Lifestyle

Juhannus saaressa

Ystäväni Taina kutsui meidät mökilleen juhannusta viettämään. Koska mökki sijaitsee vain reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, niin me vielä jahkasimme aattopäivänä, että lähteäkö vai ei. Sää kun oli mitä oli, ei ystäväni perhekään ollut varma, että kannattiko lähteä lainkaan. Mutta sääennuste antoikin yllättävän tiedon sään poutaantumisesta iltaan mennessä ja jopa aurinkoa. Matkaan lähdettiin ja saareen päästiin, tosin soutamalla, sillä moottori oli juuri veneestä poksahtanut.

Meitä oli vastassa suloinen Snubbe ja…

perheen uudempi tulokas Luna. Iloisia veijareita molemmat.

Illallista puuhattiin ulos ja ihme kyllä se saatiin syötyäkin ulkona. Vilpoinenhan tuo sää oli, mutta ilahdutti, ettei ainakaan hyttyset päässeet kiusaamaan.

Koska työt olivat rohkeita ja hyppelivat tuonne 13 asteiseen veteen, en voinut olla huonompi ja tein pari pommihyppyä sinne myös. Mutta ensin piti ottaa rohkaisua saunan lauteilta. Kyllä se piristi kummasti ja veri lähti kiertämään, saaden toivottavasti myös selluliitit liikkeelle. Talviturkki on nyt sitten heitetty.

Tänään saaresta saimme palata sitten taas sateessa, mutta se vain ripsutteli. Ihana juhannusaatto ystävien kanssa. Iso kiitos Tainan perheelle vieraanvaraisuudesta ja kivasta seurasta.
Miten teidän juhannus sujui?

                                              With love,
                                            M

26 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *