Bernerin kutsuilla viime viikolla, saimme muhkean lahjakassin täynnä ihania tuotteita, joista osa oli jo tuttuja ja osa täysin uutuuksia meikäläiselle. Herbinan vartalotuoksun sain itse valita ja tarjolla oli tämän melonin lisäksi, suklaa ja marjainen mansikka. Mansikka tuoksuna oli hieman liian makeahko minun nenääni, joten se sai jäädä. Samoin suklaa, vaikka suklaa herkkua onkin, en pidä siitä ihollani. Joten vartalotuoksuksi valitsin melonin. Makeahko sekin, mutta hyvin hennolla, miedolla tavalla.
Herbinan kuivashampoo on meille tuttu jo Livboxista ja sitä mini m on varsinkin kokeillut ja hyväksi todennut. Hiuksista lähtee se lätistynyt fiilis ja tukan saa pöyhötettyä koholle ja freesattua tämän tuotteen avulla.
Mini m kokeili tätäkin tuotetta jo heti samana iltana kun sain sen ja suihki sitä letitettyihin hiuksiinsa. Yllättävän lyhyen ajan päästä hiukset jo kihartuivat mukavasti, joten tehokas tuote juuri tällaisiin kampauksiin. Pelkästään tällä kiharat eivät tietysti kestä vaan tarvitaan myös lakkaus lopuksi. Rennon surffitukan tällä saa kyllä aikaiseksi ja sehän tämän tuotteen tarkoitus onkin.
Tuotteet saatu blogitestiin.
Lisätietoja Herbina
Yhteistyössä Berner
With love,
M
16 Comments
Outi Krimou/Outi's life
Tuota kuivashampoota haluaisin kyllä kokeilla. Minulla päänahka kuivuu jotenkin niin nopeasti ja tällä saisi yhden pesukerran vähemmän, joka auttaisi varmasti päänahka parkaani 😀
Viltsu
Melonin tuoksua olen misteistä miettinyt itsellenikin, mutta vielä ei ole kotiin kantautunut. Ehkä joskus.
happystarhome
Tuo meloni vartalosuihke kuullostaa hyvältä 🙂 Kuivashampoota olisi mukava kokeilla hiuksiini…hyvää keskiviikkoa sinulle ❤️
Jonna H.
Meloni oli ehdottomasti paras noista vartalotuoksuista. <3
Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
Mä oon ihmetellyt tuota lettisuihketta, koska saan siellä hiukset aivan tahmaisiksi pienelläkin suihkauksella 😀
Teija Hakula
En ole tiennytkään, että Herbina-sarjassa on näin paljon kivoja uutuustuotteita. Täytyypä ensi
markettikäynnillä tsiikailla kosmetiikkaosastoa tarkemmin. Tuollaiselle kuivashampoolle olisi
kyllä käyttöä. Pesen hiukseni aivan liian usein = joka päivä.
Mysterious M
Kyllä se varmasti säästää päänahkaa, mutta riippuu siitä, kuinka herkkä päänahka on.
Mysterious M
Todella miellyttävän kevyt on tuo tuoksu. Muut eivät oikein innostaneet:)
Mysterious M
Itse vasta harjoittelen noita vartalosuihkeita käyttämään, uutta minulle:) Kuivashampoo on myös hyvä tuki kampauksien tekoon.
Mysterious M
Niin oli, ehdottomasti!Suklaaat ja mansikat mieluiten ruokamuodossa, kiitos:)
Mysterious M
Se on varmasti se surffitukan idea, jos en ihan väärässä ole, että sellainen hieman tullessa tuivertunut ja meressä uineen näköinen ja sehän on hieman sellainen karhea sitten se lopputulos. Nyt on hankala muutoin vastata, kun vain mini m meillä tätä käyttää ja sanoi vain pienen määrän riittävän kiharoiden tekoon.
Mysterious M
Edullista kosmetiikkaa ja ihan hinta-laatusuhde kohdallaan:) Joka päivä on varmasti liian usein. Sun pitää nyt opettaa kutrit uusille tavoille. Tee wet look, koska sellainen sopisi sinun kasvoille hyvinkin, silloin säästää yhden päivän pesussa. Itse pesen kahdesti korkeintaan kolmesti viikossa hiukset. Olen hyvin laiska:D
Reetta Niemi
Voi mitä ihania tuotteita <3. Täytyy perehtyä paremmin.
Tiia K
Tuo melonisuihke on kyllä ihana. <3 Kuivasampoota tarvitaan aina, letityssuihketta täytyykin testailla lapsille. 🙂
Mysterious M
Yllätti minutkin positiivisesti:)
Mysterious M
Kuivashampoo pelastaa lättänä-päivän:D