Messut,  Sisustaminen

Ostoksia Habitaren messuilta

Viime lauantaina kun pyörimme mini m:n kanssa Habitaren messuilla, oli meillä molemmilla toiveita löytää jotain pientä kivaa. Mini m etsi tuoksukynttilöitä, löysikin niitä, mutta aivan liian kovaan hintaan, joten kauppoja ei tullut. Minua hieman harmitti, että mieleisiä kynttilöitä ei löytynyt, koska sillä houkuttimella olin mini m:n seurakseni saanut. Mutta hän löysi kyllä kaksi kimaltelevaa kristallisormusta, joten ei mennyt reissu aivan hukkaan.
 Minä löysin Lyhtytalon osastolta ihanan lyhdyn ja miehelle perusteluna olkoon, että meillä ei oikeasti ole sisätiloihin kaunista lyhtyä. Joten kyllä tämä tulee tarpeeseen. Minusta tämän muoto muistuttaa vähän sellaista Buddhan päähinettä tai päätä ja tuo aukko osio sopisi naama-aukoksi. Kaipa tulen sitten hyvin valaistuneeksi kun tuikkaan kynttilän tuleen. Kaunis pitsimäinen pinta kuitenkin oli se, joka kiinnitti ensin huomioni ja sitten minulla olikin jo visio, mihin sen kotona voisi laittaa  ja niinpä se tuli meille. Aurinko paistoi vielä kovin, kun kuvasin, joten kauniimpi tämä on varmasti sitten kun kynttilä on sytytetty.

No, mutta onkos tullut jo talvi? Ei sentään, vaan innostuin erään osaston maljakon glitter-osksista sen verran, että minun oli ehdottomasti ostettava sellainen. Oksa on muovia ja glitterit eivät onneksi varise lainkaan. Talven aikaanhan tämä on tarkoitettu, mutta ihan hauskalta se nyt näyttää tuolla parvekkeen valkoisten oksien seurana, kun sen siihen tökkäsin, joten odotelkoot siinä sitä talvea. Hauskasti auringonsäteet heijastuvat glittereistä seinälle ja siten saa lumisadevaikutelman, oikein talvinen fiilis tulee, joten sorry siitä.

Oksalla oli hintaa vain 10 e, joten laskin, ettei maksa vaivaa alkaa itse askartelemaan moista. Lopputuloksena sitä vain kuitenkin itse kimaltaisi enemmän kuin itse oksa konsanaan, joten sisustusjuttuna tämä on käytännöllisempi. Tämmöiset pienet jutut kotiutui meille Habitaresta.

                                                         With love,
                                                               M

                                                          

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *