Nytpä uskaltaudun tekemään testauksia, joissa etsitään innolla voitokkaita BB- ja CC- voiteita, joilla peittää punertava iho luonnollisen tasaisen väriseksi. Otin oman ihoni testityövälineeksi ja minullahan sitä couperosaa esiintyy hieman nenänpielissä, nenässä ja aavistus poskipäillä. En lehahtele punaposkiseksi saunan jälkeen tai no hetkeksi ja zumbattuani raivoisasti polttaen ainakin 1000 kaloria puolentoistatunnin maratonilla, punoitan koko naamaltani siihen saakka, kun pääsen kotiin, joten ihan perus couperosaa ei minulla ole. Mutta lähinnä niitä punertavia suonenpätkiä esiintyy nenässä ja niiden peittelyyn olen lopen kyllästynyt. En haluaisi vetää paksua maskia kasvoilleni, mutta valitettavan usein kevyehköt koostumukset voiteissa eivät riitä suonia peittämään. Lisäksi ihoni on aika vaalea, joten värisävyjen täytyy myös olla suhteellisen vaaleita. Niinpä sain testattavakseni muutamilta merkeiltä tuotteita, joita lähden nyt ruotimaan.
Stagecolor oli minulle jostakin blogista nimenä tuttu, mutta enpä ollut tästä aiemmin pahemmin kuullutkaan. Kaunis muotoilu, pelkistetty tyyli ja laadukkaat ainesosat ovat Stagecolor meikkisarjan ydin. Verkkokauppa Saga lähetti minulle Perfect BB Cream Natural beigen testiin. Väri hieman ihmetytti minua voimakuudellaan ja kun oli vielä ollut kylmä toukokuu, niin eihän ihoni ollut aurinkoa lainkaan nähnyt, joten hieman oranssi siitä lopputuloksesta tuli. Hetken kuluttua huomasin värin kyllä hieman tasoittuneen, mutta vaaleampi sävy olisi ollut kyllä minun tapauksessani tarpeen. Tämä oli kuitenkin käsitykseni mukaan se vaalein. No, peittikö? Melkein, joitakin kohtia jouduin tasoittelemaan kerrostamalla, mutta vaikka koostumus ei ollutkaan mitenkään ohutta, vaan ihanan kermamaista ja hyvin ihoon sulautuvaa, niin pigmenttiä ei tähän sitten ollut riittävästi. Siinä missä ei ollut tarvetta suonia peitellä, iho näytti tasaiselta, mutta tämä vaatii alleen hieman tummemman ihon, joten loppukesällä tätä voi hyvinkin sitten käyttää, jolloin toivottavasti päivetystäkin on hieman saatu.
Lisäksi sain peitepuikon, jossa väri oli hyvin vaalea ja juuri minun iholleni sopiva. Peittelin tällä sitten niitä suonia, mutta liian vaalea väri ei tasoittunut tuon tumman kanssa, joten seuraavalla kerralla tein päinvastoin ja peitin ensin ja sitten laitoin BB- voiteen. Mutta kyllä niitä pahuksen suonia sieltä sitten hetken päästä kuulteli läpi. Harmillista. Tässä BB- voiteessa on huippu aurinkosuojat, jopa SPF 25, joten plussaa taas siitä.
Tässä vielä värierot eli alempi on BB ja ylempi peitevoide.
Tämä on hyvä tuote niille, joilla ei suurempia tarpeita peittämiseen ole, mutta me punanenäiset, matka jatkuu ja testaus myös.
Yhteistyössä Saga
Lehdistönäytteet
With love,
M
10 Comments
Tiia K
Punanenä kiittää ja kuittaa. Yksiä suosikkeja punaisen nenän peittoon ovat Vichy Dermablend ja Blasco. 🙂 Iloa päivään <3
Jonna H.
Peitevoiteessa näyttäisi olevan tosi hyvä vaalea sävy, pitää laittaa muistiin tuo. 🙂 Punaiseen nenään kannattaa myös kokeilla ihan Max Factorin peitepuikkoa, sillä itse peitän hienoista couperosaa nenänpielistä. 🙂
Outi Krimou/Outi's life
Vichystä minäkin olen kuullut hyvää, siskoni käyttää sitä.
maiju
Pitää vinkata tästä eräälle kaverille.
Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
Mun suosikki punaisuuden poistamiseen on Everyday Mineralsin Mint Color Corrector, jos pelkkä BB/CC-voide ei riitä 🙂
Mysterious M
No moikka vaan punanä. Vichyä en ole kokeillut ja Blaco tuossa muodossa ei ole tuttu. Yritän tässä vain löytää todella ohuen tuotteen, jotta ei olisi niin meikattu, mutta helppoa ei ole:) Iloa sinne myös<3
Mysterious M
Niin oli vaalea, mutta hyvin ohut peittämiseen, siis mun suonien tuo peitepuikko:) Haluaisin päästä helpolla, eli vain yhdellä voiteella, sillä aina ne peitepuikot sitten ovat paksuhkoja ja mulla vaan korostuu niillä peittäminen! Etsintä siis jatkuu:)
Mysterious M
Vichy on mullakin kokeilematta. Etsin siis BB tai CC voidetta, en meikkivoidetta niinkään:)
Mysterious M
Toivottavasti on iloa, sillä muutoin hyvä tuote:)
Mysterious M
Pitää laittaa muistiin. Himpskatti, kun haluaisin löytää vain sen yhden tuotteen:) Taitaa olla tuhoon tuomittu!