Lifestyle

Kodinkoneet paukkuu

Kuva Jyväskylän asuntomessuilta



Joskus kaksi ei tule ilman kolmatta ja sitten pakan sekoittaakin jopa neljäs. Meille kävi juuri näin. Olen täällä blogissakin joskus valittanut meidän pienhköstä pyykinpesukonevanhuksesta, joka ostettiin väliaikaiseksi ja vielä se jyrää 13,5-vuotiaana täysillä. Noh, pesutuloksesta ei aina nyt voi olla iloinen, mutta yrittää se kumminkin. Koko talo jytisee, kun kone linkoaa. Haluankin seuraaavaksi tilalle kuivaavan koneen, sillä pesutorni on niin kamala rotisko ja täyttäisi vessan massiivisuudellaan kokonaan. Nykyisin olen kuullut paljon hyvää kuivaavista pesukoneista ja kehitystä on vuosien varella tapahtunut, joten sellainen sitten on hankintalistalla.
Meillä paukahti toinen jääkaappipakastimen jääkaappi-osa, kun olimme asuneet talossa noin seitsemän vuotta ja suunnilleen samoihin aikoihin meni astinpesukone myös. Astianpesukone hankittiiin heti, mutta jäimme kitkuttelemaan yhden jääkaappipakastimen kanssa ja hyvin on pärjätty nämä kuusi vuotta.  Vanhaa ei heivattu pois, kun ajateltiin, että säilytetään juomia rikkonaisessa kaapissa ja sitten  ne siirretään kylmään tarpeen tullessa. Ainoastaan juhlissa ja suurempina pyhinä, kun ruokavieraita on tulossa, käy jääkaappi hieman pieneksi ja silloin käytämme säätilasta riippuen parveketta lisäsäilytyksenä esimerkiksi juomien suhteen. Jouluna se käy, mutta kesäisin se toki on mahdotonta. Jääkaappipuoli on nyt siinä toimivassakin alkanut temppuilemaan ja jääriitteitä löytyy vihanneslaatikoiden alta, eli loppu häämöttää.

Kuva lainattu Direct123

Nyt sitten päätettiin satsata ja hankkia mieleiset kodinkoneet, vaan eipä kaikki mene kuten suunnittelee. Ensinnäkin olisin halunnut sellaisen Side by Side kylmälaitteen, mutta sehän onkin yllättävän hankala mitoiltaan. Laatikoita kun ei saa ulos, jos kaapit ei aukene ihan selälleen ja silloin se ei onnistu seinän viereen millään. Sitä paitsi nämä kylmälaitteet ovat myös syvyydeltään aika massiivisia, joten ei onnistunut meidän keittiöön. Pitäisi kai laittaa koko keittiö sitten uusiksi, muttei se nyt ole mahdollista näin äkkiseltään. Meidän keittiössä on suunniteltu muutenkin typerästi nämä toiminnot, kun kaksi eri jääkaappipakastinta seisoo eri puolilla keittiötä. Olisin halunnut vaikka kaksi eri kylmälaitetta vierekkäin, mutta sitten pitäisi irroitella keittiökaappeja ja tilata uusia komeroita ja ovia. Kun keittiö on 13-vuotta vanha, ei tietenkään keittiövalmistajalla ole kyseistä ovimallia enää tilattavissa. Ei onnistu sekään, joten pakko tyytyä nyt vanhoihin mittoihin ja tunkea uudet kylmlaitteet niihin, uutta keittiötä odottelemaan ja siirtää ne sitten myöhemmin vierekkäin.

Eikä tässä vielä kaikki. Eilen olin aamupäivällä laittanut asitanpesukoneen päälle ja jonkin aikaa se oli pesua suorittanut. Käväisin postilaatikolla ja istahdin pöydän ääreen availemaan postia. Yhtäkkiä kuului särähtävä ääni ja ohjelmansiirtopyörästä alkoi tulla savua. Minulla meni hetki, ennenkuin tajusin, että se on oikeasti savua ja sitten sitä jo tuprusi oven reunoilta. Ryntäsin sulkemaan koneen, joka ei tahtonut sulkeutua millään ja savua tuli ja mikä haju. Pelkäsin, että kohta se leimahtaa liekkeihin ja revin oven auki. Vieläkin valot vain vilkkui ohjauspaneelissa ja savua tuli. Lopulta sain virran pois päältä ja juoksin avaamaan oveia ja ikkunoita auki, jotta karmea katku saataisiin pois ja pelkäsin, että palohälyttimet innostuvat piippaamaan. Sitä savunhajua ja palamisen katkua haisteltiin koko ilta ja mies totesi saman, minkä minä tiesin, että se oli sitten siinä. Soittelin illalla Giganttiin ja sain tiedon, että olen ostanut koneen vajaa viisi vuotta sitten. Eipä ne näköjään ole suunniteltu kauaa kestämään. Iloinen asia tässä on tietenkin se, että istuin siihen pöydän ääreen ja satuin olemaan juuri siinä, enkä esimerkiksi yläkerrassa ja jos meidän megapyykkäri olisi vielä pitänyt omia bileitään, niin vaan haju olisi sitten minut havahduttanut ja tulipalohan olisi jo siinä ajassa tullut. Siksipä ehkä onkin viisasta nyt päästää vanha pyykkäri jo hommistaan, ettei moista tapahdu nyt toisenkin koneen kanssa.
Nyt pitää sitten etsiä vielä tähän settiin astianpesukonekin. Toisaalta, keittiö uudistuu kerralla, vaihdan vaan oviin uudet vetimet ja keittiö menee taas vuosia. Sitten toisaalta, voihan hitsi mikä rahareikä. Tätä on kyllä meillä pelätty, mutta ei siihen ole ehkä osattu oikeasti varautua.
Voinette arvata, että nettiä on selattu ja Gigantin,Verkkokaupan ja Mustanpörssin lehtisiä luettu, jo viikkoja, mutta varsinkin nyt niin, että  sormenpäät  ovat painomusteesta mustina. Päätöksiä on pakko kuitenkin nopeasti tehdä, kun on sesonkiaika kylmälaitteiden ja alennusmyyntien takia.
Tähän loppuun on kaiketi pakko laittaa, että yhteistyössä rikkoutuneiden kodinkoneiden kanssa! Vitsit kyllä tahtoo olla vähissä, mutta kyllä nyt vähän saa nauraa! Eihän tälle muuta voi.
Mitenkäs teillä, onko samoja kokemuksia?

                          With love,
                            M
                         

10 Comments

  • Meiju / Valkoisen talon arkea

    Huh, olipas hurjaa luettavaa onneksi olit paikalla eikä tulipaloa päässyt syttymään! Mutta näin se taitaa mennä, että koneet tahtoo hajota aina samaan aikaan :/ meillä pohdittiin viime syksynä vähän toisenlaisten koneiden kanssa mitä tehtäs, auto oikutteli, niin ettei lopulta nykinältä pystynyt ajamaan, päältäajettava uudehko ruohonleikkuri sippas yhtenään alapihalle ollen jatkuvaan huollossa ja toinen auto posahti pihalle niin, että juoksin sammuttimen kanssa tummana savuavan auton luo miehen kaveriksi. Nyt onneksi homma toimii taas, uusi auto ja uusi ruohonleikkuri.. Harrasteauto korjattiin ajokuntoon ja se odottelee nyt parempia päiviä tallissa. Mitenkä niillä asioilla on tapana sumaantua 😀

  • Mysterious M

    No on teilläkin ollut sitten äksöniä:) Totta on, että kaikki koneet, jotka on ostettu suht samaan aikaan, on näköjään suunniteltu kestävän sen tietyn ajan ja ei kun uutta peliin. Nykyisin merkilläkään ei tahdo olla enää väliä ja takuita annetaan moottoreille, jotka ei niinkään mene rikki vaan jotkut muut osat. Harmi vaan kun tulee kiire ja pakko tehdä jonkinlainen suunnittelupaketti, kun lomalle ollaan lähdössä. Mutta tämä on vain elämää ja näin välillä käy:)

  • Jonna H.

    Voi ei! Meillä on kans sama juttu, kaikki koneet on saman ikäisiä ja pelko on takapuolessa, koska ne alkaa posahtelemaan. Tähän mennessä kaikki toimii, joten aloitettiin siitä vanhimmasta eli pesukoneesta, joka heivattiin kylppärirempan yhteydessä kierrätykseen. (vaikka se toimi, mutta ikää oli) Ollaan katseltu uusia koneita (mäkin haluaisin tollasen kuivattavan, oon vaan lukenut, että niiden kuivatus kestää syntisen kauan, kannattaa lukea moumoun blogista arvio yhdestä… tosin en joka koneellista siinä aikonutkaan kuivattaa vaan tarpeen vaatiessa), mutta mitään ei olla saatu vielä aikaiseksi ostaa, kun tässä talossa on alakerrassa ilmainen pyykkitupa, niin ei ole ollut sellaista kiirettä. Vielä kun ennen joulua on tulossa putkiremppa (sukittamalla) niin on oikeastaan turhaa hankkia konetta siihen tielle, vasta sen jälkeen sitten.

  • Mysterious M

    No sä tiedät minkä kanssa mä painin:) Mutta niin paljon on mielipiteitä kun on koneita. Meille ei vaan sellainen torni sovi, vaikka mahtuis. Oma koti valkoinen on taas kehunut omaa kuivaavaa todella ja sellaisen aion hankkia, meni syteen tai saveen:) En minäkään kaikkea pyykkiä siinä kuivata, mutta jotakin pyyhkeitä, lakanoita ja collagevaatteita ajattelin. Raskasta tämä koneiden etsiminen ja luulin sen olevan hauskaa, huh!
    No on teilläkin sitten ohjelmaa tiedossa jouluksi tai toivotaan, että ennen sitä:)

  • Tiia K

    Tää on niin totta, kodinkoneiden salaliitto, kaikki liittoutuneena vastaan ja lakkoilevat samaan aikaan ja suuttuvat sitten lopullisesti. Näin on käynyt ja tulee käymään.

    Torni on ihan ok, koska meillä ne on tosiaan autotallissa, mikä on ihanaa. Välillä mietin miten Suomessa voidaan märkätiloissa pitää kodinkoneita, eikös se ole vaarallist… Briteissä esim.pesukone on keittiössä. Vasta ekan kerran tässä kodissa älysin tunkea pesukoneet toisaalle, ei tarvitse kuunnella rummutusta.

    Iloa iltaan ja onnea kodinkoneiden metsästykseen <3

  • Mysterious M

    Kyllä niillä kodinkoneilla on pakko olla joku liittouma, mutta toisaalta kiva saada kaikki kerralla uusittua:) Olisin itse kuitenkin halunnut päättää milloin! Nyt koneet vähän määräilee:)
    Torni on varmasti ok, jos on iso tila mihin sen sijoittaa tai sitä varten varattu kodinhoitohuone, silloin se meilläkin olisi varmasti harkinnan arvoinen. Meiillä on toiseen vessaan suunniteltu paikka ja viemäröinti pyykikihuollolle, joten eipä sille ole muuta vaihtoehtoa. Virallinen märkätila se ei ole, koska siellä ei suihkutella. Naapueilla on torni tuossa tilassa ja tunne on huima, kun avaa oven, tuntuu kuin torni kaatuisi päälle. Tämä kun on taas näitä arkkitehtien helmiä suunnitteluissa ja meiltähän ei pahemmin kyselty, kun taloa rakennettiin. Suomessa ollaan kyllä tarkkoina siitä, mihin koneet saa laittaa juuri viemäröinnin takia, joten eiköhöhän se ole turvallista. Uskon , että kuivaava on meidän perheessä se oikea ratkaisu, sillä olen tätä niin monet vuodet jahkannut ja pyykit naruilla kuivatellut. Pölyä tulee tolkuttomasti ja se on allergiaperheessä visainen homma. Katsotaan miten mulle finaaleissa sit käy:D

  • PauMau

    No huh, on siinä hankkimista kerrakseen! Varmasti koneen savuaminen säikäytti pahemman kerran. Mulla hajosi lämminvesivaraaja juuri silloin, kun mies oli yötöissä ja juuri silloin myös Sonera päätti rajoittaa verkkoaan. Hetken meni miettiessä kuinka sähköpaloissa toimitaan, onneksi se sankka "savu" osoittautuikin vesihöyryksi, kun tulikuuma vesi valui säiliöstä lattialle…

    En ymmärrä kuinka eivät vieläkään onnistu tekemään hiljaisesti linkoavia koneita, mulla on vuoden vanha Samsungin 12 kg pyykkikone ja satunnaisesti, riippumatta koneen sisällöstä, päättää aloittaa hillittömän kolinan linkousvaiheessa.

    Onnea ja pitkää pinnaa kodinkonevaihtoehtojen tutkimiseen 🙂

  • Mysterious M

    No kuulostaapa hurjalta tuo teidän lämminvesivaraajan poksahtaminen. Mullakin meni hetki, että What is happening?Mutta sit älysin toimia, mutta jos se oikeesti olis alkanut palamaan, niin joo, mulla oli kaikki ovat auki ja en tiedä olisinko osannut toimia fiksusti. Ehkäpä sen takia oli fiksua avata sitä postia just silloin ja just siinä:D
    Joo, tehtiin jo tilaus mentaliteetilla meni syteen tai saveen. On tää sellasta sompaamista. Eikä tietty saanut kaikkea mitä halus tai samaa merkkiä tai kuljetusta samaan aikaan. Aika sirkusta, mutta kyllä se tästä. Kynnet menee tässä tiskatessa:D Mä alan olla oikea haukka kyttäämään kuka otti uuden lasin ja miksei voi juoda maitoa samasta lasista kuin appelsiinimehua, tyyliin! No ei ihan oikeesti, mutta täytyy hieman miettiä kun joutuu tiskaileen, etä kannattaako aina ottaa se uusi astia!
    Kaikki kodinkoneliikkeet muuten lupaa aina niin hiljaisia toimintoja koneisiin ja jo kuukauden kuluttua desibelit ovat aivan toista luokkaa kuin alussa! Life is…you know!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *