Lifestyle

Yotuel -hymy herkässä

Minulle hampaiden harjaus aamuin illoin on ihan must ja en juuri koskaan, sairaanakaan, jätä sitä tekemättä. Se, millä harjaa on tietysti myös tärkeää ja mitä tahnaa käyttää. Hammasharjana minulla on ollut jo yli parikymmentä vuotta sähköhammasharja ja sellaiset hankin tyttärillekin, heti kun alkoivat rautahampaat olla suussa. Sitä ennen pesin tyttöjen hampaat tai avustin lopputarkistuksessa. Mutta tahnat ovatkin sitten viidakko erikseen. Minulla on vaihtelevasti ollut kaikenlaisia markkinoilla olleita tahnoja käytössä ja en ole niin kiinnittänyt huomioita noihin valkaiseviin tahnoihin, se fluori on ollut se tärkein. Fluorihammastahna kun vähentää reikiintymisen puoleen, mutta se, ettei tahnaa saisi kovin huudella harjauksen jälkeen on asia, mitä on pitänyt harjoitella. Myös ksylitoli on tärkeä hampaiden reikiintymisen ehkäisemisessä ja senhän me suomalaiset kyllä tiedämme. Tutkimusten mukaan tahnassa tulisi olla 10% ksylitolia.
En ole oikeasti uskonut valkaisevien tahnojen valkaisevan hampaita, joten on niitä käytössä ollut, mutten juurikaan mitään eroa ole huomannut. Jos tahna on liian hankaava, niin hampaan pinta ja kiille saattavat kulua. Tämä taas aiheuttaa kiillevaurioita ja kariesaltistusta. Valkaisevissa tahnoissa hampaan pinnalle tarttuvat molekyylit luovat optisen harhan, joten kesto ei ole pitkäaikainen.
Olen nyt tututstunut blogitapahtumassa saatuihin Yotuel tahnoihin ja pessyt reilun kuukauden tuolla valkoisella  All in one-tahnalla ja tuntuu kuin hammasrivistö olisi hiukan valkaistunut. Ainakin olen saanut palautetta valkoisista hampaista.  Tahna ei vaahtoa, mikä oli aluksi hieman ihmeellistä, mutta siihen tottuu ja se, ettei suuta saa huuhdella on ollut uutta. Kun suu ei ole vaahtoa täynnä, niin silloin ei tarvita huuhtelua ja fluori jää paremmin vaikuttamaan hampaisiin. Tytär on käyttänyt tuota Classic mint- tahnaa, sillä hänellä on oikomishoito vielä kesken ja silloin on parasta käyttää hellempiä tuotteita. Maku ei kummassakaan ole mitenkään liian voimakas, joten minulle se ei ole ollut mikään suuri muutos. Jollekin tahnan maku on tärkeä tekijä, mutta itse koen, että raikkaus on se juttu. Vielä on kokematta nuo kaksi muuta tahnaa, musta All in one, joka valkaisee hellävaraisesti hammasluun sävyä ilman hankausta  ja pharma B5, tahna joka hoitaa myös herkkiä ikeniä ja limakalvoja.
Yotuel tahnojen kehittämisessä on huomioitu koko suun hyvinvointi ja hankausarvot ovat valkaisevien tahnojen alhaisimmat. Yotuel tahnoja myynnissä Stockmannilla ja Sokoksissa sekä apteekeissa.

Pieni muistutus kesäarvonnasta, joka loppuu illalla 21.00. Muistithan osallistua! Pieni kesäarvonta

Tiedot poimittu esitteestäTuotteet saatu blogitestiin
Yhteistyössä Yotuel


                                               With love,
                                             M

8 Comments

  • Jonna H.

    Yotuel on vaan paras! Teen välillä syrjähyppyjä, mutta aina palaan takaisin. Minusta se taika, että hampaat pysyy valkoisina on se, että tahnaa ei tarvitse huuhdella ja vaahtoamattomuus auttaa siinä, että tahna menee paremmin hampaiden väleihin vaikuttamaan. 🙂

  • Mysterious M

    No se se sitten varmasti on. Minä koen tuon huuhtelemattomuuden hiukan hankalaksi, sillä huuhtelemisen jälkeen tulee raikkaus suuhun. Nyt tahna vaan jää pyörimään suussa, mutta kaipa tähän on vaan totuttelemista. Ainakaan ei muuten kuivata suuta tai huulia!

  • PauMau

    En tiedä miksi tuo Yotuel on mulla jäänyt kokeilematta. Liian helppo saatavuus kenties ;), olen kaikenlaisia valkaisevia tahnoja kyllä nettikaupasta tilaillut. Vaatii varman hieman totuttelua tuo ettei tahna vaahtoa!

  • Tiia K

    Yotuel on paras, eikä muita tahnoja oikeastaan edes ole kohdallani. No käytän satunnaisesti Elmexin syväpuhdistavaa, mutta sitä ei voi käyttää jokapäiväisessä käytössä. Yotuelia voi, on hellä hampaille. <3

  • Mysterious M

    Tuntuu kyllä näin kuukauden käytön jälkeen todella tehokkaalta. Sinänsä hyvä, että tähän pääsin tutustumaan. Sähän taidat jo olla tämän brändin mannekiini, kun olet niin kauan käyttänyt tahnoja:)

  • Mysterious M

    Kiitos Saara:) Niin uskon ja meitä on tällä hetkellä jo kolme tyytyväistä käyttäjää, minä ja kaksi tytärtäni. Miehelle en ole tätä vielä kaupitellut, mutta ehkäpä pitää! Ihanaa juhannusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *