Kosmetiikka

Green Tea Bamboo by Elisabeth Arden

Sain blogitestiin uutukaisen Elisabeth Ardenin Green Tea Bamboo tuoksun, jota olen tässä pari päivää tuoksutellut ja nuuhkinut, ja pohtinut, että mitä mieltä minä tästä tuoksusta oikein olen. En ole aiemmin pitänyt näistä Green tea tuoksuista, koska olen kokenut ne hieman pistävinä ja voimakkaana. Siksipä olin hieman epäileväinen tuoksun suhteen, myönnettäköön.

”Luodessani tätä tuoksua innoituksenani oli vihreän bambumetsikön ympäröimä kylpylä eteläisessä Thaimaassa: vesiputouksen tyynnyttävä ääni kantautui korviini ja nauttiessani vihreää teetä tunsin oloni levolliseksi, rauhalliseksi ja rentoutuneeksi.” – Rodrigo Flores-Roux, Givaudan-parfyymitalon tuoksunluoja

No, tokihan tuo kuvaus bambumetsiköstä ja vesiputouksista aina tuovat mieleen ihastuttavan Thaimaan luonnon ja olen myyty.

Mitä tämä tuoksu sitten sisältää?  Ensituoksuna on pirskahteleva sitruuna, bergamotti, joka on sitruunan ja limetin sukulaiskasvi. Bamboo Scent Trek, tamardin lehdet ja pihka. Tamarin on hidaskasvuinen puu, jonka palkoa ja siemeniä käytetään ravintona ja mausteena. Greippi tuoksuu myös läpi. Raikas, puhdas, virkistävä, tulee ensin mieleen.
Sydäntuoksussa  viipyilee vihreä tee, rauhoittava kurkku ja syreeni.
Pohjatuoksussa tuntuu pehmeä myski ja koivu. Mastiksipuun pihka, välimerellä kasvava pensas, matee, teen kaltainen juoma, sammal ja italialainen kurjenmiekka. Siis hieman metsäinen.

Itse henkilökohtaisesti tykästyin tämän tuoksun raikkauteen ja tuoksun muuttuessa iholla lopulta hieman mausteisemmaksi tykkäsin vielä enemmän. Mausteiset tuoksut ovat aina olleet mieleeni ja hieman tässä on jotain puuterimaistakin, joka viehättää myös. Ehkäpä tästä tulee itselle sellainen reipas kesätuoksu arkeen.

Tuoksu on maaliskuussa myynnissä kaupoissa Stockmannilla ja Kicksissä, 100 ml ja 50 ml koossa hintaan  42 e ja 30 e. Lisäksi tähän tuoksupoppooseen kuuluu vielä Honey Drops voide 248 ml, 30 e.

Oletko vielä käynyt nuuhkimassa tätä Green Tea Bamboota?

Tuote saatu blogiin testattavaksi pr toimiston kautta

                                                     With love,
                                                  M

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *