• Sisustaminen

    DIY Pompomit

    Vappuaatto taitaa useammalla olla jo siinä vaiheessa, että vappuaskartelut tuskin kiinnostaa, mutta jos olet tehnyt kuten minä ja vieraat tulevat vasta vappupäivänä lounaalle, niin vielä on aikaa tehdä pieniä askarteluja. Leikkaa reilunkokoisia silkkipaperiarkkeja noin kymmenen kappaletta ja aseta ne päällekäin. Sitten alat tehdä vekkejä, kuten viuhkaa tai haitaria tehdessä ja vekkien kannattaa olla noin 2-3 cm leveitä. Kun viuhka on valmis niin taita se keskeltä ja sido narulla tiukasti kiinni. Pyöristä saksilla päät. Avaa vekkejä vähän, jotta seuraava vaihe on helpompi tehdä. Nyt alat nostelemaan kerroksia ylöspäin ja aina sidottuun naruun asti. Työ täytyy tehdä rauhassa jottei silkkipaperi repeä. Nosta viisi paperia samalta puolelta keskelle, käännä ja tee samalla tavalla…

  • Käsityöt

    Neulon ja puran

    Olenko saanut mitään käsitöitä viime aikoina valmiiksi kaiken rilluttelun ja blogikutsujen aikana? No, olen. Sillä yksi virkattu mekko valmistui kyllä ja innolla sitten sen esittelen, mutta koska tuo sää on taas niin kurja, niin en sitä päälleni tarkene pukea ja terassilla keikistellä kuvattavana. Mutta toivottavasti pian voin sen tehdä, sillä mekko on minusta hauska ja helppo virkata, jos vaikka joku saisi siitä innostusta tai kesämekkovirkkausta kaipailee. Jotain hyvää tuli siitä vaatehuoneen päivityksestä ja laatikostojen hankinnasta, sillä muutama neule sai ensin häädön kirpparille. Mutta hetken mietittyäni päädyinkin purkamaan ne langoiksi, jos ne sitten saisivat uuden elämän. Lankana tämä punertava beige on suloisen pehmeä ja ylellinen, joten jotain kivaa siitä varmasti valmistuu, kunhan…

  • Lifestyle

    Paljon onnea 18 vuotias neitokainen

    Rakas tyttäremme täytti tänään maagiset 18 vuotta. Aika on mennyt siivillä ja en millään voi tajuta hänen nyt astuvan aikuisten maailmaan. Tuntuu, että vasta eilen hänet kannettiin pikkuruisena käärönä kotiimme ja nyt kaunis,uljas neitokainen on astunut tilalle. Lapsuuden aika on ollut kultaista, toki vaikeuksiakin matkalla on ollut, mutta urheasti hän on niistä selvinnyt. Nyt on ihana seurata sivusta ja elää rinnalla nuoren elämässä, kun tulevaisuus on vielä avoinna ja mitä vaan voi tehdä. Ei huolet ja murheet paina. Toivon sinulle ihanaa elämää ja sylintäydeltä onnea. Olet meille rakas. Tässä vielä kyyneleitä pyyhin poskiltani tätä kirjoittaessai, sillä herkkis kun olen. Mutta yhden lahjan haluan teille esitellä ja sen valinnan tein tyttären…

  • Kosmetiikka

    Opi Nail Laquer Nordic collection ja arvonnan voittaja

    Mini m ja Opi lakat Nordic collection sai aikaiseksi jäisen näköiset kynnet. Hohtava pinta vihreän lakan päällä teki kynsistä aika mageet. Mutta sitten arvonnan voittajaan. Ihanasti tuli osallistujia ja ikkunanpesua tuntui jokainen vihaavan. Meitä on siis monta. No, tärkeimmät vinkit olivat ikkunanpesussa kuitenkin se vanha tuttu sanomalehden käyttö ja fairy. Niillä pääsee jo pitkälle. Muitakin kivoja vinkkejä löytyi ja konsteja on monia, kunhan puhdasta tulee.Yksi onnekas saa ikkunansa nyt helpolla puhtaaksi ja se on Amanda, Amandan Unelmia blogista.Onneksi olkoon! Laitahan osoitetietosi, niin pääsee laite matkaan.                                                  …

  • Lifestyle

    SkinPro Cleansing system by Oriflame

    Valveutunut tyttäreni, mini m, oli ihastellut ihonpuhdistuslaitteita jo jonkin aikaa ja hän oli lukenut näistä vekottimista vain hyvää  ja piti minulle esitelmiä siitä, kuinka ihon kunto paranee ja puhdistaminen on helpompaa ja tehokkaampaa. Kerroin hänelle, että taitaa jäädä haaveeksi, sillä laitteiden hinta on satasia, joten ilo oli rajaton, kun huomasimme Oriflamen sivustolla vastaavanlaisen laitteen, ja hintakaan ei ollut mahdoton. Saimme tämän laitteen Oriflamelta blogitestiin ja sillä mini m on nyt surruutellut kasvojansa joka ilta kuuliaisesti. Hänen ongelmansa iholla ovat olleet miiliumit ja jonkin verran niitä oikeanlaisilla kosteuttavilla tuotteilla olemmekin saaneet vähentymään. Harjasosa kostutetaan vedellä ja normaali puhdistusaine levitetään kasvoille. Iho puhdistetaan pyörivin liikkein kevyesti painaen harjaa otsalla, poskilla ja leualla…

  • Matkustaminen

    Silja Serenaden ostosmahdollisuudet

    Palaan vielä kerran tuohon mukavaan pääsiäismatkaan, minkä teimme Tukholmaan kuun alussa. Nimittäin nykyisin laivoilla on todella mukava tehdä alkoholi-, karkki-ja kosmetiikkaostosten lisäksi vaikkapa vaate-, laukku-, asuste- ja koruostoksia. Laukkuja kävimme vain kuolaamassa, mutta olisihan noista jonkun voinut kotiuttaakin. Kello-ja koruvalikoimissa löytyy sekä arvokelloja että ihan normaali hinnoissa olevia kelloja. Ihastuttavia ja valinnan vaikeus tulee näitä katsellessa. En voinut vastustaa, kun huomasin tämän ihana pehmoisen, nykyisin se tuntuu olevan meikäläisen ostoksissa perusvaatimus, valkoisen neuletakin Freequentilta ja tyytyväisenä sen ostin. Sille oli heti lainaajia molempina iltoina, sillä laivalla oli loppujen lopuksi aika viileä ilmastoinnin takia, joten tämä oli mukava vetäistä olkapäille lämmittämään. Etukäteen ostetut syntymäpäivälahjat ovat tylsiä, jonkun mielestä, mutta jotta saa…

  • Kosmetiikka

    idhair & L`anza

    Idhair ja L´ANZA tarjosivat mukavan blogitapahtuman hiusjuttujen parissa ja kampausvinkkejä meille esitteli kansainvälinen kouluttaja Johan Arvidsson yhdessä Jenni Ruposen kanssa. Herkuttelultakaan emme voineet näiden kauniiden kattausten äärellä välttyä, joten napostelimme siinä samalla, kun katselimme hiusnäytöksen antia. Useampi malli pyörähti lavalla kammattavana ja tässä mahtavan kiharakampauksen välitulos. Näin saat menevän kiharapilvikampauksen, kun kiharrat hiukset ja nostat kiharat klipsien avulla jäähtymään ja sitten sormin vedät kiharat auki. Kaunis kukkaishelmipanta antaa ilmettä ja pisteen iin päälle kampaukseen. Mutta jos haluat juhlavampaa ja romanttisempaa kampausta, niin kiharat pinnattiin asetelmaan, mihin voi lisätä kukkasia ja tässä upea kampaus kesäjuhliin tai vaikka morsiammelle. Pienet kukkaset voit poimia vaikka omasta penkistä ja suihkaista niihin hiuslakkaa ja asetella…

  • Lifestyle

    Beauty within

    Istuin tiistaina mielenkiintoisella beauty within luennolla, jossa kerrottiin kuinka säilyttä ihon heleys, vahvistaa hiuksia ja kynsiä sisältäpäin. Tilaisuuden oli järjestänyt Hankintatukku Oy, joka on Suomen johtavia ravintolisävalmistajia.Olen ollut ravintolisien suhteen hieman skeptinen viime vuosiin asti, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut muuttaa ajattelutapaani. Ennen ajattelin, että kyllä ne kaikki tarvittavat vitamiinit tulevat terveellisestä ruuasta, kunhan muistaa syödä vihanneksia, marjoja hedelmiä ja kunnollista perusruokaa. Pakko se vaan on uskoa, että nykyisin ja varsinkin allergisena, en ehkä kuitenkaan saa sitä kaikkea tarvitsemaani. Kuuntelin korvat tarkkana varsinkin minulle mieluisista aiheista, kuten ihon kuntoon vaikuttavista ravintolisistä. Olenkin napsinut useamman kuukauden Vivania Ceramide  Anti-Aging kapseleita ( postaus aiheesta täällä) ja kuinka ollakaan, niin poskeni eivät enää kipeydy…

  • Kosmetiikka

    Herbina

    Bernerin kutsuilla viime viikolla, saimme muhkean lahjakassin täynnä ihania tuotteita, joista osa oli jo tuttuja ja osa täysin uutuuksia meikäläiselle. Herbinan vartalotuoksun sain itse valita ja tarjolla oli tämän melonin lisäksi, suklaa ja marjainen mansikka. Mansikka tuoksuna oli hieman liian makeahko minun nenääni, joten se sai jäädä. Samoin suklaa, vaikka suklaa herkkua onkin, en pidä siitä ihollani. Joten vartalotuoksuksi valitsin melonin. Makeahko sekin, mutta hyvin hennolla, miedolla tavalla. Herbinan kuivashampoo on meille tuttu jo Livboxista ja sitä mini m on varsinkin kokeillut ja hyväksi todennut. Hiuksista lähtee se lätistynyt fiilis ja tukan saa pöyhötettyä koholle ja freesattua tämän tuotteen avulla. Mini m kokeili tätäkin tuotetta jo heti samana iltana kun…

  • Kosmetiikka

    Faby Music nail lacquer summer 2015

    Let the colors play! Todellakin. Aivan ihastuttavat kesäsävyt Faby Music 2015 kynsilakoissa. Kokoelmassa on 12 kynsilakkaa, jotka muistuttavat musiikin neljää genreä, Pop, Soul, Country ja Rock. Minä valitsin näistä kolme sävyä ja hyvältä ne näyttävät pulloissa ja vielä paremmalta kynsissä. Tämä oli minun ja meidän neitien ensimmäinen kokemus tähän Italialaiseen Faby-lakkamaailmaan  ja sehän vei mennessään. Todella hyvä pigmentti, levitettävyys ja kesto. Pullosta saa hyvän otteen ja siveltimellä oli helppo levittää, tosin kyllä siinä alussa lakkaa tuli hieman liikaa, joten menihän sitä vähän yli, mutta kokemus opettaa. Tuossa tummassa liilassa on mahtava metallinen hohde, johon ihastuin, eikä se kaivannut edes päällyslakkaa tuomaan kiiltoa. Tosin kestävyyttä päällyslakka kuitenkin antaa, joten kaipa sitä…

  • Sisustaminen

    Vaatehuoneen päivitystä Ikean Kompliment sisusteilla

    Melkein kaksi vuotta olin tyytyväinen Ikean Pax systeemiin niillä sisusteilla, mitkä olin sinne silloin rempatessa hankkinut. Mutta nyt alkoi syyhyttään lisäsisusteet, kun huomasin, ettei mikään laatikko enää pysynyt siistinä ja joka paikka tursusi yli. Sattumalta huomasin, että Ikean Kompliment laatikostot ja kaikki muutkin sisusteet olivat nyt 20% alessa, joten päätin käyttää tarjousta hyväksi ja hankkia muutaman laatikon lisää.  Olin kyllä miettinyt tätä projektia vasta kesälle, mutta koska se nyt sattui tähän saumaan, niin kannattihan se käyttää hyväksi. Alennuksen saa Ikea family-kortilla, joten raahasin Ikeasta sitten kolme laatikkoa lasietusarjalla. Nämä ovat eri tyylisiä, kuin nuo pari vuotta sitten hankitut laatikot. Olivat ennättäneet muuttaa tyyliä, mutta nämä uudet ovat kyllä todella tyylikkäitä,…

  • Kosmetiikka

    Goldwell & Kms Academy Helsinki avajaiset

    KAO Finland Oy:n toimisto, Goldwell & KMS California-Academy sekä tukkumyymälä järjesti eilen avajaiset Unioninkadulla ja sain kutsun tähän iltatilaisuuteen. Mallit käyskentelivät kauniissa kesäisissä asuissaan  kukkaset istutettuina hurmaavien kiharakampauksien joukkoon ja tyylikkäät, mutta yllättävän vahvat meikit kasvoillaan. Tietysti oli kyse näytöksestä, mutta rohkeaan simämeikkiin kiinnitin itse huomiota. Ihaninta minusta oli nämä kukkakoristeet hiuksissa ja kauniisti hulmuavat kiharat. On hienoa, että nykyisin meilläkin uskalletaan koristella hiuksia ja ihan jopa päiväsun kanssa. Se tuo mukavasti piristystä arkisempaankin asuun. Tässä ollaan kyllä edistytty ajasta ”rumat ne vaatteilla ja koruilla koreilee” ja ehkä syytä on jo ollutkin. Ihmiset kun täällä suomessa ovat välillä niin kärkeviä huomauttelemaan toisten ulkoisista olemuksista ja päin naamaa. Ehkäpä sitä sivistystä…

  • Kosmetiikka

    Kauneuden puutarha-tapahtuma

    Berner järjesti ihastuttavat Kauneuden puutarha-blogikutsut, johon minäkin sain kunnian osallistua. Paikalle oli kutsuttu noin sata bloggaajaa ja ilta eteni lähinnä omaehtoisesti pisteestä toiseen tutustellen ja välillä tarjoiluista nautiskellen ja mikä parasta, siellä oli myös ihania bloggaaja-kavereita, joita pääsi myös tapaamaan. Tarjolla oli kevään uutuustuotteita, joita saimme nyt katsastaa ja tehdä tuttavuutta. IsaDoran hehkuvat kesävärit kimmelsivät kilpaa kauniissa rasioissaan ja hinkuivat päästä luomille edustamaan. Isadoran meikkitaiteilija ruotsista oli lennähtänyt paikalle ja teki vieraille silmämeikkejä. Isadoran blusher-bronzer ja highlighter, kaikki samassa rasiassa. Todella kätevää perusaamuina, kun on kiire, niin kaikki on mukavasti samassa setissä, mutta varsinkin matkalle lähdettäessä ihan must-juttu. Tähän pitääkin tutustua kunnolla ja arvaan, että tämä saattaa olla monelle nuorelle…

  • Kosmetiikka,  Muoti

    Liukuväriä latvoihin

    Nuorempi tyttäreni oli nähnyt jossakin ihanat vaalennetut latvat tummissa hiuksissa ja sellaisethan oli saatava. Värejä katsottiin ja harkittiin ja Préférencen  FeriaWild Ombrés vaikutti sopivalta ja siitä vaan sitten värjäyshommiin. Minä sudin ohjeiden mukaan harjalla väriä latvoihin ja tyttären tukkaa kun riittää, niin kyllä siinä aikaa vierähti. Mutta koska mini m:n tukka oli niin tumma, niin eihän se vaalennus tehonnut ja niin meidän oli sitten harkittava jotain muuta konstia. Casting Créme gloss sai sitten hieman vaaleutta latvoihin ja tytär oli tyytyväinen.  Latvat joutuivat nyt aika koville, joten latvojen leikkaaminen on varmasti ajankohtaista jonkin ajan kuluttua. Kauniisti nuo latvat hehkuvat vaaleana. Mitähän seuraavaksi onkaan vuorossa? No, rahat säästyy, kun tekee itse näitä…

  • Kosmetiikka

    Miss Dior Blooming Bouquet

    Niin turhamaiselta kuin se kuulostaakin, mutta joskus myös tuoksupullon ulkonäkö saattaa vaikuttaa ostopäätökseen, kuten nyt tässä Miss Dior Blooming Bouquetin kanssa minulla kävi. Toki tuoksu oli jumalainen, onnekseni. Tämä olikin ainoa laivaostos Serenaden  kosmetiikkapuolelta, joten tätä olin miettinyt ja valintani tehnyt jo ennen laivalle lähtöä.Pirskahteleva kukkaistuoksu, Miss Diorin Blooming Bouquet, on kuin juhlamekko, joka on koottu tuhansista kukkasista. Sydäntuoksuna pioni, joka muistuttaa ruusua ja liljaa. Pohjatuoksuna mandariini, joka tuo tuoksuun raikkautta sitrusta ja hedelmäisyyttä sekä valkoinen myski luoden kevyen puuterimaisen vaikutelman tuoksuun.Kesäinen tuoksu, joka sopii minusta kaikille ikään katsomatta.Tämä kaunokainen pääsee nyt paraatipaikalle. Teettekö joskus päätöksiä tuoksujen suhteen myös ulkomuodollisista seikoista?                  …