Askartelu

DIY: syksyinen kortti

Mini m on hurahtanut kaikkeen jenkkityyliseen sisustamiseen ja lifestyleen kokonaan. Hän katselee ja saa vinkkejä YouTubesta ym. ja nyt oli sitten vuorossa syksyn lehdillä koristeleminen. Kävelylle lähtiessään kaverinsa kanssa, hän lupasi poimia lehtiä myös minulle. Kuivatettuaan omat lehtensä hän asettelikin ne kivasti lipaston päälle ja myös minä innostuin vähän askartelemaan omilla lehdilläni.

Ilokseni lehdet säilyttivät melkein kokonaan hehkuvan värinsä ja ajattelin tehdä niistä kortin, sillä miehelläni on ensi viikolla synttärit. Innostus kun iskee, niin sitä yleensä yrittää askarrella niistä tarvikkeista, mitä kotona nyt sattuu olemaan. Tai niin minä yritän tehdä ja onhan minulla hiukan varastossa pientä tilpehööriä, jotain sieltä aina löytyy myös kortin tekoon. Musta on hyvä kontrasti värikkäille lehdille ja tyylikäs valinta korttipohjalle. Tein erinäisiä sommitelmia ja asettelin korttiin hopealankaa, mikä tuossa vielä odottaa kahden pyöreän tabletin virkkaamista, mutta en halunnut liikaa säihkettä, sillä ensiksikin kortti tulee miehelle ja lehdet itsessään ovat jo niin kauniita, ettei siihen paljoa tarvitse lisätä, korkeintaan pientä korostusta.

Tähän lopputulokseen sitten päädyin ja yksinkertaisuus on minusta tähän juuri se oikea ratkaisu. Tämä käy muuten hyvin myös lasten kanssa askarreltavaksi isänpäiväkortiksi, sillä johan sekin kohta jo kolkuttelee ovella.
Toivottavasti olet kerännyt syksyn kauniita lehtiä painoon, jo ennen kun tuli nuo pakkaset. Nyt se valitettavasti taitaa olla jo liian myöhäistä. Minulla on vielä muutamia jäljellä, kuten kuvissa näkyi ja suunnittelin vaikka spraymaalata niitä, kunhan hankin ensin sen spraymaalin.

                                                 With love,
                                                        M

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *