Sisustaminen

Ideiointihaaveita vessaan

Joululomalla satuin eksymään rautakaupan laattaosastolle vain katselumielessä ja kyllähän minä siellä tovin vietin ihastellen yhtä jos toista laattamallia. Onneksi rahaa ei ollut ostaa, sillä vähältä piti, etten olisi hurruutellut kotiin laattalaatikoiden kanssa mieheni iloksi. Joo, niin pitkällä ei sentään olla, mutta niin kauan kun olemme tätä paritaloa asuneet, niin tuunaus vessoille on käynyt mielessä. Ainahan tässä leikkimielellä voi suunnitella ja moneen kertaan suunnitelmat ovatkin kaatuneet mahdottomuuteen. Nimittäin ei laattojen vaan kausteiden ja vessan älyttömän pohjan takia. Mutta varsinainen remontointi on haaveena vielä vain. Itse haluaisin kokeilla laatoitusta, mutta vessassa on viemärikaivo, joten kaadot pitäsi tulla just, joten ehkä ei ole aloittelijan hommia.
Laattoja kuvasin kännykällä  (siksi heikko kuvanlaatu) itselleni muistiin ja lähinnä peilin ympärille niitä laittelisin ja muuten maalaisin vessan. Jos koko seinän täyttäisi noilla lasimosaiikeilla, niin saattaisi silmissä vilistä. Tietääkö kukaan, onko olemassa sellaista saumausainetta, joka on väritöntä, sillä en haluaisi pilata kaunista lasimosaiikkia saumausaineilla?
Tämmöisiä pähkäröintejä tällä kertaa.

                                     With love,
                                      M

8 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *