Lifestyle

Yksi syyskuun sunnuntai

Tämän päivän aurinko oli jotenkin yllätys minulle, sillä olin käsittänyt, että sadetta pukkaa, vaan eipä pukannut. Olimme mieheni kanssa pienellä kävelylenkillä ja pohdimme maailman menoa ja mietimme ja sunnittelimme hieman matkustamista. Minä kun olisin aina valmis matkalle lähtijä, mutta mieheni haluaa järkevänä säästää ja suunnitella, joten voitte vain kuvitella, että minä hillun innoissani uusista matkaideoista, johon mies yleensä toteaa, että katotaan. Minä vihaan sitä sanaa, mutta onhan se välillä paikallaan. Osaan minäkin tuota sanaa käyttää, varsinkin suurissa hankinnoissa, kuten asunnon ostamisessa ja sellaisen hankkimisessa, jota pitää sitten pitemmän aikaa kestää silmissään. Mutta ihanahan sitä on haaveilla ja suunnitella ja meille vielä merkitsee paljon se, että molemmat tyttäretkin suostuisivat matkalle lähtemään. No katellaan, säästäminen ainakin on nyt paikallaan joka tapauksessa, sillä muutenhan ei minnekään matkalle pääse.

Kävelyltä palattuamme kurkistin pihalle ja kyllä hieman nauratti tämä minun ”puutarhalaatikko”, sillä kaikki minun keväällä tuhertama järjestelmällisyys on tipotiessään. Rucola on villiintynyt ja laonnut pötkölleen sekä salvia on ottanut haltuunsa melkein koko laatikon. Oi, ei meikäläinen oikein osaa näitä puutarhurin hommia. Näyttää kyllä pikkupuutarhurin into laantuneen kesän kuluessa ja yrtit vähän unohtuneen tuonne, kun ei pahemmin tarvinnut kastellakaan koko kesänä vaan luonto hoiti sen homman. Napsaisin nyt rosmariininoksia kuivumaan ja persiljaa myös katkoin pussiin ja pakastimeen. Kaipa niitä sinne voi laittaa. Nappasin kyltit jo talteen, ainoastaan timjamin kyltti oli tippunut tikusta, mutta muut kestivät kuumaliimauksen ansiosta kiitettävän hyvin. Ehkäpä tässä on ensi kesänä tsempin paikka, meinaan tässä puutarhuroinnissa. Mutta hei, minä olen iloinen, kun sain kerrankin jotain kasvamaan. Voiskos joku vinkata, mitä tuon salvian kanssa voisi tehdä, kuivataanko sitä vai voiko sitä pakastaa?

Tässä palasia minun sunnuntaista! Mitenkäs teidän sunnuntai on sujunut?

                                                         With love,
                                                     M

14 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *