Ensimmäisen adventin kunniaksi muistin laittaa jouluvalot sypressiin ja oven edustalle seinälle ripustin myös keramiikkatunnilla joskus tekemäni peilin. En tiedä kärsiikö tuo peili tuossa, mutta nyt kun mini m:n huone uudistui, niin johonkin se oli laitettava ja tuohon se kyllä sopii.Eilisen päivän vietin viimeisessä cheerleading-syysnäytöksessä, sillä molemmat tytöt ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä harrastus on nyt koettu ja on aika suunnata kohti uusia tuulia. Vanhempi kylläkin jatkaa valmentajana kerran viikossa ensi vuoden puolella ja nuorempikin tuollaisesta haaveilee. Niin ja onhan tässä vielä sm-kisat käymättä ja nehän on parin viikon päästä. Tuli oikeastaan haikea olo, kun katseli niitä esityksiä. Mutta nuorten on annettava tietenkin itse päättää ja harrastuksissa olemme mieheni kanssa pyrkineet kannustamaan…
-
-
DIY: Vitriinin sisäinen valaistuminen
Vitriini on nyt maalattu Annie Sloan Chalk maalilla ja helppoa oli. Kaksi maalauskertaa tarvittiin, mikä ei ollut ihme, kun oli kyseessä näinkin tumma öljytty pinta ja helpotti kummasti, kun ei tarvinnut hyllyjä maalata, ne kun ovat lasia. Vähän piti teippiä käyttää ja aluksi meinasin jättää vitriinin katon sisältä maalaamatta, mutta kyllä sekin täytyi peittää, muutoin olisi näyttänyt vähän hölmöltä. Mies asensi joskus tuonne sisälle valot ja olen ne tyystin unohtanut, koska vitriini oli silti pimeä, vaikka valot laittoikin päälle. Nyt se on ihan eri juttu ja valo tuo kauniisti esiin kermaisen pehmeän valkoisen sävyn. Väri tavallaan syveni kuivuessaan. Vahaa, jota myös suositellaan en nähnyt tarpeelliseksi lisätä maalin päälle. Sehän on vain sisäpuoli, joten pölyttyy…
-
Annie Sloan Chalk paint
Viikko sitten, kun olin menossa aivan muille asioille, satuin Museokadun Måla&more maalikauppaan . Koska heillä oli avoimien ovien ilta ja liike auki myöhempään kuin tavallisesti, sain myös glögiä ja piparia ja kuinkas ollakaan, lähdin sieltä maalipurkki kainalossa kotiin. Tämä Annie Sloan chalk paint on turvallinen, hajuton, lyijytön ja ei sisällä liuottimia. Maalilla maalatessa ei tarvita pohjustustöitä tai hiomista, sen kun vetelee maalilla vain päälle. Maali kuivaa tunnissa ja pinnasta tulee samettinen. Mikäli haluaa, maalin päälle voi laittaa myös vahan, jolloin pintaan tulee kiiltoa ja puhtaanapito on helpompaa, mutta vaha sisältää liuottimia, joten esimerkiksi lasten leluihin sitä ei suositella. Maalilla voi maalata huonekaluja, joten minulla on aikomus uudistaa tätä meidän vitriinikaappia hieman freesimmäksi. Maalista innostuin siksi,…
-
NIMUE Skin Technology
Yhteistyössä nimue skin technology Syksyllä I love me messuilla tutustuin Nimue ihonhoitosarjaan ja se jäi minua kiehtomaan, joten olin todella ilahtunut, kun minulle tarjoutui yhteistyömahdollisuus tämän merkin parissa. Tässä ensiksi muutama lainaus Nimue kirjasesta ja hieman tietoa sarjasta. Uuden sukupolven kosmeseutikaalinen ihonhoitosarja Nimue, on saanut alkunsa 1994 ja se kehitettiin käyttäväksi ihon vahvistamiseen ja kuntouttamiseen ennen ja jälkeen plastiikkakirurgien ja ihotautilääkäreiden suorittamia toimenpiteitä. Niumen ainutlaatuinen iholuokitus ja hoitofilosofia ovat olleet hoitosarjan perusta alusta alkaen.Tuotteiden toimivuuden taustalla on perusteellinen tuntemus ihon rakenteesta ja toiminnasta sekä erilaisista iho-ongelmista ja niiden tuloksellisesta hoidosta. Hoitotuotteet sisältävät tehokkuuden kannalta oikean pitoisuuden ihonhoidollisia aktiiviaineita, tehokkaimpia antioksidantteja, kasviperäisiä uutteita sekä peptidejä, jotka kuljetinmenetelmiä hyödyntämällä saadaan antamaan parhaat mahdolliset hoitotulokset.Nimue…
-
If you can`t choose what to use for Christmas nails…
you can use them all! Nimittäin mini m tuhersi kaikessa hiljaisuudessa joulukynsiä yhtenä iltana, juuri kun olisi pitänyt lueskella kemian kokeisiin. Kemiaa kai se kaiketi tämäkin on, jos oikein miettii, ainakin ne yhdisteet lakkapulloissa. Hauskathan niistä tuli ja todella kiva, että näissä on aivan kuin tarina kerrottavaksi. Välillä kyllä ihmettelen miten mini m jaksaa tehdä noin pikkutarkkaa piperrystä, mutta kun lopputulosta kaikki aina ihastelee kaveripiirissä, niin kaipa se innostaa tekemään. With love, M
-
Giveaway! Giveaway!
Talvisen ihon pelastus on kermaisen paksu, täyteläinen voide, joka sammuttaa kiristävän ihon janon. Tämä Dr Hauschkan Rose Day cream on juuri sellainen, paksuhko hieman työstettävä päivävoide, joka käy hyvin meikin alusvoiteeksi ja tätä voidetta kehui juuri Make up for ever Academyn kouluttaja Tuija Luukkainen. Niinpä päätin järjestää arvonnan ja antaa teille mahdollisuuden, hyvät lukijat, kokeilla tätä tuotetta myös. Lisäksi lahjoitan ihanan Dermalogica total eye care silmänympärysvoiteen (näyte 4ml) sillä haluan, että muutkin voivat ihastella tätä tuotetta. Tuotteessa on pieni sävy, joka saa silmänympäryksen näyttämään tasaiselta ja ihmetuubi kestää käsittämättömän pitkään, sillä sitä ei tarvitse kuin pieni nuppineulanpään kokoinen pisara per silmä. Kommentoi tätä postausta ja säännöt ovat: kolme arpaa uusille jäsenille, kaksi…
-
DIY: Pitsejä joulukorttiin
Helppo joulukortti-idea on hankkia leimasimia ja painaa korttipohjiin kauniita kuvioita. Tänä vuonna päädyin noihin pitseihin, jotka muistuttavat myös lumihiutaleita. Joulukorttiaskartelut ovat sellaista puuhaa, missä kyllä idean täytyy on olla suhteellisen helppo toteuttaa ja aikaa siihen ei mahdottomia kannata uhrata. Jos tekee liian haasteelliset korttisuunnitelmat, voi käydä niin, että kortintekijä uupuu matkalla ja sehän ei ole tarkoitus. Arvostan itse askarreltua korttia, vaikken olekaan väsännyt tuota pitsikuviota leimasimessa itse. Muistan jouluja ennen lapsia, kun ompelin ristipistoilla kortteihin joulupukkeja ja tähtiä ja muita, taivas, nyt en todellakaan jaksaisi. Olihan se ilo tietenkin huomata, että varsinkin vanhempi väki osasi niitä arvostaa ja seinälle taitavat päätyä tänäkin jouluna sukulaistädin kodissa. Sinellistä saa tarvikkeita ja tämä on niin helppoa,…
-
Lauantain puuhat
Eilen olin todella tehokkaalla tuulella ja tuntui, että olin ennättänyt tehdä vaikka mitä ja kello ei ollut vielä kolmeakaan. Päivään kuului kaupassa käyntiä, pyykinpesua, ruuan laittoa, ennätin virkata itselleni klipsukukkaron, tehtailin vähän joulukortteja ja siivosin. Kun kerran siivoamaan aloitin, otin myös tehtäväkseni vihdoinkin pestä takkalasin. Nuohooja kävi tässä reilu viikko sitten ja nyt vihdoin säiden kylmetessä, ajattelimme laittaa takan päälle lauantai-illan kunniaksi. Mielenkiintoista tässä on se, että kun takkaa valitsimme, meille vakuuteltiin lasin puhtaanapidon helppoudesta. Tuli ikään kuin huuhtelee lasin puhtaaksi. Joo-o. Eipä sitä huuhtelua ole oikein näkynyt täällä meidän takassa. Mutta kaipa se olisi vielä pahempi, ilman tuota ns. toimintoa. Minä käytin vain vettä pesuun ja viimeistelin sanomalehdellä. Tuhkalla myös…
-
MAKE UP FOR EVER ACADEMY
Minulla oli eilen kiinnostava perjantai-ilta, sillä sain olla maskeerauskoulun opettajan mallina nuorille ja aikuisille maskeerausopiskelijoille. Make up for ever Academyn tilat sijaitsevat Helsingissä Museokatu 44 ja tässä samassa tilassa on joskus ollut yleinen sauna. Jäljellä oli museoviraston suojelema kaakeliseinä ja ihanan rouhea tummanruskea katto opettajien huoneessa. Make up for ever Academy on edistyksellinen, pedagogisesti korkeatasoinen, luotettava ja innostava maskeerauskoulu. Opettajina toimivat kansainvälisesti sertifioidut tunnetut huippuammattilaiset. Make up for ever Academyssa saavutat meikkaajan/maskeeraajan kansainvälisen tason ja teatterialan ammattitutkintoon vaadittavan maskeeraajan pätevyyden. Koulu kuuluu valtion opintotuen piiriin.Kursseja on myös iltaisin ja viikonloppuisin ja räätälöityjä kursseja löytyy myös ryhmille ja yrityksille. Juuri tällaiselle ilta-viikonloppukurssille pääsin malliksi ja tässä ryhmässä oli opiskelijoita muistaakseni 8. Tunnit vedettiin englanniksi, koska opiskelijoita…
-
Mustaa ja kimalletta
Niin paljon kun mini m:llä on noita lakkoja, niin kunnollista mustaa ei löytynyt, joten kun viimeksi piipahdin kampaajalla, niin ennen sinne menoa löysin itseni Kicksistä hypistelemistä erinäisiä versioita glitterisiä-ja mustia lakkoja. Tarjolla oli monenmoista, mutta sellaista kiiltävää syvää mustaa, järkevällä hinnalla, löysin vain Mavalalta. Kicksin oma glitterinen päällyslakka miellytti minua siksi, että se ei ole niin täyttä glitteriä, jottei sitä normaalilla lakanpoistoaineilla pois saisi. Vaikka olenkin täällä blogissa kehuskellut sitä Isadoran aluslakkaa, jonka avulla glitterlakka lähtee helpolla pois, niin kestävyys ei sitten ole niin hyvä ja reunasta lakka helposti lähtee repsottamaan ja irtoamaan. Niin ja kyllä sitä viimeksi sain vähän enemmänkin höylätä, ennen kuin sain kimalteet kunnolla pois. Uudet lakat kehiin ja lopputulokseen…
-
The new reddish me
Ihan ei punertava taida nyt sopia kuitenkaan värisävyksi vaan räväkkä kupari. Olin eilen kampaajalla ja annoin melko vapaat kädet luottokampaajalleni Oonalle Unikassa ja hänhän ilahtuneena sävytteli minulle hauskan pirteät hiukset. Pituuttakin lähti roimasti, mutta aloinkin olla hiusteni kanssa vähän pulassa. Paksuutensa vuoksi ne roikkuivat raskaina ja päältä lätsähtäneenä, vaikka mitä teki. Ei auttanut John Friedat tai Californian tuotteet pitämään pakettia kuosissa. Latvaosassa kyllä vielä kiharaa riittää ja kuten kuvassa, tänään työpäivän jälkeen otettu, huomaa, niin söhertyneenähän nuo kiharat ovat. Tosin niinhän se taisi olla muotia, joten ei hätää. Tästä sävystä tuli luonteva ja kotoinen olo, sillä nuoruuden vuosina minulla taisi olla juuri tämän väriset hiukset. Tässä kuparisävyssä, joka on siis pituuksissa,…
-
Tinek ja Ikea ne yhteen soppii
Tänä vuonna en jaksa kovin hössöttää joulukalenterin suhteen, joten päädyin tähän Tinekhome adventtikynttilään. Yksinkertaisuudessaan todella tyylikäs ja minä olin tätä himoinnut jo tovin, joten eräänä sateisena iltana kun satuin kävelemään Bulevardilla Nougat liikkeen lähistöllä, päätin poiketa sisään ja vihdoinkin hankkia sen itselleni, tai no koko perheelle tietysti. Idea on niin yksinkertainen, että mikä estäisi samanlaista kynttilää itsekin tekemään, mutta ehkäpä joku toinen kerta. Hintaa tällä oli 16 e, joten suurehkoksi kynttiläksi ihan hyvä ostos. Mini m päätti koristella oman Ikea-tuoksukynttilänsä kristalli-bling-blingillä, joten kyllähän se tämäkin tyylikkyydellä kilpailee Tinekin kanssa ja ihan samaan sarjaan laittaisin. Ehkäpä tähän voisi suunnitella bling-jutuilla numeroita, jos haluaisi kalenteriversion tästäkin. Nyt taitaa kyllä yksi kalenterikynttilä riittää meille…
-
DIY: Kissankarvatyyny
Makuuhuoneen sisustus on vielä kesken ja turkistyynystä haaveilleena törmäsin Eurokankaan valikoimissa pelottavan paljon kissankarvaa muistuttavaan turkikseen. Akryyli-modakryyli-polyesteri tuntuu taivaallisen pehmoiselta ja valehtelematta on kuin oikeaa kissaa silittelisi. 40 cm karvaa, 11 euroa ja Ikeasta kolmen euron tyynyntäytteet, ompelukone esille ja puolisen tuntia, niin tyynyt ovat valmiit. Helppoa, mutta kannattaa varautua karvanlähtöön ja sitähän sitten sai pyyhkiä koneelta, pöydiltä ja lattialta. Karvaa ei kuitenkaan enää ompelemisen jälkeen irtoa, joten imuri on hyvä pitää esillä karvaa leikatessa. Tästä tulisi kyllä ihana tekoturkki lapselle ja miksei aikuisellekin. Allergiaperheessä voi vain todeta, että pehmoinen tyyny ei korvaa kisua, mutta tuntemus on sama. With love, M
-
Room makeover
Teimme viikonloppuna pienen huoneen muodonmuutoksen nuoremman tyttären toivomuksesta. Alun perin hän halusi vain hyllyn sängyn päälle, mutta lopputuloksena hankimme vielä lipaston edellisen ei-niin-toimivan tilalle. Nyt tuo lipasto on siirretty alakertaan eteiseen palvelemaan siellä toistaiseksi, josta eilen postasinkin. Kun huoneet ovat pieniä, niin on tärkeää muistaa jättää ilmavuutta ja huonetta ei sovi täyttää liian isoilla huonekaluilla. Eihän tähän huoneeseen paljoa mahdu, mutta tärkeimmät kuitenkin ja pääasia, että huone on tehty nuoren toivomusten mukaan. Sisustusvalot siirettiin sängyn puoleiselle seinälle ja lipasto ja hylly tulivat siis vastakkaiselle puolelle. Lipastoon mahtuu alusvaatteet, neuleita ja puseroita. Vaatekaapit sijaitsevat lipaston vieressä oviaukosta oikealla. Meikkijutut löytyy vaatehuone/kaunistautumishuoneesta, mutta tuo iso työkalupakki ja pöydän sisältö ovat täynnä kynsijuttuja. Pöytä ja…
-
Porstua valmiina
Porstua eli pieni kuraeteinen on nyt uudistettu. Kaikki alkoi siitä, kun mini m halusi saada toimivamman lipaston, nimittäin laatikot jumittuivat välillä hankalasti kiinni ja niitä sai kitkuttaa todella, jotta ne liikkuisivat auki ja kiinni. Olin joskus vuosia sitten sen maalannut ja ilmeisesti nuo laatikot oli tehty niin sopivaksi, että maalikerrosta ne eivät sitten enää hyväksyneetkään ja jumiutuivat siksi. Uudesta lipastosta oltiin keskusteltu ja perjantaina illalla hankimme yhtä jos toista Ikean valikoimista ja lauantaina mies sai aloittaa kokoamisen. Meikäläinen hyppäsi autoon ja suuntasin Vantaan Variston Iskuun, mielessäni pop up kauppa, josta olin nähnyt mainoksen. No, eihän siellä tietenkään mitään enää ollut, joten kierrettyäni kaikki kaupat Viisarissa nappasin mukaani sopivimman peilin lipaston päälle eteiseen. Lipaston laatikoissa…