Askartelu,  Sisustaminen

Glitterinen Kristallikimara- kranssi


Askartelin eilen tuollaisen kimaltavan kranssin rautalangasta ja akryylihelmistä, jouluoksien koristepalloista ja vähän kaikesta kimaltavasta, mitä kotoa sattui löytymään.

 Minulla oli ollut ajatus tämän tekemiseen jo siitä lähtien, kun näin rautalangasta väkerrettyjä koristeita Habitaren messuilla. Tarvikkeita hankin askartelukaupasta ja sitten vain vääntämään rautalangasta. Kehikkoon paksumpaa rautalankaa ja pitsikuviointiin tuota ohutta. Sen täytyy olla niin ohutta, jotta sitä voi sormin virkata.


Rakastan tehdä juttuja käsin ja minua viehättää ajatus, että työ tekijäänsä kuljettaa, eli juttu ei ole täysin valmiiksi suunniteltu, vaan lopputuloksesta voi tulla ihan toisenlainen. Tämä antaa myös armoa tekijälle, mutta jos on pedantti tekijä, niin tuo tyyli ei taida sopia.

 Ideoita voi siis pulpahtaa vaikka pöydälle jääneestä hajuvesipullon korkista, jota en sen kauneuden takia ollut heittänyt vielä pois. Olinkin miettinyt, että mitä noista ihanista pullonkorkeista voisi tehdä. Kranssi pelkästään niistä voisi olla liian yliampuvan lapsellinen ja hei, aloitin niiden keräämisen vasta, joten ikuisuushan siihen menisi, jotta korkkeja olisi tarpeeksi. 

Vaikeus oli siinä, että miten tuon korkin saisi kiinnitettyä kranssiin, koska minullahan ei tietenkään ollut mitään niin tehokasta liimaa kotona. Kokeilin sitten yhtä kristallihelmeä reikään ja  hei, sehän sopi kuin valettu. Kuumaliimaa vain reippaasti reikään ja kristalli siihen ja … no miten sen sitten siltikään saisi siihen kranssiin kiinni ja siisti lopputuloskin pitäisi olla. Lopulta kieputin ohutta rautalankaa kristallin juureen ja sain siten sidottua sen kiinni. Kyllä siitä vähän tuossa kuvassa rautalanka näkyy, mutta kun se on tuossa pyöreässä ulko-oven ikkunassa, niin valo tulee sillä lailla sopivasti, ettei sellaisiin pikku yksityiskohtiin kiinnitä huomioita.


Miehelle tiedoksi, että kyllä sitä paksua rautalankaa vielä jäi ja neidit hei, jos kaipaatte niitä ruuvattavia hiustimantteja, niin äiti pisti ne nyt kranssiin, että lainaatte siitä sitten ja palautatte, kun ette tarvitse.

                                 

                                                    

                                                          

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *