Habitaren messuilta sain pienen maalipurkin ja esitteen Ilves-maalit firmasta. Esitteessä kyseltiin olisinko bloggarina innostunut remppaamaan, tuunaamaan ja testaamaan laadukkaita, mutta edullisia maaleja. No olinhan minä ja sain yhteistyönä toivomaani himmeää mustaa seinämaalia. Tämmöisestä olin jo haaveillut, mutta vähän pelotti mustan maalin kanssa, että meneekö koko huone turhan tummaksi. Mutta pelko pois ja hommiin. Remontti alkoi tietysti seinän pesulla ja teippauksilla ja suojauksilla.
Maalattava seinä on tässä vasemmanpuoleinen ja maalia telattiin kahteen kertaan. Maali oli paksuhkoa, mutta vesiohenteisena myös helppo puhdistaa, sillä kyllä sitä aina roiskahti silloin tällöin muuallekin, kuin vain maalattavaan seinään. Pari tuntia odottelin kuivumista välissä ja sitten maalasin toisen kerran.
Maalauksessa valmisteluprosessi on aina se rasittavin ja työläin, itse maalaaminen sujuu helposti ja nopeasti. Minä kyllä paikkailin seuraavana aamuna vielä muutamaa kohtaa, kun luonnonvalo niihin osui, mutta olin tyytyväinen työhöni. Mutta eihän se makuuhuoneen tuunaus seinän maalaukseen jäänyt, vaan sitten piti tehdä sänkyynkin muutoksia. Joten käväisin kangaskaupoilla ja hankin uskomattomaan 6 e/m nupukijäljitelmäkangasta ja ompelin sänkyyn napakan ja toivottavasti paikoillaan pysyvän helmalakanan.
Ompelukone lauloi ja niskat oli jumissa sekä maalaamisesta, että ison helmalakanan ompelemisesta, mutta lauantaina illalla helmalakanat olivat sängyssä. Aamun siis maalasin ja iltapäivällä ompelin ja viikko meni sitten siinä, että houkuttelin miestäni auttamaan päädyn uudistamisessa. Toki olin vähän puhki tuosta pikkuisesta urakasta, joten parempi oli vetää välillä henkeä, vaikka kuinka halusinkin saada kaikki heti tässä ja nyt valmiiksi.
Tänään se sitten saatiin tunnissa valmiiksi, kun toimeen tartuttiin ja nyt on makkarissa uusi tunnelma ja minä olen tosi onnellinen ja tyytyväinen lopputulokseen. Eikä huone tullut lainkaan liian pimeäksi ja pieneksi. Tytär tuumasi, että aivan kuin huonekorkeus olisi jotenkin kasvanut. Mieskin tuntui tykkäävän paremmin tästä päädystä ja seinän maalaaminen mustaksi miellytti häntäkin.
Mies yritti vannottaa, että tämähän on viimeinen pääty, kun tehdään, johon minä vastasin, että tuskinpa, mutta vähäksi aikaa kuitenkin.
Kiitokset Ilves-maalit tästä yhteistyöstä.
12 Comments
Aikku
On nätti kuin makeinen tuo lopputulos! On niin trendikäs tuo musta seinä ja sängynpääty on aivan ihana.haluaisin tuollaisen!!
Outi Krimou/Outi's life
Tulipa kaunista. Ei muuten ole yhtään sen tummemman näköinen kuin ennenkään ja tuo pääty on aivan ihana.
Mukavaa ja rentouttavaa lauantaita.
Itse odotan myös jo postia Ilves maaleilta.
Ta Ra
Oi voi ja wow.. siitähän tuli todella muikean ja kaunis. Ei muuten yhtään hullumman näköinen mustana! 🙂
Mysterious M
Makeinen on kivasti sanottu:) Kyllä mä olen iloinen, että toi muutos tehtiin!
Mysterious M
Kiitos:) Eikö ollutkin yllätys, ettei huoe pimentynyt lainkaan? Pääty on nyt huomattavasti kivempi kuin entinen:) Kiva nähdä mitä sä saat maaleilla sit aikaiseksi!
Mukavaa lauantaita!
Mysterious M
Kiitti, musta on kyllä magee:)
Tiia K
Tulipahan magee ja ihanat tyynyt ja kristallikruunu ja kaikki! Meillä on niin erilaiset kodit, mutta tykkään aivan älyttömästi kotisi tyylistä. Upea <3
Näin juuri kylppärin jossa oli musta seinä, valkoinen amme, valkoiset ikkunapokat ja mustavalkoshakkiruutulattia ja tuli fiilis, voi hitsi miksi ei meillä mustaa. No kylppärin tyyli määräytyi tiiliseinän mukaan, mutta muualla, on kyllä wau.
Kati - Tavallista arkea
Hieno muutos ja tyylikäs pääty. Meillä on myös musta seinä yhdessä huoneessa ja tykkään siitä tosi paljon.
Mysterious M
Niin no tuo on vain tuollainen viritelmä kruunu, ei oikea ja ei meidän koti nyt ole mitenkään blogikoti, tavallinen ja omilla jutuilla maustettu:) Meidän kotimme ovatkin tosiaan erilaiset tai tyyliset ja sehän ei haittaa:) Paljon olisi laitettavaa, mutta pikkuhiljaa ja maalaus on sellaista mikä onnistuu keneltä vain.
Tuo musta oli harkinnassa tosi pitkään ja nyt ihmetyttää, että miksi ihmeessä, kun noinkin hyvin onnistui!
Musta ei tietty joka tyyliin käy, mutta se vaatii sitten kontrastia, jottei käy turhan pimeeks:)
Mysterious M
Kiitos:) Musta on nyt trendiväri ja itsellänikin tosissaan kesti hiukan aikaa uskaltaa:)
Jonna H.
Tää on niin sairaan makee! <3 Ihailin tätä jo Instassakin. 🙂
Mysterious M
Kiitos, Jonna:) Olen itse niin tyytyväinen tähän ja kokonaisuus tuo sellaista pikkuista ylellisyyttä huoneeseen 🙂