Sisustaminen

Tinek ja Ikea ne yhteen soppii

Tänä vuonna en jaksa kovin hössöttää joulukalenterin suhteen, joten päädyin tähän Tinekhome adventtikynttilään. Yksinkertaisuudessaan todella tyylikäs ja minä olin tätä himoinnut jo tovin, joten eräänä sateisena iltana kun satuin kävelemään Bulevardilla Nougat liikkeen lähistöllä, päätin poiketa sisään ja vihdoinkin hankkia sen itselleni, tai no koko perheelle tietysti. Idea on niin yksinkertainen, että mikä estäisi samanlaista kynttilää itsekin tekemään, mutta ehkäpä joku toinen kerta. Hintaa tällä oli 16 e, joten suurehkoksi kynttiläksi ihan hyvä ostos.

Mini m päätti koristella oman Ikea-tuoksukynttilänsä kristalli-bling-blingillä, joten kyllähän se tämäkin tyylikkyydellä kilpailee Tinekin kanssa ja ihan samaan sarjaan laittaisin. Ehkäpä tähän voisi suunnitella bling-jutuilla numeroita, jos haluaisi kalenteriversion tästäkin. Nyt taitaa kyllä yksi kalenterikynttilä riittää meille ja 11 päivää saa odottaa, ennen kuin sen kynttilän saa sytyttää.

                                                     With love,
                                                   M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *