Kosmetiikka

The million dollar nails

Eilen hammaslääkärille mennessä, mini m halusi käväistä katsomassa Seppälän tekokynsiosastoa. No, eihän sieltä pois lähdetty, ennenkuin hän löysi mieleisensä kynnet. Minä sain myös hankituksi tuon koristenauhaan sopivan kynsiliiman, mutta siihen hommaan, kun niiden kanssa alkaa askarrella, täytyykin varata rutkasti aikaa. Seppälän hinnat olivat kohdillaan näiden suhteen, sillä kynnet maksoivat alle 7 euroa ja liima vajaat 4 euroa. Siellä oli kampanja; osta kolme maksa kaksi, mutta meillä oli niin kiire hammaslääkäriin, että emme jaksaneet pohtia ostoksia uudestaan, joten se jäi. Muutenkin ärsyttää tuollainen kampanja, koska silloinhan tuotteiden tulisi olla tismalleen saman hintaisia, jotta niistä oikeasti hyötyisi ja sitä turhamaisuudessaan ostelee juttuja, joita ei sitten kuitenkaan tarvi. Ainakaan nyt näissä ostoksissa.
Nyt vielä yksi työpäivä jäljellä ja alkaa pääsiäisloma. Ihanaa! Joko siellä odotetaan loman alkua?

                                           With love,
                                          M

14 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *