Superpuutarhuri tässä moikka! Todellakin! Palmusunnuntain kunniaksi helmililjat koristavat nyt asetemana arkun kannella, sillä narsissit kuihtuivat parin päivän jälkeen. Samoin kävi kirsikanoksien. Eivät auenneet. Pajunkissat laitoin veteen, paha virhe. Perhe alkoi oireilla pajunkissoihin, jotka innostuivat vedestä, joten heitin ne ulos oven eteen.
Eilisen huhkimme pensaita katkoen ja pensasaitaa siistien miehen kanssa. Meillä olisi nyt kunnon kokko viriteltynä tuonne kaupungin puolelle, mutta harmi kun sitä ei voi polttaa. Täytyy kohta rientää silppuroimaan sitä kasaa ja laittaa se hake sitten pensaiden juurille, antamaan kuulemma voimia. Sitä kyllä vähän pelkäänkin, että rojahtavat taas pilviin saakka, kun oikein innostuvat. Onhan meillä vielä pensaiden korkeutta leikattava sellaisella koneella, mutta mies haluaa tehdä sen myöhemmin. Yllättävän koville otti se konttaaminen ja kyykkiminen ja minä vielä eilen ampaisin 7 kilsan lenkille juoksemaan, joten pohkeet ovat hiukan jäykkinä nyt.
Muutamia pieniä virpojia on käynyt ovella, joten saimme meillekin sitten virpomisoksia somisteeksi.
Nuorempi tytär aloitti rippikoulun tänään käymällä kirkossa ja oli ollut tylsin tunti ja vartti ikinä. Hänellä on vain kaksi kertaa enää jäljellä, kunnes leiri kesällä alkaa. Yritin piristää ja lohduttaa sillä, että minä jouduin aikanaan käymään kymmenen kertaa kirkossa ennen leiriä, että toista se oli ennen, kun nyt pääsee vain parilla kerralla. Muistatteko te niitä aikoja?
Toivotan mukavaa Palmusunnuntaita kaikille!
With love,
M
22 Comments
Tianna Sievänen
Sitä ollaan oltu ahkerina siellä 🙂 Kateeksi käy, minä täällä kipsi jalassa vielä kaksi viikkoa.Katselen ikkunoista vaan pihalle ja mietin, että tuo pitäs tehdä ja tuo…Meidän keskimmäinen kävi viime kesänä riparin.Kymmen leimaa piti ennen leiriä saada kerättyä kaikenlaisista kirkonmenoista.Omia en enään muista 😀
Mysterious M
Ai niin, sinulla on vielä se kipsi. No, onneksi kaksi viikkoa enää, vaikka varmasti aika tuntuu pitkältä.
Huvittaa vaan tämä meidän ahkeruus, kostautuuko se sillä, ettei pensasaita enää kasvakaan ja meillä on ikuinen risukasa vain jäljellä.
Se on varmasti sitten seurakunnasta kiinni, paljonko niitä kirkonmenoja täytyy laukata. Luulin sen vaan kuuluvan esihistorialliseen aikaan, siis silloin kun itse sitä kävin:D
Mutta tsemppiä kipsin kanssa!
Katja/Optimismiajaenergiaa
Kivan näköisiä! Meillä ei ole yhtään virpojaa käynyt ja herkkujakin varasin… :/
Jonna H.
Meidän piti muistaakseni käydä oliskohan ollut 4 kertaa, 10 on ollut tosi paljon. 😀 Täällä ei virpojia näkynyt.
Pirjo W
Ihania nuo helmililjat <3
Virpojia ei meidänkään kulmilla ole näkynyt. Talon kaikki lapset ovat tainneet kasvaa ulos virpomisperisteestä. Muutamia vuosia sitten ovikello alkoi kilkattaa klo 10 aikaan ja sitä jatkui pitkälle iltapäivään.
Juu, kyllä sitä rippikoulua aikanaan käytiin pitkään ja hartaasti. Leirin lisäksi kävin kirkossa monen monta kertaa ennenkuin sain "valmiin paperit" :).
Oikein mukavaa palmusunnuntain jatkoa!
Mysterious M
Kiitti. Joskus meilläkin kävi noin, ettei virpojia tullut ja herkut täytyi uhrautua syömään itse. Tänä vuonna on käynyt kohtuudella, mutta muistan aikaa, jolloin asuimme kerrostalossa ja herkut loppui ensimmäisen tunnin jälkeen, kun ruuhkaa riitti. Sitten piti antaa jo kolikoita, kun muuta ei ollut.
Mysterious M
Kyllä se kymmenen tuskalta tuntui, kun vielä aamulla kymmeneltä piti olla kirkossa ja olisi saanut muuten nukkua.
Toivotaan, että virpojia vielä tulee!
Mysterious M
Helmililjat ovat niin söpöjä ja niitä ihastelen kun ohi menen, niin, kun ne vielä ovat elossa:) Meillä oli sama juttu virpojien kanssa muutama vuosi sitten, ettei paljoa kukaan käynyt, mutta nyt on varmaankin lapsiperheitä tullut asumaan nurkille, kun ovikello käy:)
Rippikoulu on nykynuorelle aika haaste. Mitään ei tarvi osata esim. tentissä, kaikki pääse ripille, vaikka mitä vastaisi. Meillä käytiin vuosi sitten keskustelua, että jos tytär ei meneisikään riparille. Mutta itse olen sen verran vanhanaikainen, etten oikein liputtanut sen puolesta, koska jotain perinteita soisi olevan. Mutta eiköhän se leiri sitten kuitenkin kiva ole, jos tuo kirkossa käynti ei iske:)
anneaulikki
Meillä soi ovikello sen verran aikaisin , ettei tohtinut vielä edes avata 😉 sen jälkeen ei ole mitään kuulunut . Kauniita kuvia !
happystarhome
Kauniita helmililjoja <3 Me taidamme asua sen verran syrjässä ettei tänne virpojat ole tänä vuonna eksyneet pitääköhän tässä syödä nuo pääsiäismunat siis itse 😉
Mysterious M
Kiitos. Kyllä mekin o joskus noin tehty, kun eleltiin vielä kahden. Silloin nukuttiinkin aika pitkään.
Mysterious M
Kiitos. Vitsit, joskus on vaan pakko uhraantua:)
Tiia K
Ihania Helmililjoja ja ihanissa kupeissa, kääks ovatko Riviera Maison ihanuuksia. Pari tuntiako kirkossa pitää käydä, silloinhan tosiaan ravattiin alvariinsa. Olisi kivaa päästä jenkkilässä mustien sunnuntaikirkkoon. Saisivat Suomessakin ottaa mallia, miksi Jumalan ylistäminen pitää olla niin ankeaa hommaa.
Kivaa päivää M <3
Mysterious M
Oikein pongasit, sillä nehän ova tRM:n jouluiset kipposet, yritin piilottaa tekstit Merry ja Christmas, mut heti huomasit:) on sääli käyttää niitä vain jouluna, joten laitan niihin myös pääsiäistä!
Kirkonmenot ovat niin ankeita suomalaiseen tyyliin, että oppia olisi syytä muualta ottaa, vaikka sieltä jenkeistä:) Mut oikeesti tuohan on todella vähän meikäläisten kirkossa ravaamiseen nähden, joten kohtahan se on lusittu:) Kivaa päivää sulle myös, ihana Tiia<3
Kaaru - Pieni lintukoto
Mukavan näköistä blogissasi <3 Selasin jo vanhempia postauksiasi läpi ja tykästyin. Lukijaksihan sitä on ruvettava, jotta pysyy mukana 🙂 Kauniita helmililjoja kauniissa kupeissa <3 Meillä ei virpojia myöskään näkynyt. Herkkuja olis ollut, täytyy kai syödä ne nyt sitten itse. Ja kyllä vain, ainakin sen 10 kertaa täytyi minunkin aikoinaan käydä kirkossa ennen riparia. Tosi vähällä pääsevät kyllä nykyään! Mukavaa palmusunnuntain ehtoota sinulle ja tervetuloa vastavierailulle 🙂
Lady of The Mess
Helmililjat ovat kyllä suloisia – niin kevään merkki kuin vain olla voi.
Blogistani löytyy sinulle haaste;)
Mysterious M
Lämpimästi tervetuloa blogiini jäseneksi:) Kiva kun tulit ja toivon, että viihdyt!
Meillä niitä virpojia kävi nyt ihan kohtuudella, mutta joskus ei käynyt ketään, kun oltiin varauduttu suklaamunilla.
Sitä minäkin, että nykyään riparilla pääsee niin helpolla, ettei sovi vikistä:)
Mukavaa loppuiltaa ja kävinkin jo blogiasi kurkkimassa:)
Mysterious M
Niin ovatkin, suloisia kevään veitikoita:) Täytyypä tulla katsomaan!
Amanda- Amandan unelmia
Ootpas ollut reippaana! 🙂 Nuo helmililjat on niiin ihanan näköisiä ♥
Mysterious M
Juu, nyt ei tahdo jalat liikkua:) Ihania ovat helmililjat:)
Marianne Vartiainen
Ihanat valkoiset helmililjat. 🙂
Mysterious M
Eikös vain olekin. Maltan tuskin odottaa, että ne ovat kokonaan kukassa:)