Muoti

Tatuoitu tyttö

Uusia tuulia seuraava tyttäreni mini m, joka muuten aloitti nyt rippileirinsä, innostui vallan näistä värillisistä kauniista tatuoinneista. Itse en ole koskaan innostunut näistä itsensä värjäämisistä, mutta tämä on aivan erilainen mahdollisuus leikkiä tatuointileikkejä. Kaunis kullan tai hopean kimallus tyylikkäänä tatuointina hieman ruskettuneella iholla, on kuin koru konsanaan. Tai hehkeä turkoosi, hopealla piristetty. Yllättävän pitkäkestoisia ovat ja helpot laittaa. Kicks myy näitä muutamalla eurolla ja sieltä mekin näitä hankimme. Vaikka nämä ovat kauniita, on maltti näissäkin valttia. Viime kesänä Barcelonan rannalla näin aikuisen naisen , joka oli villiintynyt hieman enemmän, kuin mini m näistä tatuoinneista ja oli koristanut melkein koko kroppansa näillä. Tuota, jos saan sanoa, niin oli hieman mopo karannut käsistä. Mutta kieltämättä innostuimme heti  näistä tatuoinneista, vaikkei näitä silloin vielä ollut suomessa saatavilla. Pieni ohuehko kuvio kierämään nilkkaa tai rannetta, se voisi näyttää somalta. Itsellä oli käsivarressa mustelma ja mini m taiteili siihen yhden kuvion, joka peitti mustelman hyvin, joten näillähän voi peittää ihossa olevia virheitäkin.
Mitäs tykkäätte, laittaisitteko itsellenne näitä tatuointeja?

                                                       With love,
                                                     M

22 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *