• Kosmetiikka

    Punaisen ihon peittäminen, testaus osa 2

    Edullista, Eläinkokeetonta Luonnonkosmetiikkaa Toacanasta. Kiinnostaako? Seuraavana testiosiona on Bottage Verden BB Cream, kevyesti sävyttävä ja kosteuttava voide, vaalea beige. Iholle levitettäessä, sävy muuttuu ihonväriin sopivaksi. SPF 15.Kaunis vaalea sävy tasoitti hienosti poskenseudun, mutta eipä valitettavasti pystynyt kumoamaan punaisia suonia.  Tuoksu oli miellyttävä, ei lainkaan luonnonkosmetiikkamainen, vaan hieman puuterimainen. Kosteutus oli yllättävän tehokas, sillä olin aikaisemmin aamulla laittanut kosteuttavaa seerumia,joten tämän kanssa ihoni alkoi päivän aikana kiilellä. Minun täytyi kyllä tarttua peitevoiteeseen, jotta sain suonet piiloon, joten tästä ja minusta ei nyt tullut kaveria. Tyttären kauniille vaalealle ja tasaiselle iholle tämä kävi, joten mini m sai uuden kevyen BB voiteen. Mutta sitten sainkin käsiini tämän ihanan voiteen CC Creamin, All in…

  • Kosmetiikka

    Punaisen ihon peittäminen, testaus osa 1

    Nytpä uskaltaudun tekemään testauksia, joissa etsitään innolla voitokkaita BB- ja CC- voiteita, joilla peittää punertava iho luonnollisen tasaisen väriseksi. Otin oman ihoni testityövälineeksi ja minullahan sitä couperosaa esiintyy hieman nenänpielissä, nenässä ja aavistus poskipäillä. En lehahtele punaposkiseksi saunan jälkeen tai no hetkeksi ja zumbattuani raivoisasti polttaen ainakin 1000 kaloria puolentoistatunnin maratonilla, punoitan koko naamaltani siihen saakka, kun pääsen kotiin, joten ihan perus couperosaa ei minulla ole. Mutta lähinnä niitä punertavia suonenpätkiä esiintyy nenässä ja niiden peittelyyn olen lopen kyllästynyt. En haluaisi vetää paksua maskia kasvoilleni, mutta valitettavan usein kevyehköt koostumukset voiteissa eivät riitä suonia peittämään. Lisäksi ihoni on aika vaalea, joten värisävyjen täytyy myös olla suhteellisen vaaleita. Niinpä sain testattavakseni…

  • Kosmetiikka

    Ecotools

    Millaisilla siveltimillä sinä meikkaat? Miten huollat siveltimiäsi ja kuinka usein?Itse olen viime aikoina kiinittänyt huomiota siihen, miltä sivellin tuntuu kasvoja ja ihoa vasten. Jos harjakset ovat pehmeät, sillä siveltely on ihanan rauhoittava ja terapeuttinenkin jopa. Nimittäin pieniä lapsiakin voidaan terapeuttisesti rentouttaa siveltimellä silittelemällä, joten jotain perää siinä täytyy olla. Olen käyttänyt meikatessa jos jonkinlaisia siveltimiä, milloin niitä nysiä, joita tulee meikkirasioiden mukana. Ne ovat aivan surkeita, mutta onhan niilläkin jotain saanut tuherrettua. Mutta kun ikää tulee, niin vaatimustaso kummasti kasvaa ja voisikohan olla, että ehkäpä tietämys, joten olen yrittänyt panostaa kunnon siveltimiin. Mikään ei ole ihanampaa kuin sivellä pehmeällä siveltimellä sipaisu meikkipohjaa kasvoille tai poskipunaa poskille. Tai tarpeeksi jämäkällä siveltimellä…

  • Kosmetiikka

    L’oréal luomivärit ja Super Liner Gel Intenza

    L’oréalin silmämeikkiin löytyi mukavasti itselle sopivat värisävyt. Nimittäin Nude 200 on kaunis ruskean-liilahtava luomiväri, joka kimmeltää hennosti ja pysyi jopa meikäläisen luomilla yllättävän hyvin. Hieman taitettu valkoinen Nude 207 on ollut myös luomillani silläkin uhalla, että meikkitaiteilijat kielsivät tai kehottivat välttämään valkoista ja tumman yhdistelmää siten, kuten me kaikki keski-ikäiset olemme tottuneet meikkailemaan. Olen kuitenkin laitellut tuota valkoista kulmaluulle ja vain hiukan silmänurkkiin. Vaikka kuinka olen sumusilmämeikkiä harjoitellut, niin miten saan aikaiseksi aina sen fiiliksen, kuin meikkini olisivat jotenkin suttaantuneet. Siksi olenkin meikkaillut siihen tyyliin, kuin uskon sen itselle sopivammaksi. Vaalea ja metallinhohtava ruskehtava-liila ovat hyvä combo ja näillä sinisilmäisyys kivasti korostuu. Olen myös innokkaasti meikkaillut tällä Super Liner Gel…

  • Lifestyle

    Kesäkukkasia

    Kaunista hellepäivää kaikille! Kyllä olisi tällaisella säällä hyvä, jos olisi ilmanlämpöpumppu, niin yöt olisivat hieman viileämpiä, mutta en valita. Ei tätä hellettä kuitenkaan kauaa kestä, joten nautitaan. Tämä päivä meneekin mukavasti kunnostustöitä tehdessä ja hieman siivoillessa. Saimme miehen kanssa tehtyä kodinkoneista tilaukset, joten laitteita sitten odotellaan ja tässä odotellessa voi puunata koko keittiön kerrankin putipuhtaaksi. Mielenkiinnolla odotan koneita, sillä ei niiden ostaminen helppoa ollut, kun mieleisiä merkkejä ei kaikista laitteista saanut ja emme halunneet tilailla yhtä sieltä ja toista täältä. Pesukone tulee vasta kahden kuukauden kuluttua, mutta se nyt ei haittaa, kun vanha kone vielä jyrää pyykkejä vimmalla. Annetaan toisen vielä touhuta viimeiset kerrat. Rasittavinta tässä odotuksessa on se, ettei…

  • Kosmetiikka

    Nivean kesätuotteet

    Silloin, kun näitä Nivean kesätuotteita mökkivierailulla kuvailin, ei pahemmin tarvittu aurinkosuojaa, eikä tässä ole pahemmin tarvittu sen jälkeenkäään. Tuntui ihan harmilliselta, että ihanat aurinkosuojat saavat jäädä tältä kesältä odottamaan laatikon pohjalle jotain matkaa tai seuraavaa kesää. Mutta nyt, nyt helteiden hyökyessä, tosin vain muutamaksi päiväksi, ennustavat,  riensin heti kertomaan näistä Nivean tuotteista. Yleensä minulla kyllä on ollut käytössä kasvoille tosi suojaavat 50 SPF suojat, mutta vartalon iho ei ole niin herkkis ja ohut, joten täällä suomessa pärjään hieman vähemmilläkin aurinkosuojakertoimilla. Eikä se olekaan hyväksi kerätä kehoonsa liikaa kemikaaleja, jos vähemmällä pärjää. Toissapäivänä kuitenkin istuskellessani ja askarrellessani tuossa terassilla, oli jo 20 minuutin kuluttua rintakehä punoittava. En edes silloin tajunnut, että…

  • Lifestyle

    Kodinkoneet paukkuu

    Kuva Jyväskylän asuntomessuiltaJoskus kaksi ei tule ilman kolmatta ja sitten pakan sekoittaakin jopa neljäs. Meille kävi juuri näin. Olen täällä blogissakin joskus valittanut meidän pienhköstä pyykinpesukonevanhuksesta, joka ostettiin väliaikaiseksi ja vielä se jyrää 13,5-vuotiaana täysillä. Noh, pesutuloksesta ei aina nyt voi olla iloinen, mutta yrittää se kumminkin. Koko talo jytisee, kun kone linkoaa. Haluankin seuraaavaksi tilalle kuivaavan koneen, sillä pesutorni on niin kamala rotisko ja täyttäisi vessan massiivisuudellaan kokonaan. Nykyisin olen kuullut paljon hyvää kuivaavista pesukoneista ja kehitystä on vuosien varella tapahtunut, joten sellainen sitten on hankintalistalla.Meillä paukahti toinen jääkaappipakastimen jääkaappi-osa, kun olimme asuneet talossa noin seitsemän vuotta ja suunnilleen samoihin aikoihin meni astinpesukone myös. Astianpesukone hankittiiin heti, mutta jäimme…