Ikea yllättää aina sillä, että sinne lähtee hakemaan vaan yhtä juttua ja kappas kassalle tullessa on yhtä jos toista kertynyt laariin. No meille ei nyt hassummasti käynyt, kun vanhemman tyttären kanssa oltiin pikakierroksella Ikeassa, vaan ihan teimme järkiostoksen. Tytär on toivonut uutta pientä mattoa huoneeseensa, sillä entinen lensi roskiin, kun tahrat eivät vain kotipesussa lähteneet ja pesulapesun hinta oli uuden maton arvoinen. Mieleistä ei ole löydetty ja nyt vain silmäiltiin sillai arvioivasti, että mitäänhän me ei osteta tällä kertaa. Sitten minä löysin tuon ihanan seepramaton.
Matto on suloisen pehmyt ja juuri sopivan pieni pinehköön huoneeseen. Liukas se saattaa muuten myös olla, joten jotain pitää keksiä tuohon alle. Oikeat seeprat saavat rauhassa laiduntaa, sillä tämä on täysin tekokuitua. Hintaa 29 euroa, joten kiva oli hintakin. Ikeassa saa aina kivasti rahansa kulumaan, kun kaikki on niin halpaa. Kuulostaako tämä tutulta?
Tänään olen yrittänyt siivoilla komeroita ja viedä sekä kierrätykseen ja roskiin tavaraa, jota en käytä. Niin ja siinä vasta oli alakerta ja lähinnä keittiö, nyt pitäisi käydä vielä tämän walk-in-closet/officen kimppuun täällä yläkerrassa, mutta taidanpa lähteä juoksulenkille ja ihanasti siirtää mokoman innostuksen huomiseen. Toivottavasti päivä on ollut mukava ja toivotan ihanaa lauantai-iltaa kaikille!
With love,
M
12 Comments
MarikaH
Kuulostaa niin tutulta, Ikeasta tarttuu aina muutakin kuin ostoslistan tavarat… Kivan pirteä matto eikä hinnalla pilattu! Jatkuvasti minäkin yritän karsia, karsia ja karsia. Just lähti iso kassillinen sekalaista romua roskiin, puhdistavaa. Ihanaa viikonloppua 🙂
maiju
Ihana seepra 😉 Kaikkea sitä voikin sieltä Ikeasta löytää.
Outi Krimou/Outi's life
Onpas ollut edullinen matto ja vielä noin suloinen ja pehmoinen.
Sehän tuossa Ikeassa on paha kun on niin halpaa, että kerää monta tavaraa ja sitten se loppusumma ei enää olekaan halpaa 🙂
Mukavaa lauantai-iltaa.
Mysterious M
Ikea on sellainen "hurmos" paikka:) On pakko hillitä itseänsä, ettei menisi överiksi.
Tavaran karsiminen on paikallaan aina ajoittain ja lisää pitäisi karsia. Mutta sitten tulee tunne, että jospa mä sittenkin teen vielä tällä jotain, ja se on paha virhe! 🙂 Ihanaa viikonloppua!
Mysterious M
Sanos muuta 🙂
Mysterious M
Juuri näin ja se kait Ikealla onkin ajatuksena, että huiputtaa meidät hussuttamaan halvalla:)
Jassuntassu
Oi miten ihana matto! Mullakin tulossa saman näköinen, mutta Jotexilta 🙂 Ihanaa sunnuntaita!
Teija Hakula
Näyttävä seepramatto tuo kivasti ryhtiä sisustukseen! Tuttu tunne, Ikeasta ei pysty koskaan
lähtemään tyhjin käsin kotiin. Toinen toistaan houkuttelevammat esillepanot houkuttavat
ostamaan.
Aurinkoista pyhäpäivää!
Tiia K
Tosi kiva tytön huoneeseen! Jos näyttäisin tämän meidän tytöille, arvaa miten kävisi. Ikea on siitä kumma paikka, jos menen hakemaan vaikkapa uutta maidonvaahdotinta, niin kummasti tulee kaikkea muuta kylkeen. 🙂 Ihanaa sunnuntaita <3
Mysterious M
Seepra rulettaa:) Kiva nähdä sitten se sun seepra! Ihanaa sunnuntaita!
Mysterious M
Kyllä se kieltämättä tuo ryhtä ja on kivan pehmoinen paljaan jalan alla.
Ikeassa on vaikeaa pitää pää kylmänä:)
Mukavaa sunnuntaita!
Mysterious M
Juuri näin:) Pitäisi vissiin olla silmälaput kuin ravihevosella, jotta sieltä kunnialla ulos selviytyisi:)
Ihanaa sunnuntaita!