Sisustaminen

Porstua valmiina

Porstua eli pieni kuraeteinen on nyt uudistettu. Kaikki alkoi siitä, kun mini m halusi saada toimivamman lipaston, nimittäin laatikot jumittuivat välillä hankalasti kiinni ja niitä sai kitkuttaa todella, jotta ne liikkuisivat auki ja kiinni. Olin joskus vuosia sitten sen maalannut ja ilmeisesti nuo laatikot oli tehty niin sopivaksi, että maalikerrosta ne eivät sitten enää hyväksyneetkään ja jumiutuivat siksi. Uudesta lipastosta oltiin keskusteltu  ja perjantaina illalla hankimme yhtä jos toista Ikean valikoimista ja lauantaina mies sai aloittaa kokoamisen. Meikäläinen hyppäsi autoon ja suuntasin Vantaan Variston Iskuun, mielessäni pop up kauppa, josta olin nähnyt mainoksen. No, eihän siellä tietenkään mitään enää ollut, joten kierrettyäni kaikki kaupat Viisarissa nappasin mukaani sopivimman peilin lipaston päälle eteiseen.

Lipaston laatikoissa on isoimmissa lenkkarit, vansit ja  converset, yhdessä on huiveja ja tuubeja ja pipoja ja käsineitä. Ylimmissä kaikkea sälää, mitä tarvitsee, aurinkolaseista pieniin sateenvarjoihin. Olen iloinen siitä, että lipasto, joka keväällä täyttää 18 v saa uuden elämän eteisessä. Nimittäin tämä ostettiin esikoisen vauvalipastoksi silloin aikoinaan ja on kiva, kun sitä ei tarvinnut heittää pois.

Vastapäätä lipastoa on kulku pieneen vaatehuoneeseen, jossa on kenkätelineessä sitten käytössä olevat kengät ja hyllyillä vielä lisää. Laukut ja muut tarvittavat varusteet ovat myös vaatehuoneessa, mutta vain ne joita juuri nyt käytetään. Takit ovat sitten tuossa eteistilan toisella puolella peilikaapistojen takana. Järjestelemistä tässä on ja toivon, ettei kaaos enää ole jokapäiväinen vieras eteisessä. Tämähän on vain oppimiskysymys.

Pieni stailaus piristää kummasti ja mieluisinta tässä on se, ettei rahaa mennyt eteisen laittamiseen kuin peiliin muutama kymppi.

                                                With love,
                                                       M

4 Comments

  • Mysterious M

    Kiitos Teija:) Arvaa olinko iloinen, kun yhtään kenkäparia ei ollut vastassa kun tulin kotiin tänään. Ehkä tämä toimii sittenkin…tai se komero kohta räjähtää siinä vieressä, kun kengät on vain heitetty sinne. Kolme kenkää lojui lattialla ja muut oli rivissä telineessä! Huoh!

  • Sally

    Vastavierailulla blogissasi 😉 Voi mahtuispa meidänkin eteiseen tuollainen lipasto! Kenkäsäilytys taitaa kuule olla joka taloudessa murheenkryyni… Mutta hyvältä näyttää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *