Käsityöt

Asukuva ja Barbara Streisand is back

Lupailin virkaamastani harmaasta pitsitunikasta asukuvaa ja tässä se nyt on. Sen verran terassilla lauantaina aurinko lämmitti, että sain tunikan kuvattua. Muutoin päivä menikin kampaamossa, sillä jo pitkään hiukseni ovat huutaneet apua ja vaikka tuotteita on jos minkäkinlaisia ollut koekäytössä, niin kyllä se vaan kampaajalle on välissä mentävä. Tiesin hiusteni olevan latvoista ”lahot” eli viime talven värinvaihto kuluttikin sitten aika ankaralla kädella hiuksiani ja nyt oli sitten totuuden heti. Leikata koko höskä lyhemmäksi ja reippaalla kädellä pahimmassa tapauksessa, vai ottaa kiharat ja sävy ja leikata latvat? Tämä viimeisin oli minun toiveeni, mutta Unikan Oona, luottokampaajani, hieman mietiskeli, että miten se latva oikein käyttäytyy tämän kihartamisen jälkeen. Suostuttelin Oonaa kuitenkin kokeilemaan ja voisihan ne huonot latvat sitten leikata, mikäli ne eivät näyttäisi hyvältä. Oona suostui, mutta ehdotti kuitenkin tällaista uutta tuotetta lisättäväksi tähän permanentiin. Nimittäin, Ahoi! Kaikki huonokuntoiset hiusten omistajat, jotka haaveilette permanentista, nyt siihen on mahdollista taikatuotteen avulla. On vasta lähiaikoina kehitelty kemistin aikaansaannoksena tuote, joka on nimeltään Olaplex. Se on mullistanut hieman hiusmaailmaa ja kun tätä tuotetta käytetään vaikkapa juuri permanentin yhteydessä, niin hiukset eivät vaurioidu lisää, vaan tämän tuotteen ansioista kunto pikemminkin paranee. Olaplex-tuotteiden teho perustuu vaikuttavaan ainesosaan, joka estää hiuksen rikkisiltoja katkeamasta ja korjaa samalla jo vahingoittuneita rikkisiltoja. Tämä tuotteen toiminta on hyvinkin yksinkertaista, muttei sitä ole vielä osattu hyödyntää hiusmaailmassa. Koska minulla ei ollut oikeastaan muita mahdollisuuksia, niin Olaplexilla lähdettiin kihartamaan ja lopputuloksesta tuli ihan mahtava.

Eli Babara Streisand is back. Minä halusin kikkurat ja olen niihin tyytyväinen, sillä tiedän itselleni sopivan enemmän kiharan kuin suoran mallin. Tämä kiharuus yleensä laimenee muutaman pesun jälkeen ja nyt minulla on myös hoitoaine tuosta Olaplexin tehotuotteesta, joten käytän sitä sitten kerran viikossa, jotta hiusten kunto paranee edelleen ja kihara pysyy kimmoisana.

                                     
                                                        With love,
                                                      M

24 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *