Sisustaminen

Kotisaunan lauteilla…..

…kotisaunan lauteilla, hyvä minun olla on…
Vielä kerran asiaa saunasta ja nyt esittelen koko saunan, tosin tuo tummuus onkin haaste kuvatessa.
Eilen suhasin vielä Bauhausiin hankkimaan saunaan uutta mittaria, vanha oli sellainen puun värinen, kamala ja en enää jaksanut avata maalipurkkia, joten halusin uuden. Yksinkertainen ja valkoinen ja sellainenhan sieltä lötyi.

Uusia kiuaskiviä oli tarjouksessa kaksi pakettia kympillä ja se poika sanoi, että kyllä sinä sen verran kiukaaseen niitä tarvitset ja kun en viitsinyt soittaa miehelle tarkistussoittoa, niin liikaahan niitä nyt tuli. Turhaa oli toinen laatikko ja mies nauroi, että älä kuuntele niitä myyntimiehiä, ne yrittää aina myydä liikaa. Valkoisia kiviäkin onneksi löytyi, jotka sitten asennettiin siihen kiukaan päälle.

Laudeliinakangasta olin hakenut edellisenä iltana Eurokankaasta ja sitten pähkäröin, että mistä löytyisi oikeanlaista täytettä saunatyynyyn. Myyjistä kangas- tai askartelukaupoissa kukaan ei tiennyt, mutta googlettamalla löytyi tieto, että styroxrouhetta sinne laitetaan. Etolassa oli juuri myyty viimeinen pussi, kun sinne kurvasin, joten repäisin sitten kotona vanhan Jokipiin pellavasaunatyynyn auki ja siellähän oli vanua. Se on ilmeisesti palamatonta vanua, koska sellaista oli laitettu myös Bauhausin saunatyynyihin, joten siirsin sen vanun ompelemaani saunatyynyyn. Mutta nyt niitä on vain yksi, joten pitää vielä jossain vaiheessa tehdä toinenkin. Materiaali on tosi edullista verrattuna ostettavaan laudeliinaan ja tyynyyn. Ompelee vain päädyt, sillä reunat on jo valmiiksi ommeltu. Helppoa ja nopeaa ja hyvä vinkki lahjaksi saunomista rakastavalle.

Sudin vielä kauhan ja löylykipon kahvatkin valkoisiksi, jotta sopisivat kokonaisuuteen.

Kyllä oli makoisat löylyt ja tyytyväisenä minä eilen saunoin ja saunon vastakin. Kyllä kannatti kaikki vaiva ja ylpeenä olen, kun sain tämän tehtyä ja tyttärelle kiitos avustamisesta.

                                                 With love,
                                                        M

26 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *