyseessä oli jälleen kerran couperosaiholle suunnattu hoito. Minullahan on näköjään tullut pakkomielteeksi saada nuo punertavat suonet häipymään ja voin kertoa, ettei se ole helppoa. Pientähän tämä on ruusufinniin verrattuna, mutta välillä pelkään, että entä jos se äityy siihen pisteeseen ja kasvot lehahtavat todella huonoon kuntoon. Mutta vielä tilanne ei ole niin paha. Olen siis vuosien aikana juossut Diatermiassa, jossa suonia painellaan neulalla ihoon syvemmälle, näin maallikon kielellä. Sattui valtavasti ja lopuksi yhden hoidon jälkeen ihoon tuli hieman tulehdusta ja päätin, että siihen jää neulaamiset. Kyllähän se toki auttoi jonkin verran,…
-
Casan Diamond-seinäkello
Kerroinkin eilen, että tein lauantaina ostoksen, jota olen jo puolisen vuotta haaveillut, nimittäin Timanttikellon seinälle. Olen katsonut tätä kelloa jo vuosi sitten, mutta en tyhmyyksissäni halunnut silloin sitä vielä ostaa ja luulin, että sen löytää tuosta noin vain. Seuraavalla kerralla se olikin jo myyty loppuun, mutta minulle luvattiin, että kohta niitä varmasti tulee myyntiin ja meni sitten puoli vuotta, ennen kuin kelloni sain. No, mikäs tuossa, kun ei ollut mitään kiirettäkään, tiesin sen joskus saavani. Kello on oikein hömppien hömppä, mutta kaunis sellainen ja sopii tosi kivasti tänne kaunistautumishuoneeseen ajan näyttäjäksi. Maalasin viime kesän remontista jääneen maalipurkin pohjasta taustan kellolle, sillä valkoisella seinällä se kaipasi taustaa tullakseen paremmin esille. Nyt…
-
Timberland shoes
Lauantaina mies, viimeistä lomaviikonloppua kun vietti, sai houkuteltua perheen kaupungille streethockeyta katsomaan ja lopuksi pitsalle. Tai kyllä meille naisille annettiin mahdollisuus shoppailuun, sillä aikaa kun mies katsoi pelejä ja sehän me tehtiinkin, sillä minulla oli yksi ostos mielessä, jota olin koettanut löytää jo yli puolen vuoden ajan. Nyt se oli saatavissa ja onnellisena sen kotiin raahasin. Mutta mikä se on, siitä myöhemmin, kunhan se on ensin paikalleen viritetty. Anyway, mini m oli pari tuntia siinä välissä treeneissä ja vanhemman tyttäreni kanssa sitten koluttiin kenkäkauppoja, vansit olivat hänelle haussa ja minä etsiskelin töihin ja vapaa-aikaan sopivia sandaaleja. Kesän alussa ostamani kiilat ovat olleet kyllä käytössä, mutta ovat ne niin tolkuttoman korkeat, että kyllä niissä jalat…
-
Asuntomessuilla, saunat
Perjantaina teimme täsmäiskun Jyväskylän asuntomessuille, sillä urakoimme messualueen meitä kiinnostavimmat kohteet neljässä tunnissa. Tyttäret jäivät kotiin, sillä toisella oli työpäivä ja toista emme enää saaneet innostumaan mukaan. Nyt on sitten se aika koittanut, että me alamme reissata miehen kanssa vain kahden. Surullista tavallaan, mutta näinhän se menee. Miehen kanssa oli mukava päivä höpötellä ja katsella messukohteita ihan rauhassa. Minä yritin kuvata mielenkiintoisimmat kohteet, mutta täytyy todeta, että ne olivat kyllä aika harvassa. Mitään kummempia WAU-elämyksiä ei tullut, vaikka kuinka yritti. Jotenkin niin perustaloja ja saman toistoa aika monessa kohteessa. Toki sieltä kivoja juttuja löytyi, muttei mitään must-have-fiilistä tullut. Huono taloudellinen tilanne varmaankin vaikuttaa siihen, että talot on tehty perusmalliin ja ajateltu toimivuutta…
-
Fuksia-kietaisumekko
Pari kesää sitten hankin itselleni sähäkän Espritin mekon tyttäreni rippijuhliin ja valitettavasti olen unohtanut sen kokonaan. Väri on ihana, mutta en ole ihan varma onko se minun värini. Kylmät punaiset eivät ole olleet niinkään minulle sopivia, mutta ajattelin riskeerata, koska mekko on niin mukava päällä. Tämä ei oikeastaan ole edes kietaisumekko, vaan piilosellainen, mutta tykkään mallista. Kietaisutyyliset mekot kestävät aikaa ja ne ovat sopivia tilaisuuteen jos toiseen. Vai mitä mieltä te olette? With love, M
-
Mikä löytö!
Eilen minua kyllä onnisti, kun suuntasin ostamaan helmalakanaa. Olin katsellut jo valmiiksi helmalakanaa Hobbyhallin valikoimista netissä ja kun kaupassa, tuli fiilis, ettei tämä sittenkään ole se oikea. Kangas kun oli pelkkää ohutta lakanaa, niin sehän on rytyssä kokoajan ja ei istu helmalakanaksi, tai sellaiseksi mistä minulla oli visio. Päätin mennä katsastamaan Eurokankaan valikoimaa ja alistua siihen, että kankaat tulevat maksamaan varmaankin lähellä sataa euroa. Loppumetreillä kurvasinkin Tammiston vieressä olevaan Vallilan outlettiin ja ajattelin, että hinnat saattavat pyöriä täälläkin samoissa kuin siinä naapurissa, joten voihan noita vilkaista. Yllätys oli suuri kun löysin ensinnäkin juuri etsimääni sävyä ja vielä kokonaisen pakan myynnissä ja syntisen halpaan hintaan. Kangas oli polyesteriä ja verhoiksi tarkoitettu, mutta koska…