Lifestyle

White on white

Eilen perjantain kunniaksi kävimme mini m:n kanssa taas vähän shoppailemassa, sillä aikaa, kun mies kävi katsomassa sählypeliä. Olin ostanut muutama viikko sitten Mangosta ihanan ohuehkon valkoisen paidan liehuvilla hihoilla ja nyt kaipasin sille alaosaa. Tai oikeastaan tarvitsin kunnon farkkuleggareita, kun edelliset, vuosien käytön jälkeen meni rikki. Löysinkin sellaiset peruspöksyt 15 eurolla. Hyvä minä, mutta veri veti Zaraan ja pitikin pistää nenäni sinne, sillä eihän sieltä sitten ilman ostoksia pois päässyt.

Löysin tällaiset hauskat ”leikkinahkatyyppisethousut”, joissa siis on nahkan tuntu päällä, mutta sisäpuoli on puuvillaa. En nyt ole varma, mitä sen päällisen on tarkoitus olla, mutta nahkajäljitelmä tuli mieleen. Myyjä kertoi itse omistavansa tällaiset ja kehui, etteivät kutistu pesussa ja kerrankin sain oikean pituisilla lahkeilla housut.

Valkoinen, joskus neulomani pitsineule saa myös olla uutukaisten housujeni kaverina, kunhan tässä vähän sää lämpenee. Valkoinen on siis tänä keväänä ja kesänä in, ainakin minun vaatevarastossani.

                                                    With love,
                                                  M

25 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *